Minimalisti: joulu tulee, oletko valmis?

 


Vaikka olenkin minimalisti, niin meillä lapsiperheessä joulu on se hetki vuódesta, kun kotiin tulvii hieman enemmän tavaraa, kuin normaalisti. Lahjat kuuluu meillä edelleen jouluun. Yritämme kuitenkin itse hankkia lahjoja vain maltillisesti ja harkitusti. Koska emme osta leluja oikeastaan, kuin jouluna ja syntymäpäivinä, niin lahjalistojakin tehdään pieteetillä. Lapset tuntuu miettivän tarkemmin mitä oikeasti haluavat ja mistä olisi iloa pidempään. 

Olemme tietenkin yrittäneet tukkia tavaratulvaa sanomalla ystäville ja sukulaisille, että älkää ostako _MITÄÄN_! Isovanhempien joululahjahysteriaa olemme koittaneet suitsia sillä, että sanoimme suoraan, mitä lapsemme tarvitsee/haluaa lahjaksi. Tosin usein sekin menee överiksi. Jos sanoimme, että F haluaa tusseja, niin isovanhemmat saattoi ostaa tusseja matkalaukullisen. :D Sittemmin he ovat saattaneet antaa lahjan rahana. Silloin saa helpommin hankittua sitä, mitä oikeasti tarvitsee, tai haluaa. Voi hankkia sillä samalla rahalla valtavan määrän sijaan niitä hieman parempia tusseja. 

On oikeasti kiva juttu, että lahjalistat pysyy maltillisena. Lapset tuntuvat nauttivan myös yhdessäolosta ja hyvästä ruuasta, eikä ainoa joulun sisältö ole lahjat. Emme kuitenkaan stressaa jouluruuastakaan. Meillä ei väännetä hikihatussa rosollia, tai lipeäkalaa, vaan saatamme syödä vaikka sushia. Siis juuri sitä, mitä haluamme. Ei sitä, mitä näennäisesti kuuluu... Nautimme myös suunnattomasti siitä, että joulunviettomme alkaa jo talvipäivänseisauksena. Joulu ei ole meille mikään suoritus, eikä meillä ole mihinkään kiire. Voimme nautiskella joulusta hitaasti, eikä se ole vaan aattoillan ja joulupäivällisen stressin täyteinen hujaus... Koristelemme asuntoamme maltillisesti, mutta jos pikkuiset intoutuvat askartelemaan sekin on ihan ihanaa. 





Meillä on yksi tiukka sääntö lahjojen suhteen: Emme osta paskaa!

 Valitettavasti suurin osa lasten leluosastolla on tavaroita, jotka hajoaa todella nopeasti. Siksi välttelemme yleisesti ottaen esimerkiksi muovileluja. (Legot on sitä vastoin eri asia...)  Muovileluja tulee välteltyä myös ftalaattien takia. Muovinpehmentäjät on yhdistetty hormonihäiriköihin, mutta onneksi muovinpehmentäjien käyttöä EU:n sisällä on nykyään osin rajoitettu.  Kovat muovit on leluissa kuitenkin hormonihäiriköiden kannalta turvallisempi vaihtoehto. 

Koska lahjojen sisääntulvimista ei voi oikein kokonaan estääkkään, niin kompensoin lahjatulvaa karsimalla kodistamme reilummin tavaroita ennen joulua. Tähän sopiva työkalu on esimerkiksi minimalismipeli, mutta itse tartun tällä kertaa hieman maltillisempaan "100 tavaraa pois"-metodiin. Jännittää kuitenkin itseänikin saanko määrän täyteen ja vielä enemmän jännittää se, olisiko meillä pois laitettavaa vielä enemmänkin. 

Tarkoitus tietenkin on aina se, että tavaroita tulisi vähemmän kynnyksen yli, kuin lähtisi ja että kaikki jäljelle jäävät kamat palvelisivat tämän hetkistä elämäntilannettamme. Pitää kuitenkin tarkentaa, että meilläkin on esimerkiksi jemmavaatteita, jotka kierrätetään lapselta toiselle. Ne on tarpeellisia. Aion kuitenkin käydä nekin läpi ja poistaa sellaiset, josta ei seuraavassa vuorossa oleva välttämättä innostu. Kun lapsella on vain vaatteita, josta hän aidosti pitää, ei niitä tarvita oikeastaan kovinkaan paljon. 

Rapportoin sitten tänne, miten jouluprojektissani kävi. 


Riina

2 kommenttia:

  1. Hyvä teksti. Täälläkin joulu mielessä jo käynyt. Kohta kummit kyselee lasten toiveita/tarpeita, että enkä äkkiseltään keksi mitään. No lautapeli aina hyvä vaihtoehto.

    Taidanpa itsekin aloittaa tavaroiden pois vähentämisen. Se loistava idea juuri nyt tähän syksyyn. Senni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävit lukemassa! <3 Se on kyllä hyvä, että on aina takataskussa joku, joka tuottaa varmasti iloa, eikä haittaa, vaikka niiden määrä lisääntyisi, kuten juuri noi lautapelit. Jotenkin se kieltämättä selkeyttää ja tasapainottaa, kun saa turhat tavarat taas kiertoon <3

      Poista