Hevoskastanja on kotimainen pesupähkinä.




Olihan näitä ihan pakko vihdoin kokeilla, kun ovat nyt niin pinnalla. Sinänsä hevoskastanjan käyttö pyykinpesussa ei ole mulle ajatuksena uusi juttu, mutten ole niitä vielä testaillut käytännössä. Pesupähkinöitä olen kokeillut ehkä kymmenen vuotta sitten, mutten oikein pitänyt niiden pyykkiin jättämästä tuoksusta. Olin niille myös hieman herkkä.

Hevoskastanjan  saattaa löytää vaikka lähipuistosta. Veikeät piikikkäät hedelmät kätkee sisäänsä pyykinpesuaineeksi sopivia kastanjoita. Nyt onkin hyvä aika keruulle, sillä luonto on tehnyt tehvänsä ja kastanjoita ei tarvitse kaivella enää piikikkään hedelmän sisältä. Putoamisen jälkeen hedelmät ovat maan kosteudessa haljenneet ja pullauttaneet kastanjat ulos. 

Toisin kuin syötävät kastanjat, hevoskastanjoita pidetään syömäkelvottomina niiden sisältämän saponiinin vuoksi. Kasvi on myrkyllinen, mutta myrkytystietokeskuksen mukaan pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. 

Syömäkelvottomuus saatta pienin varauksin olla kuitenkin hieman tulkinnanvarainen kysymys. Sellaisenaan hevoskastanjoita EI VOI SYÖDÄ! Toivo Rautavaara kirjoittaa kuitenkin kirjassaan Mihin kasvimme kelpaavat, että hevoskastanjaa on käytetty mm. leivontaan ja marsipaanin valmistukseen. Tällöin ensin kypsät hevoskastanjan kastanjat kuivataan ja jauhetaan, jonka jälkeen jauhoa liotetaan vuorokauden ajan lämpimässä soodavedessä. Ensimmäistä liotusvettä voi käyttää pyykinpesuaineena. Tämän jälkeen jauho laitetaan likoamaan veteen, joka vaihdetaan taas muutaman tunnin kuluttua. Tämä liotusvesi ei kuulemma sisällä enää juurikaan saponiinia. Huuhdonta ja liotus uusitaan 4-6 kertaa, jonka jälkeen jauhosta valutetaan vedet pois ja sen voi sitten käyttää esimerkiksi leivontaan. Ohje on vuodelta 1976, joten en takaa, että prosessin jälkeenkään hevoskastanjan kastanjat olisi syötäviä! 

On tietenkin myös muitakin kasveja, jotka sisältää peseviä aineita, eli  saponiineja, kuten pesupähkinätkin. Myös rohtosuopayrttiä on käytetty pesuaineen valmistuksessa. Se onkin monien vanhojen pihojen perinnekasvi. Saponiineja löytyy koko kasvista, mutta erityisesti sitä on Rohtosuopayrtin juurissa. Rohtosuopayrtissä saponiineja voi olla jopa enemmän, kuin pesupähkinässä. Hevoskastanjassa saponiineja on rohtosuopayrttiä pesupähkinöitä selkeästi vähemmän (3-6%). 

Vielä yksi mieleeni tuleva kasvi on hyvänheikinsavikka. Sen siemenet sisältää saponiineja ja niitä voi käyttää niin tiskaukseen, shampoon valmistukseen, kuin pyykinpesuunkin. Se on myös syötävä kasvi, josta siemeniä voi käyttää kvinoan tapaan ruuanlaitossa. Siementen sisältämän saponiinin takia niitä pitää liottaa ennen käyttöä, jotta saponiini poistuu, ihan niin kuin kvinoaakin. Hyvänheikinsavikan lehtiä voi käyttää pinaatin tavoin. Tämän kasvin saponiinipitoisuutta en äkkisiltään löytänyt.... 

Monet tuntuu tekevän hevoskastanjoista nestemäistä pyykinpesuainetta, mutta ne toimivat kuulemma pesupähkinöiden tavoin myös sellaisenaan. Keruun jälkeen kastanjat kannattaa nopeasti huuhtaista irtoliasta. Sen jälkeen kastanjat halkaistaan, kuivataan ja pistetään pienessä pussukassa pyykkien joukkoon koneeseen. Toisin, kuin pesupähkinöissä, hevoskastanjassa on saponiineja sen verran niukasti, ettei ne välttämättä sovellu käytettäväksi montaa pesukertaa. Kannattaa kuitenkin kokeilla. 

Hevoskastanjoilla peseminen saattaa pesupähkinän tavoin pitkällä juoksulla harmaannuttaa valkopyykkiä. Outi Pyyltä kuitenkin opin, että ruokasooda saattaa auttaa. Muutama rkl ruokasoodaa pesuainelokerossa toimii myös pyykinpesuaineen buusterina. 

Myös hevoskastanjalle voi olla allerginen. Kannattaa ensin testailla, miten reagoit, ennen kun peset kaikki perheen pyykit sillä. Itse ajattelin laittaa kastanjoiden lisäksi pesukoneeseen huuhteluaineeksi etikkaa. Se hieman saattaa hälventää mahdollisia kasvista irtoavia tuoksuja. 

Jään tänne testipuuhiin ja kuivailemaan Hevoskastanjoita.... Jännittää, miten tässä käy! 

<3 Riina 

ps. Ihme ituhippi kirjoitti muuten hyvän jutun hevoskastanjan ilmastovaikutuksista ja pesupähkinöiden eettisyydestä. 

Minimalisti mutsi ja suurperheen suuri lelupostaus.


Vaikka olen itse minimalisti, niin lapsien kohdalla pyrimme lelujen suhteen vain kohtuullisuuteen. Isossa lapsiperheessä leluja kertyy väkisinkin jonkin verran, vaikka isomman leluvyöryn yrittäisikin tilkitä.     

Emme osta leluja muutoin, kun syntymäpäivinä ja jouluna. Kaverisynttärit pidämme usein nyyttäri periaatteella, jolloin lahjan sijaan voi tuoda jotain syötävää. Koitamme kuvailla isovanhemmille ja kummeille mahdollisimman tarkkaan, mitä lapsi haluaisi lahjaksi, jolloin hutilahjoilta vältyttäisiin. Usein ennen juhlia karsin toisesta päästä vanhoja leluja kiertoon, jotta tasapaino säilyisi. Toisinaan lapset saattavat saada lahjan myös rahana. Silloin on ainakin helpompi hankkia sellainen tavara, tai kokemus, joka on oikeasti mieleisin. 

Koska hankimme leluja vain harvoin, yritämme ostaa tavaroita, jotka kestäisivät mahdollisimman hyvin. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että "normaalia poistumaa" leluissa ei pahemmin synny, vaan lelut kestää lapselta seuraavalle. Siksi isossa perheessä pientä karsintaa on aika ajoin pakko tehdä, muuten hukkuisimme minikodissamme tavaraan. 

En näe tarpeellisena lopettaa lahjojen ostamista kokonaan, tai siirtyä pelkästään aineettomiin lahjoihin. Koska lahjoja ostetaan harvoin, niin lapset myös tuntuvat miettivän tarkemmin, mistä olisi iloa mahdollisimman pitkään. 




On silti pari tavararyhmää vaatteiden lisäksi, joita ostan hieman useammin; Nimittäin paperitavara ja kirjat. Hankimme tietenkin lapsille piirustuspaperia tarpeen mukaan ja F:lle luonnoslehtiöitä, sillä hän rakastaa piirtämistä! 

Kirjoja ostamme pääsääntöisesti isommille vain jouluisin ja syntymäpäivillä, mutta rohmuamme kirjoja kasapäin myös kirjastosta. Pienemmille sen sijaan hankimme enemmän omia kirjoja pitkin vuotta. Meillä ainakin pienemmät lukee kirjojaan niin antaumuksella, että lopulta kirjan selkämyksetkin saattaa irrota. Kun kirja on liian räjähtänyt, ostamme usein jonkun uuden tilalle. Emme joka kuukausi, mutta ehkä joka toinen. 


Ajan saatossa dubloja on vähennetty kahdesta pussukasta yhteen. Pikkulegoja ilmestyy joka joulu ja syntymäpäivä lisää, vaikkakin jonkun verran niitäkin ollaan laitettu kiertoonkin. 

