Yhteinen aika on liian arvokasta myytäväksi työnantajalle.


Kun kolmetoista vuotta sitten suljin työpaikan oven tajusin, että haluan elää toisin. En enää palannut äitiysloman jälkeen takaisin, sillä yhteinen aika tuntui liian arvokkaalta myytäväksi työnantajalle. 

Se oli valinta, joka on pitänyt vielä näihin päiviin asti, kun yhteisiä lapsia on neljä ja pienin kaikista on jo täyttänyt kolme. 

En nostele työttömyyskorvausta, tai toimeentulotukea, vaikka kaiken järjen mukaan mun pitäisi vähintään lopettaa yritykseni. Eihän se edes tuota paljon mitään... Määritin itselleni kuitenkin millainen elintaso mulle riittää ja se antaa vapauden tehdä valintoja, jotka ehkä muista näyttäisi hieman hulluilta. 

Musta on ihanaa, että arkea rakennetaan tukemaan kaikkien hyvinvointia. Me ollaan kotona, kun lapset lähtee ja tulee koulusta. Toiseksi nuorin on päiväkodissa, mutta vain muutamana päivänä viikosta, muutaman tunnin kerrallaan. Juuri sen verran, että päiväkotiin meneminen on siisteintä ikinä! En ole koskaan joutunut  viemään, tai jättämään nyyhkivää lasta päiväkotiin ja se tuntuu kyllä uskomattoman hyvältä.

Korona ei maskeja lukuunottamatta ole vaikuttanut elämäämme lainkaan. Voisin sanoa, että olemme onnekkaita, mutta on se kiinni valinnoistakin. Asumme pienessä edullisessa vuokra-asunnosssa, joka mahdollistaa hitaamman elämänrytmin. On ihanaa voida tehdä arjesta lempeää. 

Emme halua tehdä valintoja, jotka pistäisi meidät taloudellisesti liian ahtaalle.Teemme asioita hitaammin, ja se tuo tasapainoa silloinkin, kun ympärillä myrskyää. Haasteet ei tunnukkaan enää maailmanlopulta, kun on tarpeeksi tilaa niiden ratkaisemiseen.

 Näitä hitaita vuosia en ole katunut, mutta olisin varmasti ahdistunut kiireisessä ruuhkavuosiarjessa. Olemme huomanneet sen, että isonkin perheen arki voi olla hitaampaa... 

- Riina 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti