KonMari & who made my staff

KonMari

On jotenkin älyttömän hupsua, että nautin niin suunnattomasti kotimme järjestämisestä. Rakasta pystyviikata vaatteita kaappeihin, karsia meille tarpeetonta ja korjata aarteita. Koetella sitä loksahduspistettä, jolloin mitään ei ole liikaa, tai liian vähän. Yksittäisistä tavaroista tulee merkityksellisempiä... Viikkaan jopa ne sukat ja pikkuhousut...

Pidän siitä, että voin vapauttaa meille turhat tavarat muille kiertoon. Vein taas esikoiseltani pieneksi jääneitä vaatteita kierrätyshuoneeseen, sillä turha niitä on 8 vuotta säilöä seuraavalle tytölle. Uskon, että kierrossa ne ajaa paremmin tarkoitustaan, kuin kaapissa pölyyntyen. Enhän edes tiedä innostuuko V niistä vaatteista, kun ne vihdoin olisi sopivia...

Onneksi mies on antanut mun rauhassa innostua minimalismista ja KonMarista, vaikkei itse niistä niin kovasti välitäkään. Karsimisen kautta on vapautunut 56m2 kodissamme sopivasti kaappitilaa. Toisen tavarat ei silloin niin kauheasti haittaa... Olenkin kirjoittanut täällä blogissani siitä, mitä voi tehdä, jos toisen tavarat ärsyttää... 

Vaikka todellinen minimalisti ei jää kiinni tavaraan, niin itse jotenkin innostun suunnattomasti siitä, että tiedän tarkalleen miten ja kuka on jonkin tavarani valmistanut. Tänään puikoilla kulki taas Kurjen biodynaamisen maatilantilan suomenlampaanvillaa, joka on kehrätty Salo-Angoran kehräämössä. Ostin ne suoraan Iralta odottaessani kuopustani. Jos hyvin käy niistä riittää juuri ja juuri vielä yhteen pipoon. Sen jälkeen pitänee ehkä soittaa uudestaan Kurjentilalle, josko saisi taas muutaman kerän pahempaan neuloosiin....

Meillä on tietenkin erilaisia sertifikaatteja, jotka takaavat tietyn minimin ruuan ja tavaroiden tuotantotavoissa. Tietenkin on aina myös ne omat arvot, jotka määrittää riittääkö esimerkiksi se, että porsas on luomutuotettu...

Itse kipuilen hiukan juuri nyt sato-osuuksien ostamisen kanssa. Haluaisin hurjasti tukea tuttua tuottajaa ja hankkia ensi vuoden kasviksia varten tuotanto-osuuksia ennalta. Hoitovapaalla se vaan on harmi kyllä kiinni rahasta. Pystyn ostamaan luomuruokaa tänään, mutten ainakaan vielä pysty ostamaan luomuruokaa ensi vuotta ajatellen ennakkoon. Pitää nyt kuitenkin vielä hiukan funtsia...

Pienistä asioista on tullut kokoajan tärkeämpiä. On kiva tukea paikallisia yrityksiä silloin, kun se on mahdollista. Vastuullisuus pirskahtelee... Tiedän tosin senkin, että vien sen joskus liian pitkälle. Pitäisi olla yhtä intohimoinen itseni hellimisessä, kuin mekon tuotanto-olosuhteiden selvittämisessä.... Ehkä sille kaikelle pitää vaan tehdä tilaa ja ottaa sille oma aikansa....

Hyvinvointi marraskuuni lopahti flunssaan, mutta joitain pieniä hetkiä oon ehtinyt itselleni varastaa... esimerkiksi muutaman minuutin meditoinnille ja hei, nyt kirjottamisellekin! Iltaisin oon kuitenkin niin väsynyt, että kuola valuu, joten lasten mentyä nukkumaan on turha tuottaa mitään kovin syvällistä tekstiä... Kuulin huhua, että muutamakin minimalisti on pitänyt sometonta marraskuuta. Se kuulostaa ihan fiksulta, vaikkakin facebookissa on hyvätkin puolensa. Se saattaa nimittäin pitää kotiäidin järjissään....

<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti