lauantai 30. joulukuuta 2017

Synnytyskertomus 2

Synnytyskertomus doulan tuella


Toista lasta  odottessa 2012 kaikki meni hyvin eri tavoin, kun esikoisen kohdalla. 

Valmistauduin tällä kertaa henkisesti hyvin myös siihen vaihtoehtoon, että poika syntyisi keskosena. Otin raskausaikana yhteyttä Tampereen doulapiiriin, sillä halusin paremman synnytysrauhan olosuhteista huolimatta. Paneuduin myös paremmin äitilähtöiseen synnytykseen erikoistilanteissa.

Jouduin poikasen raskausaikana vuodelepoon, sillä kohdunkaula alkoi lyhentyä uhkaavasti kolmenkymmenen raskausviikon jälkeen. Sain onneksi olla kotona, sillä mies pystyi tekemään paljon etätöitä. En tiedä olisinko kestänyt ikävääni, jos olisin joutunut makaamaan sairaalassa monta viikkoa...

Lepääminen auttoi selkeästi ja rv 36 sain jo luvan elää hieman normaalimmin. Samalla viikolla miehen isommat lapset tuli yökylään ja ehkä intouduin siivoilemaan paikkoja hieman turhankin touhukkaasti, sillä samana iltana meni lapsivedet. Supistuksista ei silti vielä ollut tietoakaan, mutta soitin doulalle ja synnytysvastaanottoon, että nyt alkaa tapahtua.

Mies heitti mut synnytysvastaanottoon ja meni takaisin kotiin lasten kanssa. Alunperin piti pyytää vanhempani vahtimaan lapsia synnytyksen ajaksi, jotta mies pääsisi mukaan. Kello oli kuitenkin sen verran paljon, etten hennonnut heitä herättää.  


Raskausviikkoja oli kasassa 36+5.

Siinä käyrillä maatessa supistuksetkin hiljalleen ilmaantuivat.  Pääsin varsin pian lääkärin tutkittavaksi, joka totesi lapsiveden menneen ja kohdunsuu oli 3cm auki. Ainoa huonopuoli oli se, että koska supistukset eivät jostain syystä piirtyneet kunnolla käyrille, mut käskettiin aluksi vuodeosastolle ennen saliin pääsyä. Doula ei kuitenkaan vuodeosastolle saanut tulla, mutta mies sen sijaan olisi saanut...

Käyrän ottamista jatkettiin vuodeosastolla.  Jännitti hieman, kuinka kauan ilman doulaa joutuisin olemaan, sillä supistukset kyllä yltyivät varsin kivuliaiksikin, vaikka käyrillä ne ei ehkä kunnolla näkyneetkään.

Olin ollut ehkä kayrillä muutaman kymmenen minuuttia, kun kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen. Kohdun suu oli tuolloin jo 4-senttiä auki, joten oli syytä lähteä jo saliin. Kätilöt hieman ihmetteli, miksi mut oli ylipäätään vuodeosastolle välissä edes siirretty. Matkalla synnytyssaliin tuli jo aika kirpakoita supistuksia, joiden aikana oli pakko pysähtyä puuskuttamaan.

Synnytyssaliin tultaessa kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja olin jo viidessä sentissä. Samaan aikaan doulakin onneksi tuli tuekseni. 


Rentouduin samantien doulan saapumisen jälkeen ja pyysin päästä suihkuun. Supistukset oli paljon kipeämpiä, kuin esikoisesta, mutta suihku auttoi ihanasti! Olin mukavuuden haluinen ja lopulta olin kontillani suihkuhuoneen lattialla heijaten lantiotani, sillä se tuntui kaikkein parhaimmalta asennolta. Annoin veden valua pitkin alaselkää ja jokaisen supistuksen kohdalla doula suihki vielä käsisuihkullakin lämmintä vettä alaselälleni. Jossain vaiheessa doula koitti hieroa selkääni, mutta jostain syystä en sietänyt ollenkaan koskemista.

Supistukset oli helpompi ottaa vastaan, kun kukaan ei keskeyttänyt. Sain keskittyä hengittämiseen ja supistuksien vastaanottamiseen. Doula hoiti esimerkiksi ponnistustapa neuvottelut kätilön kanssa. Doula yritti hieman puhua puolestani, että saisin ponnistaa suihkuhuoneessa, mutta se ei kuulemma käynyt päinsä... 

