Synttärit Särkänniemen Koiramäessä

Drakkulan linna koiramäki särkänniemi
Vietimme tänä vuonna poikasen 7-vuotis synttäreitä Särkänniemen Koiramäessä. Se oli kyllä ihan loistava päätös ja aurinkokin helli juuri sopivasti! Ajatus villien eskarilaisten ja oman köörin ahtautumisesta 56m2 asuntoomme syömään (hieman pohjaanpalanutta) synttärikakkua antoi hyvän syyn viettää synttärit muualla.

Särkänniemellä ei ole varsinaista valmista synttärilippupakettia tarjolla, mutta myyntiin soittaessani saimme oikein hyvän tarjouksen ryhmälipuista. Oman kuusi henkisen porukan lisäksi kutsuimme synttäreille kourallisen pojan kavereita vanhempineen.

Päätimme pitää synttärit nyyttäri periaatteella, joka helpotti huomattavasti järjestelyissä. Pystyimme näin myös tukkimaan luontevasti lahjatulvaa.





särkänniemi koiramäki

Olimme varustautuneet piknik peitoilla, mutta oikeastaan kaikki viheralueet Koiramäessä oli varattu eläimille. Tämä on tietenkin ihan hyvä juttu, sillä tietenkin eläimille tulee varata mahdollisimman väljästi tilaa. Onneksi sopivasti Drakkulan linnan vieressä oli hyvä rivi penkkejä ja pöytiä, jossa oli mukava vedellä synttäriherkut napaan.

Drakkulan linna on kuin ulkoilma HopLop. Olimme varanneet varsinaista synttäriaikaa 1,5h ja oikeastaan koko se aika kaveruksilla menikin linnassa kiipeillessä.... Mikäs siinä! Aikuiset pystyi leppoisasti jatkamaan kahvittelua ja pienemmät kurkkimaan viereisiin eläinten aitauksiin.

Drakkulan linna on hiukan hurjan puoleinen äänineen ja ilmassa lentävine palloineen, joten ihan pienille sitä ei suositella. Linna lämpiää lohikäärmeen hengityksellä, siellä saa kiipeillä sydämensä kyllyydestä, liukua liukumäkeä ja ampua pallotykillä.

Drakkulan linnan vieressä oleva mylly oli myös lasten mielestä tosi kiva! Siinä pikkuisia puisia lastuveneitä sai viedä ylös myllyn rattaisiin ja katsella kuinka veneet kulkeutuu rattaissa kourua pitkin alas. Aika pruttaamistahan se veden kanssa on, mutta lapsista juuri ihanaa!

Särkänniemi koiramäki kaupunki

Koiramäki mummola


Varsinaisten synttäreiden jälkeen osa vieraista lähti kotia kohti, mutta osa jäi vielä ihmettelemään Koiramäkeä tarkemmin. Koiramäessä onkin niin paljon nähtävää, koettavaa ja silmänruokaa, ettei sieltä tunnu olevan mikään kiire pois. 

Koiramäen mummulassa voi esimerkiksi valmistaa leikkijuustoa taikahiekasta.

Mauri Kunnas, Matu renki

Koiramäen talo särkänniemi


Koiramäen talo oli 3-vuotiaan suosikki! Talossa kuului tasainen Matu-rengin kuorsaus ja takan kautta pystyi laskemaan salaisesta liukumäestä. Tuvassa oli ihania puuleluja, joilla sai leikkiä vapaasti. 

Koiramäki lypsyllä

Navetassa oli hulvatonta huomata, että leikkilehmää pystyi lypsämään. Utareista tuli kuitenkin maidon sijaan vettä. 


Synttärit Särkänniemessä

Koiramäki on tosi kiva ympäristö viettää synttäreitä! Omien eväiden sijaan voi  halutessaan nauttia myös esimerkiksi Kahvila von Guggelböön antimia, tai käydä jäätelöllä vaikka Näsinneulassa. Jos Koiramäen jälkeen energiaa vielä riittää, niin aina voi käydä kiipeilemässä vaikka vielä huvipuiston puolella  ilmaisessa Angy birds landin seikkailuradalla.



<3 Riina

Koiramäestä saat virtuaalimaistiaiset täältä: KLIK
Plussa kortilla saa koiramäkeen alkusesästä ja syksyllä kahdelle hengelle liput -50% 

3 kommenttia:

  1. Mekin oltiin pojan perheen kanssa viime kesänä Koiramäessä.
    Mä tykkäsin ihan hirveesti paikasta. Oli paljon nähtävää ja kivaa tekemistä lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Koiramäestä on kyllä saatu tosi hieno! Siellä on kieltämättä silmänruokaa ihan kaiken ikäisille. Voi olla, että Mauri Kunnaksen tiukat vaatimukset on saanut suunnitteliaan lisäpotkua. Kiva, kun kävit lukemassa!

      Poista