RV 36 & limatulppa


rv 36+0-36+6Huomenna olisi saavutettu jo keskimmäisen ja kuopuksen syntymäviikot, eli rv 36+5. Perjantaina vauva olisi jo täysiaikainen!

Olen synnyttänyt kaksi lasta rv 36+5. Molemmat pienet olen saanut heti vierelle. Imetyskin on onnistunut, mutta salissa on annettu  kuitenkin lisämaitoa varmuuden vuoksi. Vauvojen kellastuminen on kuitenkin näilläkin viikoilla melko yleistä.

Kuopus ei tarvinnut valohoitoa, koska bilirubiiniarvot pysyivät valohoitorajojen sisällä, mutta poikanen saikin valohoitoa sitten senkin edestä. Kotiuduimmekin valopöydän kanssa, mutta onneksi keltaisuus kodin leppoisassa ilmapiirissä laski nopeasti.

Kummatkin näillä viikoilla syntyneet lapseni oli melko tyytyväisiä vauvoja. Uskonkin, että suolisto on jo 36 viikkoisella melko kypsynyt. Yöt ei menneetkään vauvaa keinutellessa, kuten esikoisen kohdalla. Silloin tosin parikymppisenä jaksoi kummasti vauvan kanssa valvoakin... 36 viikolla syntyneet  lapseni ei itkeskelleet öisin mahaansa ja nukkuivat hyviä pätkiä, jotta sain itsekin levättyä. Se tuntui niin hassulta ja erilaiselta. Mietin, että voiko oikeasti vauvan kanssa olla näin helppoa....

Silti se täysiaikaisuuden raja on niin lähellä, että toivo pääseväni sinne asti! Se on etappi, jota varmasti juhlistan jotenkin. Se olisi ensimmäinen täysiaikainen raskauteni...

Limatulppa irtosi jo! 


Sunnuntaina huomasin kuitenkin vessareissulla, että limatulppa irtosi. Olin siitä kyllä tosi pettynyt! Vaikka siis periaatteessa limatulpan irtoaminen ei kerrokkaan tarkkasti synnytyksen alkamis aikaa, niin silti usein vauvat tuppaavat syntymään viikon sisällä limatulpan bongaamisesta.  Jollain onnekkailla menee tosin pidempäänkin.... Toivon todella, että olisin se onnekas!


Ollaan täällä aika jännän äärellä!

<3 Riina


Vauvan paino alkaa lähestymään kolmea kiloa. Pienen ruuansulatusjärjestelmä ja keuhkot alkavat olla valmiit. 
https://www.vauva.fi/artikkeli/raskaus/raskausviikot/37_raskausviikko

Edelliset raskausviikko postaukset:  



6 kommenttia:

  1. Hui, tsemppiä! Toivotaan, et perjantaihin hän pysyis kyydissä niin sais juhlia täysaikaisuutta. :) Meillä tuo merkkipaalu oli ja meni ja nyt joka päivä eteenpäin tuntuu jotenkin ylimääräiseltä, vaikka se on niin nurinkurista kun laskettuun aikaan on viikkoja. :D Supistelee kyllä päivittäin, joten saapa nähdä... :) jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Onnea täysiaikaisuudesta! Eilen, kun supisteli enemmän, niin myönnän itsekin hieman jo odotelleeni, josko synnytys alkaisi. Viimeiset viikot on ehkä juuri sitä todellista odotusta, kun vauva saa luvan kanssa jo syntyä. Suloista odotusta kuitenkin loppuraskauteen! <3

      Poista
  2. Tsemppiä oikein paljon! Olet jo reippaasti jaksanut tähän saakka, etkä taida voida asialle enempää kuin jo nyt teet =) On kyllä jännittävää, että saat kohta tavata pienen! Toivottavasti hän kuitenkin pysyy nykyisessä olinpaikassaan vielä mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! <3 Katsotaan nyt miten tää homma etenee. Sain hieman jännitysmomenttia lisää tähän loppuraskauteen, mutta kirjottelen vaikka siitä seuraavassa blogipostauksessa. Voi olla, että on parempikin, että vauva syntyy kohta... Saas nähdä...

      Poista