Vaippahelvetti


Vaikka omien jätteiden lajittelu onkin toukokuun lupaukseni mukaisesti parantunut, niin kotonamme on edelleen vaippahelvetti. Meillä käytetään kertakäyttövaippoja ja niitä tulee ihan kauheesti!

Suunnittelin kyllä, että kokeilen kestovaippailua taas tämänkin vauvan kohdalla. Tilasinkin muovittomia kestovaippoja, mutta sainkin viestin, että ne olikin verkkokaupasta loppu. Meni fiilis ja muoviroskavuori kasvoi...

Mulla on ehkä turhan tiukat kriteerit, kun kaiken pitäisi olla luonnonkuituista, muovitonta ja mieluiten luonnonmukaisesti tuotettua ja eettistäkin. Välillä turhauttaa ja tyydyn lopulta vaan siihen helppoon ratkaisuun. Muumivaipat on kotimaiset, materiaalit ovat kloorittomia ja  hajusteettomia, eikä aiheuta vauvalle vaippaihottumaa.

Tiedän silti, ettei maailma kestä tätä vaipparoskamerta. Siinä missä osan muoveista voi toki kierrättää, niin vaipat menevät suoraan polttoon.

Muovittomien kestovaippojen metsästys lähti siitä ajatuksesta, että jos vaippoja kuitenkin pestään hurjan monta kertaa, niin olisi hyvä, ettei niistä irtoasi mikromuoveja. Tietenkin voisi kestoilla harsoillakin, muttei kärsivällisyyteni ehkä riitä harsojen taitteluun. Villavaippahousut voi onneksi neuloa itse, niin tekokuituista kuorivaippaa ei tarvita.

Yritin hankkia luonnonkuituisia kestovaippoja Mamidealta, mutta oikean kokoiset oli loppu. Otan siis mielelläni luonnonkuituisia vaippavinkkejä vastaan!

Vaippamäärää voi tietenkin hillitä hyvin monella tavalla. Monet ovat hurahtaneetkin vauvojen vessahätäviestintään, jossa vauvojen annetaan tehdä tarpeensa johonkin muualle, kuin vaippaan. Muistan, kun siskoni toi terveisiä Afrikan reissultaan: Hän kertoi, ettei siellä kaikki todellakaan käyttäneet vaippoja vauvoilla lainkaan. Äidit kuulemma kyllä huomasivat, kun vauvalla olisi hätä. Jos joku äiti ei sitä taitoa osannut, niin ajateltiin, että sillä täytyi olla jotain todella suuria ongelmia....

Kyse on tietenkin myös tottumuksista. Olemme tottuneet kertakäyttövaippoihin, joten uutta tapaa on taas vaikeampaa omaksua. Laiskana länsimaalaisena ostan tuotteen, jolla voin pelastaa maapallon, enkä oikeasti opettele vastaamaan lapseni tarpeisiin. VVV olisi tosin super ekologista!

<3 Riina


1 kommentti:

  1. Alussa kans itse mietin että onpa harsojen taittelu hankalaa mutta kun muutaman kerran harjoitteli niin meni yllättävän nopeasti. Taittelin harsot samalla kun katoin telkkaria niin niitä oli aina pino valmiina. Netistä löytyy ohje istuvampaan vaippakolmioon ja näpsyllä kiinni niin pysyi hyvin matkassa. Tosin meilläkin menee rinnalla muumit kun ollaan menossa.

    VastaaPoista