Valtavaa ikävää ja kotikin mullin mallin


Ei ole vaan riittänyt sanoja, että olisin jaksanut kirjoittaa mitään tänne blogiin. Eikä niitä sanoja ehkä ole vieläkään tarpeeksi. Valtava ikävä vain.

Onneksi lapset täyttää huoneet elämällä ja päivät rutiineilla. Pienen vauvan kanssa ja keskeneräisen remontin keskellä surun käsittely on tosin välillä ollut musertavaa. Toisinaan olen itkenyt silkasta väsymyksestäkin.

Onneksi pieniä hetkiä V:n päiväuniaikaan, jos vaan vauvakin sattuu nukahtamaan, olen repinyt viimeisiä tapetin suikaleita ja paikkaillut miljoonia naulanreikiä olohuoneen seinistä. Niinä hetkinä olen saanut vaipua ajatuksiini ja miettiä kuinka valtavan onnekas olin, kun sain tuntea niin ihanan, hauskan ja sydämmellisen anopin.

Eikä tämä keskeneräisyyskään lopulta niin kamalaa ole. Ainahan jotain jää vähän kesken...

<3 Riina

2 kommenttia: