Nyt



Olisi tietenkin helpompaa, jos voisin kertoa blogissani kaikesta siitä, mitä nyt käyn läpi. Haluan kuitenkin varjella hentoa ja herkkää yksityisyyttä. Mikään ei sinällään ole muuttunut, mutta tasapainoilen sen kanssa mitä pitäisi näennäisesti tehdä ja mitä oikeasti haluaisin.

Huomaan kuinka elämä on muokannut ajatuksiani. En enää panikoi uuden tilanteen edessä ihan niin paljon, kuin ennen. Haluaisin ottaa kaiken vastaan sellaisenaan. Tutkia sitä hyväksyen ja nauttia siitä kaikesta mikä vaan on, niin kuin on. On silti vaikea olla vaatimatta sitä, että tilanteen pitäisi kehittyä johonkin suuntaan, että saisin pistää raksin ruutuun. Olen kuitenkin huomannut, että asiat voivat edetä lempeästi, ilman että tarvii purra hampaita yhteen ja puskea väkisin.

En haluaisi kiirehtiä. Haluaisin ehtiä katsomaan käsillä olevaa elämänvaihetta kaikista kulmista. Ottaa sen vastaan uteliaana. En haluaisi tunkea asioihin tunteita, jota joku toinen painostaa siihen sisällyttämään. Meille tapahtuvat asiat on ihan saman arvoisia kaikki, kunnes me sitten itse liimaamme niihin suurempia merkityksiä päälle. On oikeastaan meidän käsissä, millasen painon asialle laitamme. Valitsen itse mielummin kevyen keijupölyn, kun raskaan, harmaan taakan, joka vie kaikkien yöunet ja terveyden.

<3 Riina.




2 kommenttia:

  1. Paljon sinulle jaksamista sinne niihin tilanteisiin joita käyt läpi. Oli ne mitä tahansa niin yleensä asioilla on tapana järjestyä ja mennä parhain päin💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta. Se ajatus kantaa <3 Kiitos, kun kommentoit!

      Poista