Oltiin oltu synnytyssalissa ehkä tunti, kun supistukset alkoi yltyä. Kätilö kysyi, että ponnistuttaako, mutten osannut oikein vastata juuta, enkä jaata. Olo tuli silti aika tukalaksi. Kätilö käski juosta äkkiä sängylle ja ryntäsi varmistamaan, ettei muksu vaan matkalla synny laattalattialle. Olin täysin auki ja saisin ruveta poinnistamaan. Kaikki oli tapahtunut niin vauhdilla, että taisin kiroillakin pari kertaa... Olin odottanut pidempää avautumisvaihetta, mutta toisaalta supistukset oli sen verran kovat, että olin ihan helpottunut, että sain jo ponnistaa.

Ponnistamisvaiheessa kaikki kivut katosivat. En ekalla ponnistuksella taas oikein tajunnut millai ponnistetaan. Kätilö kuitenkin sanoi, että nyt pitää vain uskaltaa ja ponnistat enemmin niin kuin "kakkaisit". Ponnistusvaihe kesti lopulta vain 8-minuuttia. Pari hassua ponnistusta ja sylissäni oli ihana poika! 2675g 48cm.

Kaikki meni muutenkin hienosti, eikä paikatkaan revenneet! Istukka ei heti irronnut, joten kätilö painoi hieman vatsanpeitteiden päältä. Se ei kuitenkaan sattunut yhtään niin paljon, kuin esikoisen kohdalla. Poika pääsi heti syliini, pyrki rinnalle. Olin pyytänyt antaa napanuoran sykkiä loppuun ennen leikkaamista, sillä olin kuullut sen mahdollisesti ehkäisevän bilirubiiniarvojen nousua. Tosin siitä ei tainnut olla kovin paljoa apua....

Vaikka supistukset olivatkin paljon kipeämmän tuntuisia, kuin esikoisesta, niin synnytys oli ihana! Suuri kiitos siitä kuuluu ehdottamasti doulalleni, joka varmisti, että saan vaipua rauhassa synnytyskuplaani. Synnytys kesti supistusten alkamisesta 2h ja 13minuuttia ja vesienmenosta n. 4h.


Pääsimme lapsivuodeosastolle vauvan kanssa. Kätilöt kävi herättelemässä mua kolmen tunnin välein imettämään. Poika oli hieman väsynyt ja keltainen eikä oikein jaksanut tehokkaasti imeä rintaa. Vauva ei itse herännyt aina syömään, vaan poikaa piti herätellä välillä ihan pyllypesujen kautta. Siitä johtuen annettiin kertaalleen korvikettakin. Otin kuitenkin tyypin ihoa vasten vaippasiltaan ja maito nousi kohisten. Vauvan ei tarvinnut tehdä enää ihan niin paljoa töitä imiessään ja lisämaitoa ei onneksi tarvittu yhtä kertaa enempää. Bilirubiiniarvot kuitenkin nousivat ja poika joutui sinivalolampun alle.


Sinivalohoito sairaalassa


Oltiin sairaalassa viikon verran. Sinivalohoito ei kuitenkaan näyttänyt vielä kunnolla tepsivän.  Koska mitään  muuta huolta ei ollut, niin kotiuduimme valopöydän kera lopulta kotiinkin.

Toisin kuin sairaalan mallissa, kotiversiossa sinivalolamput ovat alapuolella. Tällöin ei tarvita silmäsuojia ja valoissa köllöttely on astetta mukavampaa. Seuraavana päivänä kotiutumisesta käytiin vielä Tayssissa ottamassa vauvalta verikokeet. Onneksi sinivalo tepsi kotona nopeasti ja pääsimme pöydästä eroon jo toisena kotipäivänä. 

Sinivalohoito kotona

Toisen lapsen kanssa osasi olla paljon paremmin tressaamatta. Sukelsin oikein kunnolla vauvakuplaan ja pidin alussa paljon pesimispäiviä. Maitoa riitti ja muutenkin vauva-arki alkoi paljon kevyemmin, kuin esikoisen kohdalla. Poika nukkui oikein hienosti alusta asti ja oli varsin tyytyväinen vauva. Nukuimme perhepedissä, mutta alussa tein poikaselle pesän pärekoppaan meidän väliimme. Muutaman viikon päästä tosin luovuimmekin jo kopasta ja tyyppi nukkui mun kainalossa. 

Opin poikasen synnytyksessä itsestäni paljon uutta. Synnytys tuskin olisi kuitenkaan ollut näin mahtava ilman kokemusta esikoisen synnytyksestä. Opin luottamaan kehooni ja olemaan läsnä. Poikasen synnytys oli kaikin puolin hyvin voimauttava! 

<3 Riina 

2 kommenttia: