Kääk korona! Onneks on arska



Kesä tuntuu lohduttavan, vaikkakin eilen kauppaan meno pienten kanssa tuntuikin jonkin sortin virheeltä... Pienille kauppareissu pitkästä aikaa oli tietenkin maailman ihaninta, mutta väenpaljous lähiprismassa hirvitti. En haluaisi tuoda kotiin kauppatuliaisina koronaa.

Tosin Aamulehti uutisoi tänään, kuinka Turun ja Helsingin jätevesistä löytyi koronaa, mutta Tampereelta taas ei. Olisi tietenkin mahtavaa, että pohjoismaiden suurin sisämaankaupunki välttyisi sen suuremmalta epidemialta!

Onneksi aurinko hellii ja ulkoilmaissa korona ei ilmeisesti leviä kovin hyvin, kuin sisätiloissa. Lisäksi "auringonvalo tekee viruksen hyvin nopeasti toimintakyvyttömän." Sen sijaan valomiekoilla heiluttelu kauppareissun jälkeen tuskin tuhoaa virusta limakalvoilta, jos valomiekka ei satu olemaan _aina mukana_.

Luulen, että osalla liikunnan määrä on koronan takia noussut kohisten. Ihmiset oikeesti ulkoilee ihan hulluna edelleenkin. Tosin voi tietenkin olla, että ne on juuri niitä, jotka normi oloissa pakkautuu hikisille kuntosaleille.

Itsekin olen pitkästä aikaa löytänyt liikunnasta jonkinmoista iloa. Olen hyväksynyt sen, että olen armoton yökyöpeili, joten sarjojen  katsomisen sijaan olen muutamana yönä twerkannu villisti keittiössä, tai pistänyt lenkkitossut jalkaan ja löntystellyt pitkin poikin Kalevaa. Jostain syystä nautin öisin treenaamisesta älyttömästi!

Tämmöstä meille.... Mitäs teille?

<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti