perjantai 6. lokakuuta 2017

5-vuotiaan minimalistinen vaatekaappi


Minimalismi

 Kirjoitin edelliseen blogiini postauksen 4-vuotiaan minimalistisesta vaatekaappista. Tuolloin vaatteita oli yhteensä 31-kappaletta. Muutamia on tullut lisää, mutta esimerkiksi se, että poikasella on nyt kahdet saappaat on onnettomien sattumusten summa. Isovanhemmat ostivat vahingossa saappaat lahjaksi, sillä olimme aijemmin vihjanneet niiden puutteesta. Olimme kuitenkin juuri ehtineet itsekin ostaa sappaat.... Onneksi toisissa saappaissa on lämmin vuori, joten ne menee vaikka märillä talvikeleilläkin.

Joitain vaatteita olen hankkinut käytettynä, osa on saatu lahjaksi ja joitakin olen ostanut uutena. Poikanen rakastaa Spiderman kuvilla varustettuja vaatteita. Kaupasta ei löytynyt kuitenkaan yhtäkään vaatetta, joka olisi täyttänyt lastenvaatekriteerini, joten lopulta mies etsi yhden pitkä-ja lyhythihaisen paidan kirpparilta. Toivon, että  edellisten käyttäjien useammat pesukerrat ovat edes hieman vähentäneet vaatteden haitallisia kemikaaleja, vaikkakaan  halpamaissa tehtyjen vaatteiden eettistä probleemaa se ei poista.

Kaksi välikausitakkia on myöskin kirpparilta. Se oli silloin kompromissi, sillä ärsyynnyin, etten löytänyt lähellä tuotettuja, myrkyttömiä ulkovaatteita. Nyt kuitenkin tilanne on hieman parantunut, sillä Kivat tekee luomupuuvillaisia anorakkeja, joissa on vettähylkivä käsittely. Kivat-merkin anorakkien kangas, värjäys, vaatteen leikkaus ja viimeistely tehdään Suomessa. Anorakit käy kuitenkin saumattavana Virossa. Tuote on mielestäni silti ilahduttavan lähellä tehty! Toivottavasti valikoimiin tulee vielä takkeja pitkällä vetoketjulla ja miksei talvitakkejakin... <3

Takkeja on kahdessa koossa oikeastaan siksi, että kuvittelin toisen olevan jo liian pieni kesän lopulla. Olin kuitenkin väärässä...

Muutama paita on Nosh-merkiltä. Sittemmin olen kuitenkin ihastunut Hillaan, jonka vaatteet on 100% luomupuuvillaa. Hillalta meillä löytyy pojan vaatekaapista huppari ja kahdet college-housut. Hillan vaatteet on kestäneet meillä käytössä huippu hyvin!

Pojalta löytyy myös Marimekon paita, sekä siskoni tekemä Teelikamenttenin pöllöpaita. Teelikamenttenilta on myös ihana norsupipo.

Kaapista löytyy myös Aarrekidin t-paita, joka on 100% luomupuuvillaa. Sittemmin tosin Aarrekid on alkanut lisäämään vaatteisiinsa elastaania.... Höh!

Vaatteita on itseasiassa hieman jopa liikaa. Pesemme vaatteita päivittäin, joten poikanen ei tarvitsisi noin montaa paitaa. Takkejakin on yksi liian monta ja kyllä ne yhdet saappaatkin riittäisi.... Ehkä se 31-kappaletta olisi edelleen optimaalisin määrä....

- Riina

ps. kuvassa ei ole tietenkään ihan kaikki vaatteet. Osa on pesussa, osa päällä ja kenkiä en edes viitsinyt kuvata...

Sisävaatteet: 

5kpl boksereita
4kpl puuvillasukkia
2kpl villasukkia
3kpl housuja
3kpl t-paitoja (yhdestä voisi luopua)
1kpl uimahousut
1kpl jumppatossut
1kpl huppari
4kpl pitkähihaisia paitoja (yhdestä voisi luopua)
1kpl juhlavampi pitkähihainen

Yhteensä: 25kpl

Ulkoiluun: 

2kpl takkeja (yhdestä voisi luopua)
1kpl ulkohousut
2kpl saappaita (yksistä voisi luopua)
1kpl lenkkarit
2kpl sormikkaat
1kpl fleece

Yhteensä: 9kpl 

Kaikki yhteensä: 34kpl 

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä postaukset:
1-vuotiaan minimalistinen vaatekaappi
Mitä vastasyntynyt tarvitsee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti