keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Lapsiperheen tavaratulva 7/365

lapsiperheen tavaratulva

Aloitin viikko sitten blogissani uuden projektin. Tarkoituksena on selvittää, millainen on meidän lapsiperheen tavaratulva yhden vuoden aikana.  Otin laskentaan mukaan myös kuluvat hyödykkeet, sillä ne aiheuttavat ison osan lapsiperheemme ekologisesta jalanjäljestä.

Tänne Tampereellekin tuli sitten talvi!

Kaivoin talvivaatteet esiin kaapista ja listasin puutteet. Olen aina talvivaatteiden hankinnassa myöhässä, mutta onneksi välikausivaatteiden käyttöä pystyy jatkamaan vielä jonkin aikaa, kunhan alle pukee tarpeeksi villaa.

Kuopukselle löytyi kaapin kätköistä pojan vanha talvihaalari ja poikasen viime talven ulkovaatteet mahtuivat yllättäen vielä päälle. Vain esikoisen takki oli käynyt jo pieneksi, joten uusi pitänee hankkia lähiaikoina. Itselleni löysin viime vuonna kirpparilta Joutsenen untuvatakin, joten sen turvin tämäkin talvi on pelastettu!

Kuopukselle oli hankittuna jo talvikengät aijemmin. Poikasen talvikumisaappailla pärjää vielä hetken, mutta esikoinen tarvitsee talvikengätkin pikaisesti! Itse meinaan pärjätä tämänkin talven 10-vuotta hyvin  palvelleilla vaelluskengillä.

Ihanaakin ihanampi pellavamekko Papun alesta,* kotiutui myöskin tänään! 

Tytöllä oli ammottava aukko vaatekaapissa mekkojen suhteen, sillä jostain syystä useampi mekko kului kyynärpäistä puhki ja yhteen tuli sellaisia tahroja jotka ei vaan lähteneet pesussa. Voi harmitus! Ehkä innokkaalla piirtämisellä oli osuutta asiaan molemmissa tapauksissa...

Toki meillä reikiäkin paikkaillaan lastenvaatteista, jotta ne kestäisivät käytössämme hieman pidempään. Välillä vaan tuntuu, että vaatteita saa parsia joka viikko.   On kuitenkin mielenkiintoista nähdä kestääkö 100% pellava tytön elämöintiä paremmin, kuin kauniit Vimman puuvillatrikoo mekot, joiden kankaaseen on sekoitettu se 5% elastaania... Ainakin tähän asti 100% puuvilla on tuntunut kestävän meillä kuitenkin paremmin, kuin sekoitekuitu vaatteet.

Kaiken maailman mikromuovi uutisetkin saa etsimään kuumeisesti vieläkin ekologisempia vaihtoehtoja!

lapsiperheen kuluttaminen


Muuten viikossa on ehditty hankkia vain kuluvia hyödykkeitä. Lisää vaippoja ja vessapaperia...

Kyllähän tämäkin listaus toden totta näyttäisi vieläkin paremmalta ekoilun kannalta, jos käytössä tosiaan olisi kestovaipat.... Olen tosin kuullut villejä huhuja siitäkin, että jotkut perheet ovat luopuneet vessapaperistakin kokonaan, mutta ihan siihen en ehkä pystyisi...

Lapsiperheen tavaratulva päivät 2-7: 


1. Vessapaperia 8 rullaa
2. Housuvaippoja 22kpl
3. Mekko esikoiselle 1kpl


Lapsiperheen tavaratulva yhteensä (7/365) : 


Vaatteet

- Mekko esikoiselle 1kpl

Kuluvat hyödykkeet: 

- Vessapaperia 12 rullaa
- Housuvaippoja 62kpl
- Imurin pölypusseja 5kpl

<3 Riina


Ps. Tavaratulva postauksien tarkoituksena on kartoittaa kulutustottumuksiani. Koska olen innostunut minimalismista, niin halusin nähdä kuinka minimalisti todella olen ja voisinko tehdä vielä ekologisempia valintoja ostoksissani. Vaikka mieheni antaa minun toteuttaa minimalismia yhteisiin, lasten ja omiin tavaroihini vapaasti, niin hän ei itse pyri varsinaisesti minimoimaan omia tavaroitaan. Siksi jätän tästä laskelmasta puhtaasti hänen tavaransa pois. Tosin ei mieskään mikään suurkuluttaja ole, ei sillä... 


Pss. Perheeseemme kuuluu 2 aikuista ja 3 lasta. Vatsassa kasvaa myös uusi perheenjäsen, jonka laskettuaika on 16.3.2018. Mukana menossa myös kolme täysi-ikäistä lasta, jotka asuu pääsääntöisesti toisessa kodissaan, tai jo omillaan. Asumme 56m2 kolmiossa Tampereen Kalevassa. 


Edellisen tavaratulva postauksen löydät täältä: Klik! 

*Affiliatelinkki 

4 kommenttia:

  1. Nämä tavaratulva postaukset vaikuttavat todella mielenkiintoisilta! :) Innolla jään näitä seuraamaan.
    Itsekin olen kiinnostunut minimalismista, mutta on kyllä jo jotain, kun mahdutte noin kompaktisti asumaan! Siistiä!
    T: https://tahtijoukko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OH! Sun blogisi on kyllä ihana! Oon välillä aina eksynyt sinne googlen kautta, joten pitänee liittyä lukiaksi. Hauskaa, että tykkäsit postauksesta. Hieman kauhun sekaisin tuntein odotan mihin tämä vielä johtaa. :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen aihe, ja hyvä työkalu selvittää mitä kaikkea kotiin todella kantautuu. Täällä karsimisvimma on hyvässä vauhdissa -> kohti minimalistisempaa kotia! �� t: Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Määkin olen tästä kokeilustani innostunut. Tällä pystyy ravistelemaan myös omia valintoja. Olisinko voinut valita vielä ekologisemman tavan kuluttaa tms. Tavaran karsiminen on kyllä vapauttavaa! Ihanaa minimalismi matkaa! <3

      Poista