Esikoisen synnytyskertomus rv 33+1

synnytys rv 33+1

2007 odotin esikoistani.  Olin 21-vuotta ja töissä päihdetyön ohjaajana työllistämis-ja kuntoutusprojektissa. En silloin tiennyt, miltä tuntui ennenaikaiset supistukset, saatika pelännyt vauvan syntyvän ennen aikojaan. Kävelin joka päivä töihin ja ihmettelin vaan matkalla alaselän särkyjä ja vatsan kovettumista. En osannut varoa, mutta pidin ihan mielläni vuosilomat pois ennen äitiyslomalle jääntiä.


Oli vielä 7-viikkoa laskettuun aikaan. Jouluaattona kävimme miehen kanssa kävelyllä, mutta kesken matkan oli pakko poiketa kahville, kun supisteli niin hurjasti. Kotiin takaisin päästyäni koitin pelata mieheltä joululahjaksi saamaani Wii-peliä, mutten kuitenkaan jostain syystä pystynyt ollenkaan keskittymään pelaamiseen.


Jotenkin arvasin, että jotain tapahtuisi ja aloin selaamaan netistä pienessä paniikissa miten vauva selviytyy, jos se päättäisikin syntyä nyt. Raskausviikkoja oli kasassa vasta 33. Ei mennytkään kauaa, kun tuli pakottava tarve juosta vessaan. En kuitenkaan ehtinyt sinne asti, vaan lapsivedet hulahti olohuoneen lattialle.


Soitin synnytysvastaanottoon,  jossa kysyttiin jotenkin todella epäuskoisesti ja tylystikin, että olinko varma, etten pissannut vaan housuun?! Käskettiin ottaa pari panadolia ja soittaa parin tunnin päästä uudestaan. Mies lähti hakemaan keskustan ainoasta auki olevasta apteekista panadolia. Itse jäin kotiin ihmettelemään yltyviä supistuksia. Tiesin kyllä, että synnytys on oikeastikin käynnissä, mutta odotin väkisin muutaman tunnin, ennen kuin soitin uudestaan synnärille, että me muuten tullaan nyt!

Synnytysvastaanotossa vastaaottanut kätilö oli sitä mieltä, etten todellakaan vielä synnytä. Lääkäri totesi kuitenkin lapsiveden menneen.  joten kankkuun pistettiin heti vauvan keuhkoja kypsyttävä kortikosteroidi. Sen jälkeen siirryin synnytyssaliin, jossa alettiin tiputtamaan supistuksen estolääkitystä suoneen, jotta kortisoni ehtisi vaikuttaa, ennen vauvan syntymää. 


 Inhottavinta kaikessa oli se, ettei saanut liikkua. Mies käskettiin kotiin ja mulle sanottiin, että pitäisi koittaa nukkua. Vauvan sydänäänivyön sykkeenjumputus, kuitenkin kaikui korvissa, enkä nukkunut silmäystäkään.

Aamun valjetessa lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen ja totesi synnytyksen edenneen supistusten estolääkityksistä huolimatta. Alettiin puhumaan sektiosta vauvan perätilan takia. Mies tuli takaisin sairaalalle juuri, kun sektio esilääkkeitä kärrättiin vierelleni metallisella tarjotinpöydällä. Itketti.

Viime hetkellä yön päivystänyt lääkäri ehti kuitenkin vaihtua aamuvuorolaiseen ja tämä terhakka naislääkäri olikin sitä mieltä, että vauva olisi tulossa ennemmin peppu edellä ja alatiesynnytys olisi mahdollinen. Sektiolääkkeet kärrättiin ulos huoneesta ja supistustenestolääke vaihdettiin samantien supistusten lisäyslääkitykseen ja synnytys eteni vauhdilla.

Vaikka supistusten vastaanottaminen tuntui hieman ikävältä, kun en edelleenkään saanut liikkua selin makuulta mihinkään, niin tunsin kuitenkin pärjääväni ilman kivunlievitystä melko hyvin.

Ponnistusvaiheen alkaessa saliin pöllähti yli 10-ihmistä. Kätilöitä, lastenlääkäri, synnytyslääkäri, lastenhoitajia ja muutama harjottelijakin. Joku heistä yritti tukea selästä ponnistaessani ja se ahdisti ennemmän, kuin auttoi. Lääkäri leikkasi varmuuden vuoksi välilihat.  Parin ponnistuksen jälkeen vauva syntyi, rääkäisi ja hengitti hienosti itse. 


Olin helpottunut, mutta jotenkin niin totaalisen sekaisin ja huonovointinen supistusten lisäyslääkityksen (oksitosiinin) takia, etten uskaltanut ottaa vauvaa syliin, vaikka joku koitti häntä hetkeksi mulle ojentaakin. Kuulin jonkun sanovan, että vauva oli tyttö, 2010g ja 43cm.


Mies vei tytön vastasyntyneiden osastolle ja itse jäin yksin synnytyssaliin. Kaikki ne saliin pöllähtäneet ihmiset katosivat yhtä mystisesti, kun ilmestyivätkin. Välihat oli ompelematta ja makasin edelleen jalat synnytystuissa ja oksitosiini tippui edelleen suoneen. Oksetti. Kätilö kävi ovenraosta huutelemassa, että lääkäri tulee heti, kun ehtii...

Mies tuli ehkä tunnin päästä vastasynnytyneiden osastolta luokseni ja käskin sen heti kysyä, että eikö oksitosiinia oikeasti voi ottaa jo pois!? Mies kysyi kätilöltä ja kätilö lupasi kysyä asiaa lääkäriltä... Lopulta onneksi tuli lääkärikin ja ompeli vihdoin välilihat. Lääkäri oli silti älyttömän kiireinen ja koko ompelun ajan kätilö piteli lääkärin korvalla kännykkää, johon lekuri lateli toimintaohjeita toiseen synnytyssaliin. Ompelun jälkeen sain lopulta nousta ylös ja olin heti hyvin helpottunut. Sain liikkua ja vihdoin sen kamalan oksitosiinitipankin pois! 

Mentiin katsomaan tyttöä heti osastolle. Ihana, lämmin ja todella sympaattiselta tuntuva sijaishoitaja kehotti ottamaan lapsen heti syliin ja kokeilemaan imetystä. Vauva söikin rinnasta heti hienosti! Imettämisen jälkeen tyttö puklasi kuitenkin kaikki  maidot pois samalla, kun lastenlääkäri lampsi sisään. En kuulemma olisi saanut imettää ja tytölle pistettiin heti nenämahaletku, Itku tuli väkisinkin....

Koska en saanut vauvaa vierelleni en halunnut jäädä sairaalan sänkyyn makaamaan. Neuvottelin itselleni luvan päästä kotiin jo synnytyspäivänä. Kävin seuraavana päivänä näyttänässä  vaan nokkani lapsivuodeosastolla...

Kaksi viikkoa meni keskolassa sumussa. Istuin aamusta iltaan tytön keskoskaapin vieressä ja opettelin olemaan rintapumpun paras ystävä. Ensimmäisille naurettaville 5ml maitotipoille taputettiin, vaikka itsestä ne tuntui mitättömiltä. Maitokeittiön kautta tuleva toisten äitien luovuttama maito oli ensipäivät kultaakin kalliimpaa, kun oma maito ei tahtonut vaan heti kunnolla nousta. 


Vaikka neidillä oli hieman vatsanveto-ongelmia, niin parin viikon sairaalassa olon jälkeen kotiutumisestakin  alettiin puhua...


Sitten yhtenä aamuna sairaalaan tullessani tytön sänky olikin siirretty tehon puolelle. Vauvalle oli tullut verenmyrkytys.  Pelotti ja harmitti. Koko rumba tuntui alkaneen alusta. Tyttön päähän laitettiin kanyylit, jonka kautta antibiootit saatiin annettua.  Pieni ihminen näytti kaikkien niiden letkujen ja piuhojen keskellä aika rääpäleeltä. 
Teholla oltiin ehkä viikko, mutta mitään hengenhätää ei missään vaiheessa verenmyrkytyksestä huolimatta onneksi ollut.



Keskoslapsen synnytyskertomus

keskonen synnytyskertomus perätila


 Mies otti kuvia teholta puhelimellaa. Ne onkin itseasiassa meidän ainoat keskola kuvat... Olin toki ottanut filmikamerallani kuvia jo aijemmin, mutten tullut  kehittäneeksi sitä. Sitten kun löysin filmin uudestaan, niin filmi olikin mennyt pilalle...


Kun verenmyrkytyksestä oli kunnolla toivuttu, niin tyttö kotiutui vihdoin kuukauden sairaalassa olon jälkeen.

Sain tytön muuten kenguruhoitoon ihoa vasten vasta tehon puolella. Kukaan ei ennen sitä muistanut sanoa asiasta. Kenguruhoito nosti onneksi maidon kunnolla rintoihin ja 3-viikon sairaalassa olon jälkeen koitin imettämistäkin. Sairaalaympäristössä se ei tosin onnistunut kovinkaan hyvin, eikä yhden kerran pikaisessa imetysohjauksessakaan ollut kehumista. Onneksi kotona sitkeällä harjoittelulla ja pesimispäivien avulla tyttö pääsi täysimetykselle 2kk iässä,

Alkuajat kotona keskosen kanssa oli hieman haastavia. Tyttö puklaili (tai suorastaan oksenteli) herkästi maitoja, nukkui huonosti ja oli vatsavaivainen.  Yöt meni lähinnä keinutellessa tyttöä sylissä.  Huolehdin välillä liiaksikin ja itkin äidilleni kerran puhelimessa, että eikö tää kamala huoli lapsesta helpota ikinä... Seuraavana päivänä äiti tuli leipomusten kera ovesta sisään ja kaikki se edellisen puhelun huoli tuntui heti hieman kevenevän. 


Nyt F on jo 10-vuotias. Aika menee nopeammin, kuin uskoin. <3 


<3 Riina 


6 kommenttia:

  1. <3 mun tyttö syntynyt kans rv33 ja sairaalassa oltiin kuukausi. Monenmoiset muistot on sieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Totta! Ei sitä tunteiden kirjoa oikein edes kunnolla saa sanoiksi. Monet kohtaamiset, ihmiset ja tapahtumat pyörii usein vieläkin ajatuksissa...

      Poista
  2. <3 Ihanaa, että loppu kaikki hyvin <3
    Itse kävin lukemassa tämän, kun samankaltainen tilanne. Rv 33+1, sairaalassa sisällä nyt kasvun hidastumisen ja istukan toiminnan heikkenemisen vuoksi (maksahepatoosi). Kortisoni annettu tänään ja huomenna vielä. Sitten aletaan miettiä synnytyksen purkua. Jännittää ja hermostuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos, kun kävit kommentoimassa! Toivon, että kaikki menee kohdallasi hyvin! On tosi hyvä juttu, jos keuhkoja kypsyttävät saa/ annetaan rauhassa vaikuttaa. Muista, että henkilökunta on siellä sinua varten. Ajattelen, että kannattaa kysellä ja puhua kaikesta mielessä pyörivästä ääneen. <3

      Poista