tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ennenaikaisuuden riski

ennenaikaisuuden riski

Olen saanut kolme ihanaa lasta, mutta jokaisen lapsen raskausaikaa varjosti ennenaikaisuus. Kaksi viimeisintä raskautta saatiin kuitenkin lääkärien ohjeilla venytettyä miltein raskausviikolle 37, jota pidetään täysiaikaisuuden rajana.

Esikoista odottessa raskausaika oli monella tapaa kunnon oppikoulu. En ollut oppinut tuntemaan kehoani, enkä tiennyt miten se reagoi tosi paikan tullen niihin ihan oikeisiin supistuksiin. Kaikki lukemanani tukivat sitä käsitystä, ettei raskausoireistani mikään viittaisi varsinaisesti ennenaikaisuuteen, vaan ne olisivat ihan normaaleita raskausvaivoja.

Noin 30-raskausviikon tietämillä alkoi supistelut. Ne olivat ihan sellaisia lempeitä, oppikirjamaisia harjoitussupistuksia.  Supistukset eivät tuntuneet kovin kipeiltä, mutta huomasin, kuinka vatsa kovettui vähänkään reippaammin kävellessä ja pienissäkin ylämäissäkin. Supistukset kyllä rauhoittuvat, kunhan maltoin pysähtyä riittävän pitkäksi ajaksi.

Olin ottanut äitiysloman varhennetusti ja vaikkei supistukset tuntuneetkaan hurjilta, niin muistan olleeni hyvin huojentunut, kun äitiysloma vihdoin alkoi.

Synnytystä edeltävänä päivänä huomasin, etten pystynyt keskittymään mihinkään kunnolla. Raskausviikkoja oli tuolloin kasassa vasta 33+0. Lähdimme miehen kanssa kävelylle, mutta puolen kilometrin jälkeen olin ihan valmis jo kahville. Olo oli todella kummallinen vaikka mihinkään ei sinällään sattunutkaan. Kotiin tullessa huomasin kurkkivani netistä tietoa siitä, mitä mahdollisesti tapahtuisi, jos vauva syntyisi jo nyt... Sitten yht'äkkiä tuli kiire vessaan. Nousin tuolista ja samalla kuulin napsahduksen. Housut kastui ja lapsivettä valui lattialle. Se oli menoa sitten! Vauva syntyi perätilasynnytyksenä rv 33+1. Tyttö painoi 2010g ja oli 43cm pitkä. Olimme päässeet hyville viikoille, mutta vietimme sairaalassa silti kuukauden. Silloin päätin, että yritän tehdä parhaani, ettei sama toistuisi.

keskos raskaus

Seuraavassa raskaudessa koitin elellä itseäni kuunnellen. Raskauttani seurattiin tarkemmin esikoisen keskosuuden takia ja ravasin ultrassa normaalia useammin. Kotona koitin olla rehkimättä ja hidastin tahtia heti, jos rupesi supistamaan.  Pettymys oli silti suuri, kun 30-raskausviikon tieteämillä lääkäri totesi kohdunkaulan lyhentyneen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, joten lääkäri määräsi pakkolepoon. Mies teki töitä kotoa käsin, joten hän pystyi auttamaan esikoisen hoidossa ja minä vältyin tällä järjestelyllä sairaalassa makaamiselta.

Tilannetta seurattiin tiuhaan Tayssissa. Vaikka mies veikin mut autolla sinne ja takaisin, niin reissut tuntuivat lisäävän supistuksia hurjasti. Kotiin päästyäni vedin aina peiton korviin ja toivoin, että supistukset loppuisi. Jos supistukset ei tuntuneet rauhottuvan, niin painelin suihkuun ja annoin lämpivän veden valua selkää pitkin. Se yleensä auttoi.

Kun 36-raskausviikko läheni loppuaan, niin lääkäri antoi jo luvan elellä normaalisti. Isommat lapset oli tulossa taas meille, joten oli ihanaa tarttua pitkästä aikaa imuriin ja moppiin. Oli vaikea edes uskoa, kuinka mahtavalta imurointi pakkolevon jälkeen tuntui!

Se oli kuitenkin kamala virhe...

Illalla nimittäin meni lapsivesi ja vauva syntyi  siitä kolme tuntia myöhemmin.

Vauva oli miltein täysaikainen ja syntyi raskausviikolla 36+5. Ultraava lääkäri oli kuitenkin sanonut raskausaikanani, että vielä 37-viikkoisetkin ovat lopulta hieman keskeneräisiä.

Esikoiseni oli saanut sairaalassa olo aikana sinivalohoitoa, mutta niin sai tämä keskimmäinenkin. Sinivalohoitoa annetaan, kun bilirubiiniarvot ovat koholla. Se on vielä hieman yleisempää keskosvauvoilla, kuin täysiaikaisilla, joten sinivalohoidontarve ei sinällää tällä piirun verran alle täysaikaisella ollut yllätys.

enneaikaisuus ja pakkolepo

Kuopuksen kohdalla mentiin aika samalla kaavalla, kuin keskimmäisenkin. Edellisten ennenaikaisten synnytysten takia raskautta seurattiin tarkemmin. Olin jälleen tarkempi supistusten kanssa ja kuuntelin kehoani. Yritin välttää kaikkea sellaista, joka sai aikaan supistuksia. Kolmenkymmenen raskausviikon kynnyksellä tilanne oli kuitenkin sama, kuin keskimmäisen kanssa. Kohdunkaula oli lyhentynyt sen verran, että lääkäri määräsi pakkolepoon.

Tajusin, että pakkolepo oli jälleen toimivin ratkaisu kohdallani viivyttelemään ennenaikaista lapsivedenmenoa. Tuntui kauhealta, kun tajusin, ettei kehoni todellakaan kestä kantaa raskautta normaalisti 30-raskausviikon jälkeen.

Kun jälleen pahimmat viikot oli ohi ja sain 35-raskausviikon lopussa alkaa elää normaalisti, niin viikon päästä siitä vauva oli taas maailmassa. Kuopus syntyi täsmälleen samoilla viikoilla, kuin keskimmäinenkin, eli rv 36+5. Tällä kertaa tosin vältyimme sinivalohoidolta ja pääsimme super nopeasti kotiinkin.

Ennenaikaisuuden riskin vähentäminen erilaisilla toimenpiteillä on aina hieman yksilöllistä. Toisilla jopa raskauden jatkuminen onnistuu lapsiveden menosta huolimatta ja lapsiveden määrä korjaantuu normaaliksi kohtuullisen ajan sisällä. Esikoisen kohdalla sain lapsivesien menon jälkeen supistusten estolääkettä, mutta synnytykseni alkoi niin voimalla, ettei lääkityksestä ollut hyötyä.

Toisille laitetaan ennenaikaisen synnytyksen estämiseksi tukiompeleet. Toisilla auttaa tokolyytit, jotka on supistuksia estäviä lääkkeitä.  Joillakin toisilla raskautta saadaan jatkettua sairaalassa vuodelevossa siten, että sängyn pääpuoli on jalkoja hieman alempana. Tällöin ei ilmeisesti vauva paina niin paljoa kohdun suuta. On myös varovaisia viitteitä siitä, että toisilla maitohappobakteereja sisältävät emätinpuikot auttaisivat myös enneaikaisuuteen On kuitenkin hyvin yksilöllistä mikä keino toimii. Toisilla tietyt asennot esimerkiksi lisää supistuksia, kun taas toisilla vähentää. Keskosuus ja ennenaikaisuuden estäminen on edelleen lääketieteellinen haaste.

Olen silti onnellinen, että mulle toimi vuodelepo kohtuullisen hyvin. Lääkäreiden uskomaton tsemppaaminen auttoi jaksamaan haastavan piinaavat viikot sängynpohjalla.

<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti