Kaamos painaa...



Olen jokseenkin uupunut. Päivät on jo niin lyhyitä, etten tiedä miten kestän tätä luihin asti tunkeutuvaa pimeyttä. D-vitamiinipurkki nököttää tyhjänä pöydänkulmalla kiljuen, että ostaisin lisää. En silti muistanut... Kun kaikki viimeisetkin vitamiinien rippeet häviää viimaan, mietin voiko kaamokseen nääntyä niin, kuin janoon?

Tarraudun kaksin käsin kiinni kirjahyllyn päällä loistavaan päivänvalolamppuun ja koitan iloita kukkivista paprikoista ja chileistä. Toivottomimpina hetkinä surautan mustikkasmoothiet ja pistän sekaan tummaa salaattia ja spirulinaa. Sellaiset hetket tuntuu viime päivinä vain lisääntyneen.... Ne toivottomat.

Katselen kaamosta paenneiden lomakuvia instasta ja mietin maksanko liian kovaa hintaa lentolakkoilusta.... Se on jännä, kuinka kaamos yllättää joka kerta!

On silti hiukan nurinkurista, ettei oikeesti pohjolassa asuvia kaada kylmä, tai pimee. Valoa sen sijaan pelätään senkin edestä.... Googleta vaikka!

Koitan muistaa, ettei alakulo johdu siitä, että elämässäni olisi jotain vialla. Keho vaan on pimeen tullen ihan lopussa, marraskuu kuluttaa viimesetkin vitamiinit ja pää on pikkasen sekasin. Paniikkiin ei pitäisi olla mitään syytä, sillä onhan tästä pimeydestä selvitty ennenkin!

Uskon, että oikeasti kaiken avain on syklissä. Jos selviä kuukautiskierrostakin paremmin sillon, kun ymmärrän paremmin omaa kiertoani, niin miksen selviäisi vuodenajoistakin. Ehkä kaamokseen pitäisi tarttua, kuin löytöretkeilijä tuntemattomiin saariin. Tää on nyt tämmönen, mitä tällä vois tehdä? Jännittävää!

Tietenkin ne perinteiset saattaa auttaa: Liikunta, hellivä ruoka, tumma suklaa, d-vitamiini, kirkasvalolamppu, ulkoilu valoisaan aikaan, kotoilu, neulominen, nautiskelu, hyggeily, lempeys itseään kohtaan, kiitollisuus ja kuulemma avantouinti.

Ehkä tästä selviää...

   Riina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti