Kun on varaa valita...



Yksi tärkeimmistä asioista minimalismissa on se, että haluan tuntea hallitsevani omaa elämääni. En halua, että raha hallistee päätöksiäni ja tahdon olla vapaa valitsemaan, miten elän.

 Perustin jopa pelikanavan Twichiin, koska tajusin voivani tehdä niin. Ei kaikkien asioiden tarvitse olla tuottavia. Voin tehdä vapaasti aikuisenakin asioita, jotka ei tuota mitään ja jotka ovat vaan yksinkertaisesti hauskoja. Usko tai älä, sen ymmärtäminen on ollut vaikeaa. On ollut vaikeaa käyttää aikaa asioihin, jolla ei ole mitään suurempaa merkitystä ja on esimerkiksi ollut vaikeaa kirjoittaa tätä blogia silloin, kun tekisi vain mieli kertoa, mitä söin aamupalaksi. 

Elämän ei tarvitse olla niin vakavaa. Ymmärrän, että se saattaa olla vaikeaa, kun on valtava laina maksettavana, kaksi autoa ja lasten kalliit harrastukset, mutta mää tiedän ajan antavan paljon sellaista, mitä rahalla ei saa. Koitan pitää elämäni sellaisena, ettei omaisuus, tai lainat määritä esimerkiksi töiden vastaanottoa, vaan voin valita.  

Luulin oikeasti ettei kaikkea voi ikinä saada, mutta se, että voimme olla kotona arkena ja saan kirjoittaa tätä blogia kaiken ohella, on vakuuttanut mut siitä, että kaikki on mahdollista. Siihen kaikkeen ei tarvittukaan lottovoittoa. Se oli mahdollista minimalismin avulla. 

On silti totta, että meidän elämämme ei ehkä olisi ideaali ihmiselle, joka rakastaa vaikkapa matkustamista, tai ravintolassa syömistä. Asumme pienessä kodissa ja nautimme ruuasta, jonka voi valmistaa mahdollisimman yksinkertaisesti kotona. Se voisi olla joistakin todella tylsää,mutta meillä se tukee suurperheen arkea.

- Riina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti