Loppuun asti...



Paikallisen Intersportin loisteputkien alla poskia kuumotti. Piti ettiä hyvät. Sellaset, jotka oikeesti kestäis. Rahaa oli vähän, mutta intoa sitäkin enemmän. Opiskelijabudjetilla....

Se oli eka yhteinen reissu. 50km Birgitanpolulla ja jonkin verran Pirkan Taivaltakin. Tein kumminkin totaalisen alottelijan virheen, enkä ajanu kenkiä ennalta sisään... Pysyin silti sisulla vauhdissa mukana.

 Kun illala saavuttiin laavulle, olin rättiväsyny. Jalkapohjat tuntu siltä, kun ois lasinsirpaleiden päällä kävelly. Se laavu oli kumminkin kauhukseni tupaten täynnä. Olisin ollu valmis nukkuun vaikka halkovajassa, mutta miehellä oli kuulemma joku muu suunnitelma. 

Plan B:hen vei kinttupolku, joka oli täynnä eri muotosia ja kokosia kiviä. Se oli kun joen pohja. Joka askeleella oli joku muhkura. Matkaa oli varmaan vaan 100 metriä, mutta mun olis tehny mieli vaan kiljua. Niin paljon jalkapohjiin sattu. Purin silti hampaat yhteen ja sinnittelin. 

Kun lopulta kellahdettiin pienen metsäjärven rannalle, pehmeelle maaperälle taivasalle, sinne koivujen keskelle, ni olin kumminkin aika onnellinen. Makuupussissa tuli uni nopeesti.

Aamulla suunnitelma oli selkee. Oli sieltä mettästä pakko kottiinkin päästä. Tiesin että jaloissa on rakot, mut en tajunnu, et kuinka karmeet. 

Takasin tulo matkalla alko sataa. Ilma oli silti tukahduttavan lämmin ja mulla oli vaan semmonen kuminen hengittämätön sadeasu. Tuntu ihan siltä, et tukehtuisin sen sisään! Lopulta sitten meni herne niin pahasti nenään, että oli pakko vaan heivata ison kuusen alla sadevaatteet rinkkaan siitäkin huolimatta, että pelkällä t-paidalla kastuisin. Heti kumminkin tuntu helpommalta ja pääsin sisukkaasti mettästä kotiin asti. 

Ympärillä haisi savu, kun erävermeet oli levitelty pitkin yksiön nurkkia. Makasin olkkarin matolla, ku vihdoin uskalsin kurkata vauriot. Rakkoja ei ollu vaan yks, vaan koko jalkapohjat oli pelkkää rakkoa! Onneks kengät oli ny ainakin ajettu sisään....

Käytin niitä lopulta 14 vuotta ja ne oli saakelin hyvät kävellä! Viime syksynä ne oli tosin jo ihan räjähtäneet, mutta menin niillä silti vielä yhden talven ja keväänkin. Hiukan toisinaan silti hävetti. Ois tietenkin helpompi heittää vaan pakkelit naamaan, tissiliivit paidan alle ja elää sillai, miten ny ihmisten ilmoilla kuuluu. Sitä on vaan päässyt maistaan semmosta vapautta, ettei oikein malttais itteensä enää häkkiin tunkee. Vois tietty tehdä  Kaarina Davisit ja muutta johki mettän keskelle, missä ei omia valintoja arvostele, ku ehkä pari mettäneläintä. Siä sais ihan rauhasa olla vapaa. 

  Riina

Halauan oppia rakastamaan niitä

kuukautisverellä maalaaminen



Haluaisin sanoa, että olen sinut kuukautisteni kanssa ja pystyisin näkemään kiertoni vain voimauttavana, mutta mä vasta opettelen.

Joku voi ajatella, että kuukautiset vaikuttaa naiseen vasta, kun puolukkapäivät alkaa, mutta eihän se niin mene. Keho alkaa valmistautua kuukautisiin jo paljon ennen, kun verta alkaa valumaan. Olen itse silloin lyhytpinnaisempi, kärkkäämpi, väsyneempi ja koko keho huutaa omaa tilaa ja rauhaa. Liian harvoin vastaan kehoni pyyntöön ja tuloksena on hieman liian kiukkuinen nainen. Siinä vaiheessa menkkamaja ei olisi pahitteeksi.

En tarkoita menkkamajalla sitä, että yhteisön tulisi ajaa nainen potemaan kuukautisiaan yksin johonkin savimajaan, syrjään muista. On kuitenkin hyvä olla itselleen lempeämpi, tiedostaa omat tarpeet ja tilan tarve.

Muistan, kun omat kuukautiseni alkoivat. Tilanne oli hieman tragikoominen. Kuiskasin äidille, että nyt ne kuukautiset taisi alkaa. Musta tuntui hieman vaivaantuneelta ja asia tuntui kuin salaisuudelta. Käteen sujautettiin side ja menin yksin ihmettelemään vessaan, että kuinka se oikein pistetään. Siskot parveilivat vessanoven takana ja muutaman vuoden vanhempi siskoni itki, sillä hänen kuukautisensa ei vielä olleet alkaneet. Se oli kuulemma epäreilua.

Toivon, että olen jo osannut puhua hieman avoimemmin kuukautisista jo ennalta omalle esikoiselleni. Kyllähän oma äitinikin puhui... Ainakin paljon enemmän, kuin hänen oma äitinsä.

Mediassa kauhistellaan tyttöjä, jotka on pois koulusta kuukautisten aikana. Pitäis vaan heittää särkylääke naamaan, tuplaside pikkareihin ja mennä tuulta päin! Toitotetaan, ettei kuukautisilla ole mitään lääketieteellistä tarvetta.... Että ehkäsypillereitä voisi huoletta syödä kokoajan ja unohtaa puolukkapäivät kokonaan. Olen huolestunut trendissä, jossa kuukautisten normalisoinnin sijaan, yritetään unohtaa kuukautiset kokonaan. Kuukautiset vie vuodessa vain ehkä vajaa 2 kuukautta, joka on luultavasti vähemmän, kun miehet potee mies flunssaansa.

Usein unohdetaan se, millainen voima naisen kierrolla on. Miten kuuntelemalla itseään ja elämällä oman kiertonsa mukaan, voikin tapahtua jotain maagista. Voikin löytää itsestään jotain uusia voimia, jotka kumpuaa naiseudesta ja syklisyydestä.

Uskon, että työelämäkin tulevaisuudessa muuntuu niin, että ihmiset saavat tehdä töitä oman henkilökohtaisen rytminsä mukaan. On ihan eri asia tehdä kuukautisten aikana niitä asioita, jotka tuntuu silloin hyvältä, kun koittaa repiä itsestään kaikki irti huolimatta siitä, että keho haraisi vastaan. On ihan terveellistä hidastaa. Syödä vähän suklaata ja ottaa enemmän tilaa itselleen.

En tarkoita tällä sitä, että jos on oikeasti ongelmia kuukautisten kanssa, etteikö niihin pidä etsiä apua lääkäriltä, tai vaikka luontaistuotteista, kuten macasta, tai syödä särkylääkkeitä, jos niitä kokee tarvitsevansa. Normaalit kuukautiset kuitenkin kuuluu elämään ja niitä voi juhlia, niistä saa nauttia ja niitä voi ihan hyvin kirotakin.

Musta on kiehtovaa, miten naisen keho uudistuu joka kuukausi. Kohdun vanha limakalvo valuu pois ja kohtu valmistautuu uuteen kiertoon. Munarakkula kypsyy, irtoaa ja se muuntuu keltarauhaseksi, joka parin viikon päästä surkastuu, jos munasolu ei hedelmöittynyt. Keltarauhasen surkastuminen saa aikaan sen, että kohdun uloin limakalvo irtoaa ja valuu pois.. On myös mahtavaa, kuinka oman kierron ymmärtäminen helpottaa ehkäisyn suunnittelua. Naisen keho on kyllä ihmeellinen!

