Lapset blogissa


On hieman karmaisevaa myöntää, että teen rahaa lasteni kuvilla. Jos väittäisin muuta, valehtelisin! 

Rakastan heilua kameran takana, mutten osaa oikein ottaa kuvia itsestäni. Perheenjäsenten kuvaaminen blogiin on yksinkertaisesti vain helpompaa. Yleensä lapsistani näkyy kuvissa vain selkä, mutta voihan sekin olla jo liikaa...  Huomaan keikkuvani reunalla! 

Perheblogin kirjoittaminen on oikeasti melko haastavaa, kun samalla pitää suojella omien lasten yksityisyyttä. On niin paljon kaikkea, mitä jää sanomatta. Voiko äitiydestä edes kirjoittaa ilman, että paljastan samalla jotain myös lapsista? 

Blogi on tuonut silti elämäämme myös paljon kivoja juttuja. Ehkä suurin asia itselleni on se, että saan ylipäätään kirjoittaa sydämeni kyllyydestä ja siitä silloin tällöin myös maksetaan jotain. Blogi on ehdottomasti lisännyt osaltaan myös perheaikaa. Olen voinut jäädä lasten kanssa kotiin ja tehdä juuri niitä juttuja, joita rakastan. Täytyy tosin myöntää, etten malta olla kirjoittamatta juuri silloin, kun inspiraatio iskee. Välillä möllötän vain kannettavan takana... 

Raskauksien ja synnytysten suhteen olen ollut kyllä kieltämättä itsekäs... Olen kertonut nimittäin kaiken! Koko maailma on saanut tietää, että 3 lastani on syntynyt ennenaikaisesti. On tietenkin ollut myöhästä kysyä lapsilta vasta iän karttuessa, että saanhan mainita aiheesta blogissa....

Vaikka myönnän olevani pahis kirjoittaessani perheblogia, niin muutamaa ohjenuoraa yritän noudattaa: En ole halunnut kertoa täällä lapsien oikeita nimiä ja kysyn kuvien julkaisuun lapsilta luvan. (paitsi tietty vauvalta) Jos jokin aihe tuntuu yhtään aralta, jätän sen julkaisematta. Teemme monesti myös julkaisupäätökset yhdessä puolisoni kanssa. 

On sekin tietenkin kauheaa, että kirjoitan julkisesti, että asumme sillipurkin kokoisessa kodissa! Salaa kuitenkin toivon, että joku muukin uskaltaa elää hieman minimmin. Lapsiperheen taloudellinen tasapaino vaikuttaa niin paljon kaikkeen muuhunkin. Ylimääräisen tavaran ja hälyn vähentäminen ympäriltä, tukee kokemukseni mukaan oikeasti lapsiperheen jaksamista. <3 

En koe menneeni blogissani liian pitkälle, mutta kiinnostaa tietenkin tietää, mitä te ajattelette perheblogeista ja mistä kulkee raja? 

- Riina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti