Minimalismi auttaa murehtijaa




Istuin keittiön pöydän vieressä kuunnellen, kuinka riisimurot riksahteli maidon seassa kuljettaessani niitä lusikalla viimeiselle matkalleen suuonteloon. Samaan aikaan telkkarita tuli animaatio, jonka nimi oli Stressed Erik. Olin hieman kauhuissani, sillä samaistuin päähenkilöön ja tajusin, että saatoin hyvin olla juuri se tyyppi, joka lopulta kuolee stressin takia.

Olin silloin teini-iässä. Nukuin huonosti, unohtelin asioita ja olin aina kuolemanväsynyt. Murehdin turhasta ja olin pääsääntöisesti valtavan huolissani ihan kaikesta. Mitä ennemmän tressasin, niin sitä enemmän ihoni oireili ja mitä enemmän ihottumaa oli, sitä enemmän stressasin. Mulla oli todella huono itsetunto ja tuntui, etten saanut ahdettua itseäni mihinkään muottiin. Olin aina hieman väärän kokoinen joka suhteessa.

Olin silti äärimmäisen kiitollinen niille opettajille, ystäville ja perheenjäsenille, jotka jaksoivat pysäyttää välillä ylikierroksilla käyvän mieleni. He katsoivat silmiin ja sanoivat, että "hei Riina, kyllä sinä riität!" He huomasivat sen kaiken sekoilun keskellä uinuvan potentiaalin... Muistivat kaivaa kehuttavaa juuri niinäkin hetkinä, kun itse rämmin mieleni kanssa suossa.

Yritin kyllä pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistani. Esikoisen synnyttyä tajusin kuitenkin olevani niin herkkä, että olisi vaan helpompi muokata ympäristöä tukemaan voimavaroja, kuin koittaa kaaoksen keskellä tehdä hengitysharjoituksia.

En palannut enää vanhaan työhöni. Menin yrittäjäkurssille, mies vaihtoi työpaikkaa ja aloimme luomaan sellaista arkea, joka tukisi jaksamista. Suuressa uusioperheessä tulee muutenkin väkisinkin välillä aikoja, jotka vaativat aikaa ja läsnäoloa. Halusimme luoda ympärillemme tasapainoa, hitautta ja pysyvyyttä.

Mies on ollut paljon parempi hidastelija, kun minä, vaikkei luovukkaan tavarasta samalla intensiteetillä. Hän osaa sanoa paremmin ei ja vältellä turhaa säätämistä. Turhien kulujen ja aikaa vievän sekoilun karsiminen on antanut meille tilaa elää sellaista elämää, kuin haluamme.

En usko, että olen maailman ainoa ihminen, jolla on riski murehtia itsensä sairaaksi. Murheet, ongelmat ja haasteet eivät silti ole kadonneet meiltäkään mihinkään. Olemme vaan karsineet elämästämme turhia murheita pois, jotta voimme paremmin jaksaa niitä haasteita, joilla on ihan oikeasti merkitystä. Tunnen tietenkin itseni hyvin etuoikeutetuksi. Siinä missä herkkyys nähdään yleensä ongelmana, jotka vaativat terapiaa ja lääkityksen, jotta jaksaisi ympäristön tuomaa painetta, niin me olemme voineet muokata ympäristöämme, jotta voisimme olla rauhassa herkkiä. On tietenkin eri asia, jos herkkyys estäisi mua elämästä sellaista elämää, kuin todella haluaisin, mutta se ei ole niin. Olen varmasti juuri nyt onnellisempi, kuin ikinä ennen. Saan olla rauhassa juuri sellainen, kun olen.... Sopivasti herkkä.

- Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti