Unelmien pyörittelyä


Huomasin eilen kirjastossa 16-kesästen keskellä kaipaavani hiukan sitä aikaa, kun finnit oli isompia, kuin aivojen tilavuus. Kaipasin sitä räjähtävää muutosvoimaa ja energiaa, joka oli pakko lopulta vain purkaa johonkin. Lopputulos ei aina ollut kovinkaan nätti, mutta ei sillä niin väljä.  Tosin sitä jäätävää epävarmuutta en silti jää kaipaamaan...

En edelleenkään viihdy missään pönötysjuhlissa, mutta nykyään uskallan jättää kaiken maailman kansansoudut väliin, jos ei vaan huvita. Enää ei oo pakko, jos ei oikeesti halua.

Äitiysloma antaa kuitenkin mahdollisuuden pyöritellä unelmia, kuin lumiukon palloja. Tietenkin nekin saattaa sulaa, mutta ei sillä niin väljä. Ollaan esimerkiksi mietitty sitäkin mahdollisuutta, että lapset saisi käydä koulunsa Tampereella, mutta karattais aina kevään tultua landelle. Tultais takaisin kaupunkiin, kun yhdet villasukat saappaissa ei enää riitä.

Ehkä se tarkottais myös sitä, että kaupunkiin rahdattava omaisuus pitäisi karsia edelleen pienemmäksi, jotta jaksaisimme tuoda sen joka syksy mukanamme. Mulle se ei tosin olisi mikään ongelma....:D

Voin kuitenkin sanoa, että vaikka tämä haave ei toteutuisikaan, niin elän juuri nyt varmaan elämäni onnellisinta ja tasapainoisinta aikaa. Mää en oikeesti tiedä mitään lapsiperheen ruuhkavuosista, tai unettomista öistä. Hullua sinänsä, sillä kuopus tekee juuri nyt hampaita! Nykyään kaikki on niin helppoa. Suurperheen ruokakassit saa tarvittaessa kotiin kannettuna. Sääliksi kävi sitäkin kauppakassimuijaa, joka kantoi meidän hissittömän talon kolmanteen kerrokseen yhdellä kertaa kolme laatikollista elintarvikkeita. Ei kuulemma tartte käydä salilla... Olen kuullut myös miehen villejä tarinoita yhdestä anoppini työkaverista, joka muina rouvina kantoi pesukoneen yksin rappusia neljänteen. Sitä pimeinä yön tunteina vaan miettii, että mitä noi naiset on oikein syöny...

<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti