Kestoja tekstiilijätteestä.


Tein meille kestovanulappuja risoista pehmeiksi jumputetuista pyyhkeistä. Pääsääntöisesti kestovanulappujen materiaaleiksi suositellaan jotain super pehmeää, kuten bambua, mutta itselleni kelpaa pyyhekangaskin hyvin.

Ei... Ne eivät ole maailman kauniimpia, mutta varmasti ajavat oman tehtävänsä seuraavat 10 vuotta, kunnes ehkä on taas aika uusia pyyhkeitä.

En omista itse saumuria, mutta lähikirjastosta sellainen löytyy! Sampolan kirjaston Tekomossa voi käyttää montaa muutakin laitetta, kuten vaikka pinssikonetta, tai 3d-tulostinta. Kaikkea ei siis tarvitse omistaa itse <3

Suunnitelmissa on tehdä vielä muutamia kestotalouspapereita. Emme itse asiassa käytä normaalisti talouspaperia lainkaan, mutta ehkä kestoversiot menisivät käyttöön....

Kokeilin myös kestotampooneja. Nekin on tehty rikkinäisitä tekstiileistä ja tuntuu musta mukavammalta, kuin kestositeet. Toisin, kuin kaupasta ostettavassa kestotamppoonissa, taitan kankaan rullaamisen jälkeen vielä puoliksi. Se jotenki helpotti paketin koossa pysymistä, eikä silloin narujakaan välttämättä tarvinnut. Kestotamppooni voi ajatuksena tuntua hieman kummalliselta, tai ehkä ällöttävältäkin, mutta ei se ole sen kummallisempaa, kuin kestositeetkään. Tietenkin monet pitää kuukuppia hygieenisempänä vaihtoehtona.... Tampoonin, niin kesto, kuin kertakäyttöisen, sekä myöskin kuukupin käyttö lisää jonkinverran riskiä saada TSS, joka on harvinainen, mutta vaarallinen bakteerin aiheuttama tulehdus. Riski sairastua kohoaa etenkin, jos tampoonia, tai kuukuppia pidetään vaihtamatta/ puhdistamatta yhtäjaksoisesti yli 8h....

Onneksi materiaalista ei ole pulaa kestoja tehdessä, sillä keskimäärin suomalaiset tuottaa vuosittain 13kg tekstiilijätettä henkeä kohti!

Mitä kestotuotteita itse käytät?

♥ Riina 

6 kommenttia:

  1. Itsellä kans ollut suunnitelmissa tehdä kestovanulappuja, kestotalouspaperit löytyy jo ja ovat kyllä käteviä :)

    https://kohtiparempaaminua2020.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa hauska sattuma. Pitääkin piakkoin tehdä ne kestotalouspaperit, jos niitä sitten tulis meilläkin käytettyä. Kiva kun poikkesit Blogiini!

      Poista
  2. Mulla on kestovanulappuja ja vanhoista lakanoista ja verhoista ompelin kestokasseja sekä kestohedelmäpusseja. En halunnut ostaa niitä uusina, kun materiaalia löytyi vanhastaan. Kestotalouspaperi on mielestäni sama asia kuin rätti (tai hienommin sanottuna keittiöliina), joten niitä en koe erikseen tarvitsevani. Rättejä ompelen vahoista kankaista tai neulon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JUU! Mahtavaa, että teit kestohedelmäpussit vanhoista tekstiileistä. Monestihan kestokassien käyttäjiä syyllistetään siitä, että kassien materiaalien tuottaminen vie enemmän energiaa ja vettä, kun muovipussin teko. Uskon kuitenkin, että olemassa olevat pussit ja omaa tekstiilijätettä kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja näin tuskin päästöjä syntyy niin paljon, kuin väitetään...

      Poista
  3. Miksi tehdä kestotalouspaperia, jos ei käytä kertakäyttöistäkään? Näin olen omalla kohdallani ajatellut. Eli kaikesta "trendikkyydestä" huolimatta en ole niitä itselleni tehnyt (tai ehkä juuri siksi...), koska noh, en siis todellakaan tarvi niitä. Eli vaikka olisivat ekoja, ne olis meillä silti turhakkeita. Mulla on kyllä muutama kankainen servetti, viimeksi tänään käytin eväsleipien ympärillä. Mutta sen ihmeempää hyvin satunnaista käyttöä enempää mulla ei ole sellaisille tarvista. Lapsiperheessä tilanne on ehkä eri, tosin on mullakin ollut aikanaan 4 pientä lasta, eikä meillä silloinkaan käytetty talouspaperia... tunnustan, että pyyhkäisin samalla tiskirätillä niin pöydät ja lattiat kuin lasten naamatkin =D (eikä kukaan sairastunut tai kuollut!)

    Vähän sama juttu kestovanulappujen kanssa; niitä ompelin kerran 3kpl. Yksi olis riittänyt ja ilman sitäkin olisin voinut elää - kuin myös ilman kertsejä; pyyhkeen kulma ajaa saman asian.

    Tollasista kestotamponeista en ole kuullutkaan! Ne kuulostaa kyllä käteviltä. Mulla oli aikanaan (nuorena) sellasta aitoa pesusientä, jota käytin tamponina. Oli erittäin hyvä ja kätevä, en muista miksi sen käytön sitten lopetin, kuluiko ehkä loppuun enkä vain tullut hankkineeksi uutta tms. Koitin samaista joskus keski-ikäisenä uudestaan, mutta limakalvot sanoivat siinä vaiheessa "auts"... (kuten muillekin sisäisille suojille) Koitin joskus myös kuukuppia, mutta en onnistunut sen kanssa ollenkaan (en siis saanut edes laitettua!). Kestositeitä mulla on ollut myös joskus, sekä kestopikkuhousunsuojia. Niille iso suositus! Nyt ei mulla tosin ole enää kuukautissuojille tarvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni strömsössä noita pesusienestä tehtyjä tamponeja joskus esiteltiinkin. Kuulosti myös tosi käteviltä. Kestositeitä voisi myös kyllä kokeilla tehdä. Yleensä niihin kai lisätään jokin muovinen "pulkangas", mutta voihan olla, ettei mene silti läpi asti, jos tekee vaan useamman kerroksen ja vaihtaa riittävän usein... Pitääkin testailla..

      Voit olla oikeassa, että kestotalouspaperit jää käyttämättäkin. Onneksi materiaali on itsetuottamaa tekstiilijätettä, joten ei haittaa, vaikka menisi pilalle, tai olisikin turha... Ostaa en tosiaan varmaan malttaisi, kun en olisi varma käytöstä.

      Kiva, kun kävit lukemassa ja kirjoittamassa kokemuksistasi! <3

      Poista