Viime joulun alla sekosin ja lajittelin kaikki miljoonat pikkulegot muodon mukaan laatikoihin. Järjestys pysyi ehkä viikon! Tein saman lajittelu prosessin kerran uudestaan ja totesin, ettei siinä sittenkään ollut päätä, eikä häntää. Yksittäisille projekteille kanttaa toki varata varuiksi pienempiä lajittelulaatikoita ja ehkä päille, eläimille ja kasveille joku lokerikko, mutta koko legokasaa ei kannata lajitella, sillä ei ne ainakaan meillä pieten lapsien kanssa pysy järjestyksessä.

Ollaan testailtu kaiken maailman säkkejä pikkulegoille ja olen alkanut uskomaan, että oman lapsuuteni sängynaluslaatikko saattaisi olla kuitenkin se kaikkein paras ratkaisu... Kaikki vaan sekasin ja tarpeeksi lavea laatikko, että mahtuu kaivelemaan! 

Pikkulegot on noussut meillä sellaisiin pyhiin asioihin, että vaikka muija hurahtaisikin ääriminimalistiksi, pikkulegoihin en saa pahemmin koskea!

Legojen lisäksi meillä on myös jonkin verran puisia palikoita. Niillä on rakennettu niin torneja, kuin soturiprinsessan linnojakin. 





Suursuosikkeja leluista on meillä ollut ehdottomasti Plantoys merkin puulelusetit! Lääkärilaukku on kestänyt vauhdikkaita leikkejä jo useamman vuoden ja viime jouluna hankimme pikkuisille joululahjaksi saman merkin kampaamo- ja meikkisetit. Niillä kaikilla on leikitty päivittäin! 

Oikeastaan kaikki muovilelut, legoja ja muutamia hiekkaleluja lukuun ottamatta, karsin ftalaatti kammoisena muutamia vuosia sitten. Yritin tehdä sen hieman lempeämmin sullomalla ne ensin kellariin ja kertomalla lapsille, että he voisivat hakea sieltä leluja takaisin, jos oikeasti haluaisivat. Erikoista oli, etteivät he koskaan hakeneet sieltä yhtäkään lelua! Muutaman kuukauden kuluttua kysyin, voisiko leluista luopua kokonaan ja lapset suostuivat. Hyvästi barbit ja ponit, en tule kaipaamaan teitä! 




Nukkekodilla lapset on leikkinyt myös paljon. Se vetää kuitenkin paljon osia sisäänsä, joten yksi nukkekoti tarkoittaa helposti taloa ja kahtakymmentä huonekalua. En kuitenkaan halua tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Puinen nukkekoti kestää leikeissä hyvin ja tuo lapsille hurjan määrän iloa! 

Junarata on myös lasten kestosuosikki! 





Todella paljon iloa, tuo myös roolileikit ja pahvilaatikot! Pahvilaatikoista on syntynyt niin autoja, taloja,  laivoja, kuin uunejakin. Kotiin tilattujen ruokaostoksen mukana tulleilla laatikoilla lapset leikki riemusta kiljuen monta päivää! Sori naapurit... 

Rooliasut voi hyvin olla sellaisia, mitä käyttää arjessa muutenkin. Esimerkiksi ihania Suomessa valmistettuja huppareita korvien kera saa Weecos kaupasta! 



Esikoisen ollessa pieni, meillä oli pehmoleluja varmaan tynnyrillinen. Sittemmin olemme hieman karsineet niiden määrää. Joinain jouluina olen saattanut ommella räsynuken puhkikuluneista vaatteista. Olen täyttänyt ne rikkinäisillä tekstiileillä, mutta ongelma on se, että silloin pehmolelua ei voi oikein pestä. Tekstiilisuikaletäyte ei kuivuisi ikinä! Onneksi näin saimme kuitenkin tekstiilijätteelle edes hieman pidemmän elämän... 

Ison taloyhtiön yhteisellä pihalla riittää hurja määrä hiekkaleluja, eikä omia ei välttämättä todellakaan tarvita! Vuosien saatossa mekin ollaan viety pihaan muutamat hiekkalelut yhteiseksi iloksi ja tällä hetkellä meillä onkin jäljellä vain pienimmille yhdet ämpärit ja lapiot. Ne on kätsy ottaa mukaan kesäisin hiekkarannoille ja talvisin ne ajaa asiansa sisällä suihkuleluina.





