Löysin kirjasta taas uusia syitä karsia kirjoja.



Olen kertonutkin teille, kuinka kirjojen karsiminen oli mulle aikaisemmin todella vaikeaa. Se oli vaikeaa siltikin, vaikka huomasin jossain vaiheessa lukevani pääsääntöisesti kirjastosta lainaamiani kirjoja, omien kirjojen nököttäessä hyllyssä koskemattomina. 

Lopulta tajusin, ettei ole kovin järkevää säilyttää tavaroita, siis edes kirjoja, joita ei käytä. Jätin lopulta vain ne kirjat, joihin palasin aina tietyin väliajoin uudestaan ja uudestaan.  

Jokin aika sitten kirjastot täälä Tampereellakin aukesi taas niin, että pääsin lainaamaan muitakin, kuin ennalta varaamiani kirjoja. Voi sitä iloa!  Kirjaston käytävillä haahuillessani käteen tarttui Saara Henriksonin ja Anna-Maija Leinosen kirja Leppoisa opas huusholliin.  Kirja hieroi näkökulmahermoja raikkaan kirpeästi. 

Ensi selailulla löysin kirjasta ajatuksia myös kirjoista ja kirjahyllystä. Myönnän, että nieleskelin muutaman kerran, sillä mielipiteet tuntuivat aika hurjilta. Ajattelin itsekin aikaisemmin, että kirjahyllyssä olevat kirjat on kuin identiteetin jatke, jolla viestitään mielenkiinnonkohteista.

 Leppoisa opas huusholliin puskee puskutraktorilla kirjan asemaa. Sen mukaan kirja on vain kopio kirjailijan teoksesta, eikä siinä ole mitään pyhää, jos kyseessä ei ole Koraani, tai jokin muu uskonnollinen kirja. Kirjoilla on silti kätevä nostaa nuhanenäisten lasten sängynpäätyä ja vanhentuneet tietosanakirjat voi leikellä askartelumateriaaliksi. Kuulemma jossakin perheessä kirja annetaan kierrätykseen, jos siihen ei ole kukaan perheenjäsenistä koskenut kahteen viikkoon. 

Ajattelen kuitenkin, että kirjat, joiden marginaaleihin olen kirjoitellut suttuisia muistiinpanoja, sivujen kulmat on taiteltu hiirenkorville ja ne jotka tahrittu kahviläikillä, onkin juuri niitä kirjoja, josta ei kannatakaan luopua. Ne taitaa olla juuri niitä lempikirjoja.... 

- Riina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti