Tältäkö väsymys tuntuu?

On tietenkin ihan positiivista, että olin oikeasti unohtanut, miltä väsymys tuntuu. Olemme eläneet niin kauan hidasta arkea, etten tuntenut oikeastaan sanaa ruuhkavuodet. Nyt jäin lasten kanssa yksin ja tietenkin ensimmäinen yö oli todella rikkonainen. Yksi lapsi venytti nukahtamista ja sitten, kun se vihdoin nukahti, en malttanutkaan itse mennä nukkumaan. Pienin heiräili rinnalle muutamaan kertaan ja oli yhtäkkiä tikkana pystyssä viiden jälkeen aamulla. En todellakaan olisi jaksanut herätä... 

Aamupäivän vielä jaksoin, mutta iltapäivästä huomasin, että oli vaikea sietää sitä, että kaikki tarvitsi ihan koko ajan jotain. Huomasin senkin, että lasten normaalia älämölöä on paljon helpompi jaksaa, jos ei ole väsynyt. 

Sitä myös oikeesti tajuaa sen, että kuinka suuri merkitys on puolisolla ja että me mollemmat vanhemmat olemme kotona miltein aina. On ihanaa, että saa jakaa mieltä painavat asiat toiselle melkein heti. Vaikka toinen tekee töitä työhuoneessaan ovi kiinni, niin tuntuu äärimmäisen turvalliselta, että toinen on kuitenkin niin lähellä. En tajua mistä kukaan löytää sellaisia supervoimia, että jaksaisi pyörittää lapsiperhearkea yksin. 

Tiedän olevani etuoikeutettu monella tapaa, sillä keskimäärin kuolemanväsyneet vanhemmat on kai ennemmin sääntö, kuin poikkeus. Ei meidän arkemme tälläistä ollut kuitenkaan aina. Se on rakkennettu pikkuhiljaa. Jossain määrin myös elämäntilanteen sanelemana, mutta pääsääntöisesti myös päättäväisesti piirtäen omia rajoja. 

Olen miettinyt viimeaikoina myös sitä, miten korona-aikaan voisi asennoitua niin, että siinä näkisi enemmän mahdollisuuksia? Jos tulisi uudestaan etäkoulut, niin miten voisin jaksaa sitä vielä kevättäkin paremmin? Mitä tarvitsen itse, jotta voin tukea myös lapsiani selviämään poikkeusajoista?  Voiko sieltä löytää jotain arvokasta ja voiko sitä arvokasta vaalia ja kasvattaa niin, ettei pimeys ja korona tunnu niin raskaalta? 

No valoa kohti... Onneksi nyt voin poltella viimeisiä steariinikynttilöitä loppuun silläkin uhalla, että ne huonontaa sisäilmanlaatua. Olen luvannut itselleni, että ostan tilalle mehiläisvasta tehtyjä vasta, kun saan vanhat polteltua ensin. 

<3 Riina. 

4 kommenttia:

  1. Kirjoitus kuulostaa siltä, että olisitte eronneet, vaikka niinhän ei kaiketi ole. "Jäin yksin lasten kanssa" luo mielikuvan erosta. Toki muutaman päivän erossaolokin voi tuntua pienimuotoiselta erolta, kun on tottunut olemaan niin tiiviisti yhdessä. En itse voisi kuvitellakaan, että asuisin noin tiiviisti. Tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa sen verran paljon. Mutta arvostan teidän perhekeskeistä elämäntapaanne ja sitä, miten olette sovittaneet yhteen kaksi hyvinkin erilaista tapaa elää. Ja ilmeisen onnistuneesti vieläpä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehkä vähän provosoiden kirjoitin. Pieneltä erolta se kieltämättä tuntuu, kun ollaan oltu niin tiiviisti yhdesssä. Tila meillä ei tunnu olevan ongelma, sillä huoneita, josta saa oven oven kiinni on kuitenkin neljä (jos vessakin lasketaan) :D. Yritämme kyllä ottaa ja antaa omaa aikaa myös kodin ulkopuolella. Tarvitsen itse hurjasti aikaa olla ihan rauhassa, mutta nyt kun toinen on pois on sitä mahdoton ottaa ja huomaan, kuinka pää välillä hieman sauhuaa. :D Kiva, kun kävit lukemassa ja kommentoimassa!

      Poista
  2. Mulla on muuten sama tavoite kynttilöiden suhteen. Tuntuu ettei noi steariinit vaan ikinä lopu😂

    VastaaPoista