Mikä on oikeasti tärkeää?




Viimeiset kymmenen vuotta olen kysynyt tämän saman kysymyksen itseltäni uudestaan ja uudestaan. Olen tajunnut, että merkityksellisemmän, runsaan ja ihanamman elämän saavuttaminen on paljon yksinkertaisempaa, kuin kuvittelin! Keskittymällä olennaiseen olemme saavuttaneet sellaisiakin unelmia, jotka ajattelin olevan ihan mahdottomia toteuttaa.

Kymmenen vuotta sitten päätin vakaasti, että haluan elää hitaampaa arkea, jossa meillä olisi oikeasti aikaa toisillemme ja tilaa toteuttaa intohimojamme. Halusin tuntea itseni vapaaksi, mutta silti toteuttaa asioita, jotka koin merkityksellisiksi.

 En palannut enää vanhaan työhöni, vaan menin yrittäjäkurssille ja miehenikin vaihtoi työpaikkaa. Aloimme pikku hiljaa rakentaa arkeamme meidän näköiseksi: vapaammaksi ja hitaammaksi lapsiperhearjeksi. Aloin värjäämään lankoja kasviväreillä ja nautin siitä niin paljon, ettei ollut väljä, vaikkei sillä oikeastaan kunnolla elänyt. Tajusin, että tulimme kyllä toimeen, kun karsimme kulumme minimiin. Ostimme vain sen, minkä koimme oikeasti tarpeelliseksi. Välillä, kun tuli yllätyksiä, myimme jotain turhaa kaapeista pois.

Lapsia tuli lisää ja mies sai tehdä kokoajan enemmän etätöitä. Karsimme lisää turhia kuluja ja tajusin yhtäkkiä, että pystyin jo ostamaan halutessani kaiken ruuan luomuna. En olisi palkollisena ollessani ikinä uskonut sen olevan mahdollista! Nyt tienasin paljon vähemmän, mutta pystyin ostamaan sellaisia asioita, joilla oli mulle merkitystä.

Yksinkertaisemman elämän tavoittelu ei ylety meillä vain turhiin kuluihin, tai tavaroihin. Mieheni on mua paljon parempi karsimaan turhia menoja ja asioita, jotka ennen kuvittelin vain olevan jollain tavoin pakollisia. Olen opetellut sanomaan ei. Kuuntelemaan kehoani ja perheeni fiiliksiä. Tekemään asioita tasapainoa tavoitellen. Joka paikkaan ei tarvitse mennä ja kesken voi lähteä pois, jos siltä tuntuu. Opettelen edelleen olla välittämättä, mitä muut ajattelee.... Myönnän sen olevan haasteellista ja joskus on ihan pakko vaan sulkea silmät, ettei näe muiden reaktioita tehdessäni valintoja.

On ehkä hieman nurin kurista, etten ole suinkaan saavuttanut tähän astisia unelmiani tienaamalla enemmän, puskemalla kovemmin töitä, tai täyttämällä kalenteriani äärimmilleen. Sen sijaan olen lopettanut juoksemisen, karsinut elämästäni kaikkea turhaa ja yrittänyt hyväksyä myös sen, ettei kaikki ymmärrä valintojamme ja sekin on ihan ok.

Se miksi olen kysellyt samaa kysymystä niin usein, johtuu tietenkin siitä, että ihminen muuttuu, tieto lisääntyy ja tunnen itseni taas hieman paremmin, kuin 10-vuotta sitten. Perhekin on siinä sivussa kasvanut suurperheeksi. Heimon pääluku muokkaa myös tarpeita.

Sen lisäksi, että kysyn itseltäni, että mikä on tärkeää, kysyn myös, että miksi?!

Mulla on matkan varrella ollut paljon asioita, joita olen kuvitellut tärkeiksi, mutta huomannut myöhemmin, ettei ne ole tosiasissa tärkeitä mulle itselleni. Ne saattavat olla tärkeitä ympärillä olevalle ryhmälle, tai jollekin lähelläni olevalle ihmisille, tai ehkä ne ovat sellaisia asioita, jotka vain kuvittelen kuuluvan tehdä tietyllä tavalla, "koska niin on aina tehty".

On tärkeää tiedostaa, onko jokin arvo oikeasti mun perusarvoni, vai jokin, jonka olen vaan imenyt itseeni ulkopuolelta. Onko arvo ristiriidassa muiden arvojeni kanssa? Onko arvosta kiinni pitäminen oikeasti sellainen, että se tuo lisäarvoa elämäämme? Estääkö joku kuvitteellinen, ulkoa tuleva arvo elämästä sellaista täyttä ja vapaata elämää, kuin todella haluaisin?

Se, että pyrin kysymään itseltäni "miksi-kysymyksiä", antaa myös enemmän motivaatiota toteuttaa unelmia. Kun on tarpeeksi hyvä syy, saa jostain kummallisia voimia soutaa vastavirtaan, eikä se silloin tunnu edes erityisen raskaalta.

Keskittymällä siihen, mitä todella haluan alkaa unelmat toteutua helpommin, kuin ikinä osasin uskoa. Eikä mun tarvitse tietää miten mää sen teen. Keskityn vaan siihen, mitä teen seuraavaksi.

<3 Riina

Ps. Minimalistille ja yksinkertaisemman elämän tavoitteluun Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat-kirja on aivan loistava opus! Unelmien toteuttaminen on yksinkertaisempaa, kuin ikinä uskot!


5 kommenttia:

  1. Ajatuksia herättävä postaus, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hei, todellakin ajatuksia herättävää ja kiinnostavaa. Itse asun ja elän toisella tavalla. Enemmänkin neliöitä saisi olla. Tavaraa sen sijaan ostan hyvin harkiten ja viimeksi hankkimia talvikenkiä haaveilin ostavani kaksi vuotta. Tila luo kotona kuitenkin vähemmän stressaavan arjen, esimerkiksi norovirus ei käy jokaista läpi,koliikkivauvan itku ei pidä kaikkia hereillä jne. Lisäksi on mahdollisuus harrastaa enemmän esim. urheilulajeja, kun on tilaa säilyttää vaatteita. Jokainen siis "minimalisoi" elämäntyyliään omista lähtökohdista. Mutta ehdottomasti olisi hyvä pohtia, mikä on välttämätöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että on pääasia, että elinympäristö tukee omia henkilökohtaisia tarpeita! Meille pienessä kodissa asuminen sopii hyvin. Rakastan kyllä katsella valtavia vanhoja rakennuksia, mutta tosiasiassa en haluaisi käyttää niin paljoa aikaa ja rahaa sellaisen huolehtimiseen ja remontointiin, mitä iso vanha rakennus vaatisi. Olet aivan oikeassa siinä, että minimalismissa ei lasketa tavaroita. Jäljelle pyritään kuitenkin jättämään vain ne tavarat ja tavat, jotka ovat kullekin ihmiselle tarpeellisia ja merkityksellisiä. Kiva, kun kävit lukemassa ja kiitos ajatusten jakamisesta <3

      Poista
  3. Arvostan ja kunnioitan ja kiitän ja kumarran! Minulla tulee heinäkuussa vuosi ostolakkoa, ja tämä teksti sai ajattelemaan, mitä seuraava vuosi voisi tuoda tullessaan. Olen huomannut jo ajan lisääntyneen, mutta en tiedä miksi niin on. Ja kun ei ole koko ajan sohimassa suuntaan tai toiseen, on aikaa vain olla ja ajatella ja ottaa kiinni elämästä. -Noora

    VastaaPoista