Hankimme lapsille paljon myös konsolipelejä, sekä sähköisiä pelejä Steamistä. Rakastamme kaikki pelata, joten se on ehdottomasti perheen yhteinen harrastus! Myös lautapelejä löytyy, mutta niiden määrää olen vuosian varrella hieman karsinut. 

Ei! Lelujen suhteen siis emme ole minimalisteja, mutta pidän siitä, että pystymme hallitsemaan sitä, millaisia tavaroita tulee kynnyksen yli. 

♥ Riina

Pimeetä


 Tuntuu aika hurjalta, kun valo vähenee ja hassulta se, että syysloma on oikeastaan talven kynnyksellä, eikä silloin, kun ruska on kauneimmillaan. Google tiesi kauhukseni sanoa, että sunnuntaina saattaa tulla jo lunta, että se siitä sitten. Ei auta muu, kun kaivaa puikot esiin... En oikein tajua, mihin se syksy katosikin tästä välistä?!

Kaamosväsymys alkaa pikku hiljaa kalvaa, kun valon määrä vähenee.Tarraudun kaksin käsin päivänvalolamppuun ja etsin paniikissa jotain vihreetä. Jännittää hiukan, miten kaamos ja tää ****na meihin vaikuttaa... Toisaalta oon niin kiitollinen siitä, ettei tilanne ole Suomessa tän pahempi. Kangasmaskitkin on sujahtaneet jo rutiinilla arkeen.





Kun lehret ny mätänee ulkona, tulee kiire kylvää muutama siemen sisälle. En todellakaan ole mikään viherpeukalo, mutta sain hirveitä kiksejä, kun inkivääri iti. Uskon, että mun kohralla sato on vaan myytti, mutta on silti hirmu hauskaa kylvää kaikkee mahrollista, niin kun noi kaupan luomupaprikasta riivityt siemenetkin... 

Ajattelen kuitenkin, että on naurettavaa tuhlausta, ettei kaikkee tätä lämmintä tilaa käytetä talvisin asunnoissa ruuan kasvattamiseen. Kaamos väsymystäkin karkottavat päivänvalolamput on hyvä kompromissi kasvilampuiksi. Kiinnostaa myös hurjasti ajatus tehdä omasta biojätteestä kerrostaloasunnossakin kompostimultaa. Eihän purkeissa kasvatetut kasvit tietenkään maayhteydessä kasvaneita voita, mutta käy tietty paremman puutteessa... Ainakin multaterapiasta...

Jotain vihreetä on kumminkin pakko saada, tai muuten nääntyy....  

<3 Riina 

Vittu täähän riittää!



Tiedän olevani sellainen, joka kuormittuu liian helposti, lopulta menee rikki ja sekoaa. Kuvittelin, että sellaista elämä vain on... Ihan liian kipeää. Että viikonloppusin pitää kaapia omat murunsa kasaan, jotta jaksaa taas seuraavan viikon.  Nyt koen valtavaa kiitollisuutta siitä, että mulla on mahdollisuus hidastaa ja hallita arkeani...

Pidän siitä, että voin oikeasti valita mihin haluan käyttää resurssejani. Voin asua pienemmässä kodissa ja ostaa sillä rahalla enemmän luomua. Pystyin jäämään hoitovapaalle ilman, että piti laskea senttejä. En tarvitse _kaikkea_, vaan pystyn valitsemaan. Voin odottaa kuukauden ja ostaa sitten sen, minkä oikeasti tarvitsen. 

Kuinka helposti sitä keskittyy vain siihen, mitä puuttuu... Laitaa ehtoja onnelle. Vasta, kun lopetin jahtaamisen, tajusin millaisessa runsaudessa todella elän. Voimme ikuisesti syytellä olosuhteita ja sokeutua sille, että tämäkin riittää. 

Olen saanut enemmän iloa ja onnea elämällä hitaammin ja vähemmällä, kuin ikinä sain, kun halusin kokoajan enemmän. 

♥ Riina

Hitaammin

 
Rakastan sitä, että saan tehdä asioita hitaasti. Tykkään fiilistellä pyykkien viikkausta ja neulomista, hitaita aamuja ja sitä, että ulos lähtö lasten kanssa on kiireetöntä.

 Joidenkin mielestä teen toisia asioita ehkä tuskallisen hitaasti, mutta mulle se on arjen mindfulnesia. Nautin suunnattomasti siitä, että mulla on oikeasti aikaa tehdä niitä ihan tavallisia asioita hitaammin. Hidastelu tekee ehdottomasti asioista nautinnollisempaa!

Jos tiskaamisen sanotaan olevan terapiaa, niin onko se sitä silloinkin, kun jotkut tekee sen mahdollisimman nopeasti? Meillä ei ole tiskikonetta ja tiskaamme kaikki astiamme käsin. Pistän usein äänikirjan soimaan kirjaston sovelluksen kauttaa ja upotan käteni tiskiveteen. Saatan välillä unohtua ajatuksiini ja hinkata samaa mukia hetken kauemmin, muttei se todellakaan haittaa. Meillä on aikaa tehdä niin. Ei ole mihinkään kiire. 

Pidän siitä, että minimalismin myötä jäljelle jääviin juttuihin pystyy oikeesti käyttämään enemmän aikaa. Ei ole pakko tehdä nopeasti, eikä silläkään ole väljä, vaikkei tekeminen varsinaisesti tuota mitään. Kunhan teen ja fiilistelen. Tuntuu vähän samalta, kun lapsena, kun ei ole mitään pakkoa, kiirettä, tai tulosvelvoitetta. Voi käyttää hiukan enemmän aikaa vaan hyggeilyyn ja kynttilän tuijotteluun. Olla vaan. 

On tietenkin meilläkin neuvolakäyntejä, hammaslääkäreitä, kouluun vientejä ja päiväkotipäiviä, mutta koska molemmat tekee töitä kotoa käsin, nekin voi tehdä lempeämmin. Ei aina tarvitsekkaan raahata kaikkia lapsia mukaan neuvolaan. Voin keskittyä välillä vain yhteen kerrallaan. 

Korona tietenkin pakottaa osaltaan hidastamaan. Toivon kuitenkin, että huomaamme myös ne mahdollisuudet... Tänä vuonna syysloma on etenkin lukulomaa. Kotonakin voi matkustaa sinne, minne ikinä haluaa. Ainakin kirjan kautta. Tarvitsemmeko oikeasti mitään lisää, vai onko meillä todellisuudessa jo kaikki? Mikä on riittävästi? 

♥ Riina

Tasapaino


Kuuntelin, kuinka saturaatiomittarin piippaukset kaikuivat huoneessa, jossa pieni rääpäleeni makasi keskoskaapissa. Viereisessä pedissä oli voipaketin kokoinen vauva, joka mahtui isänsä kämmenelle. Kun pääsimme sairaalasta kotiin oli pakko tavoitella tasapainoa kaiken keskellä. Mies kieltäytyi reissutyöstä, sillä en olisi millään jaksanut vatsavaivaisen vauvan kanssa pitkiä aikoja yksin. Oli pakko miettiä mikä on tärkeää ja miten selviämme kaikesta täyspäisinä. 

Lapsen ennenaikainen syntymä pakotti hidastamaan, mutta kun perhe kasvoi ja lapsia oli jo seitsemän, tuli tasapainon tavoittelu vielä tärkeämmäksi. Emme kirjoita menoja perhekalenteriin kynä sauhuten, vaan vedämme tylysti yli kaikki ne menot, mitkä vaan voimme. Tarvitsemme tarpeeksi tilaa yllätyksille, hidastelulle ja etenkin tarpeeksi yhteistä aikaa toisillemme. 

Ei hidastelu varmastikaan olisi mahdollista taloudellisesti, jos eläisimme sellaista elämää, kuin _kuuluisi_. Asumme pienessä vuokrakodissa, jossa on tilaa tarpeisiimme nähden juuri sopivasti, ostamme vain harkiten, eikä meillä ole talo-, tai autolainaa. Tyydymme ehkä jonkun silmissä vähempään, mutta todellisuudessa saamme niin paljon enemmän! 

Minimalismi on tuonut mahdollisuuden valita. Kukaan toinen ei määrittele, mikä on rumaa, kaunista, oikein, tai väärin. Voimme määritellä itse mikä on tarpeeksi ja mitä haluamme sisällyttää elämäämme. Kun elämä on tarpeeksi hidasta, se kestää myös ne ajanjaksot, kun tuulee kovemmin. 

♥ Riina