... ja todellakin aion yrittää juhlia tästä lähin ihan koko kiertoani!

  Riina

ps. Oispa kuukuppi, niin nää maalaushommat olis helpompia :D Kuukautisten aikana verta tulee keskimäärin vain 2,5 ruokalusikallista. Kaikki se muu on kalvoja ja muuta limaa.

Lempeä arki


Päivät valuu käsien läpi. Kesä on melkein ohi, mutta onneksi siitä ehtii vielä riipiä murusia takataskuun. Kesä on ollut taas ihanan perhekeskeinen. On mahtavaa tietää, että arkemme jatkuu samanlaisena. Miehen etätyöt on tuonut matkanvarrella niin paljon iloa, henkistä turvaa ja sopivan hetken tullen myös ylellisiä yksin tehtyjä vessareissuja.

Työmatkojen puuttuminen on kyllä suoranaista luksusta. On ihan eri asia, että mies saa herätä vain muutamaa minuuttia ennen töiden alkua ja töiden loputtua onkin jo kotona valmiiksi. Tietenkin on asiakaskäyntejä, mutta täysin kotipäiviäkin on runsaasti.

Lempeä arkemme on kyllä valtava voimavara. Tiedän, että olemme etuoikeutettuja pitkien perhevapaiden ja etätyömahdollisuuden suhteen. Yritän muistaa olla tästä kaikesta kiitollinen.

Tietenkin pienessä asunnossa ja etätöissä on haittojakin. Säälin hieman miestä, sillä tietenkin lapsista lähtee aika moinen älämölö juuri silloin, kun hän koittaa puhua asiakkaiden kanssa. Onneksi suurin osa asiakkaista ottaa asian varsin rennosti.
 

Emme ole raaskineet järjestää itsellemme parisuhdeaikaa. En edes muista koska olemme viimeksi käyneet kaksin miehen kanssa missään... Ehkä joskus kaupassa? Kahdenkeskinen ajan kaavimme arjessa pieninä palasina, tai sillon, kun lapset on vihdoin nukahtaneet. En jotenkin kehtaa pyytää ketään vahtimaan koko villiä lapsilaumaamme. Luulen, ettei vahtia olisi sen keikan jälkeen entisensä...

Vaikka treffeille emme syksyn mittaan lähtisikään, niin omasta ajasta alan pitää taas tiukemmin kiinni. Voi olla, että jaksan olla hieman kärsivällisempi vanhempi, jos ehdin olla välillä taas ihan yksinkin. Täysin omasta ajasta, vaikka tätä blogia kirjoittaen lipsun hieman turhan herkästi. Huomaan kuitenkin, että tarvitsen tätä. Tämä on henkireikä... intohimokin. Turhan usein kirjoitan vain "jossain välissä", samaan aikaan kaiken kanssa. Yleensä myös öisin, kun haluaisin tehdä kaikkea muutakin: Katsoa ne lempisarjat ja  viettää laatuaikaa miehen kanssa. Lopulta huomaan kellon olevan jo kolme aamuyöllä ja seuraava päivä vedetäänkin kahvin voimalla.

Onneksi sentään arki on lempeä...

  Riina


Kuun eka


Kuun ensimmäinen päivä tuntuu aina kihelmöivältä. Uudelta alulta ja hetkeltä jolloin päätän, mihin keskityn seuraavaksi.

Uudet asiat tarvitsevat aina tilaa, joko kalenteriin, tai kaappeihin. Elokuu on hyvä hetki pelata vaikka minimalismipeliä, jossa joka päivä kuukauden ajan vähennetään kodista tavaraa aina päivämäärää vastaava summa. Eli 1.8 vähennetään 1 tavara, 2.8 kaksi tavaraa ja 3.8 kolme tavaraa jne. Jos peliä pelaa loppuun asti, niin kodista lähtee lopulta melkein 500 tavaraa.

Keskiverto omakotitalossa asujalle se on kuitenkin kärpäsen kakka. Suomalaisilla perheillä on kodissaan keskimäärin 10 000 tavaraa. Ei ihme että vanhemmat väsyy yrittäen kannatella arjen keskellä sitä kaikkea roinaa.

 Maailman ylikulutuspäivää vietettiin 29.7. Luonnonvarat, jotka pitäisi kestää koko vuoden tuhlataan jo kahdeksassa kuukaudessa. Suomalaiset on tässä suhteessa vielä pahempia. Kulutimme omalta osaltamme luonnonvarat loppuun jo 5.4.

En tarkoita sitä, että ostaminen pitäisi lopettaa. On kuitenkin hyvä miettiä, mikä oikeasti on tarpeeksi. Tietenkin käytettynä ostaminen säästää enemmän luonnonvaroja, kuin uusi. Kuitenkin vaikka tavarat olisi haalittu tosi halvalla kirpparilta, niin arjessa liika tavara kuormittaa mieltä.

Tietenkin uutta ostaessa mulla painaa myös ihmisoikeudet, materiaalien myrkyttömyys, sekä se, että ostamani asia tulee oikeasti käyttöön ja tukee muuta elämäämme. Tarvitsemme paljon vähemmän, kuin uskoin ja pystymme näin satsaamaan eettisesti tuotettuihin tavaroihin.

Myönnän, että tavaran vähentäminen tuottaa ehkä yhtä paljon dopamiinia, kuin ennen tuotti uuden asian ostaminen. On ihanaa etsiä meidän perheelle sopivaa loksahduspistettä. Mikä määrä leluja on sellainen, että lapset jaksaa ne siivota ilman ärsytystä, tai kuinka monella vaatekappaleella tulemme oikeasti toimeen.

On silti asioita, jotka on lisääntynyt viimeisten kuukausien aikana. Nimittäin kasvit. Ikkunalaudat, parveke, ja kirjahyllyn päällystät ovat täynnä paprikantaimia. Kylvin ne tosin vasta reilu kuukausi sitten, joten voi olla, että saamme niistä satoa vasta jouluna. Sillä ei ole kuitenkaan väljä, sillä vihreä tekee joka tapauksessa onnelliseksi.


Ajattelen silti, että elämässä on hyvä olla hieman rosoja. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, eikä kaikessa tarvitse aina onnistua. Me ei yhdenkään lapsen kohdalla olla otettu kestovaippoja lopulta käyttöön, vaikka kaikkien kanssa ollaan vähän niitä  kokeiltu. Ajattelen, että on hyvä myöntää, että tässä me ei todellakaan olla ekologisia. Yritämme kuitenkin pienentää ekologista jalanjälkeä muulla tavoin, kuten pienessä asunnossa asumalla.

Mua edelleen inspiroi elämän yksinkertaistaminen. Hidas arki, joka tukee vanhempien voimavaroja. Pieni asunto tarkoittaa pientä vuokraa ja pienempää painetta tehdä enemmän töitä. Siksi olen voinut jäädä hoitovapaallekin.

Myönnän välillä hieman haaveilevani muutosta. En isompaan, mutta johonkin muualle. Toisaalta nykyinen asuntomme tukee kiireettömyyteen pyrkivää elämäntapaamme. On siis ehkä hyvä keskittyä siihen, mitä meillä jo on ja katsoa ne kaikki mahdollisuudet mitä asuinpaikkamme edelleen antaa. Meillä on itseasiassa aika ihana asuinympäristö, joka tukee elämäntapaamme ja koti, jonka voi täyttää kasveilla, joten taidan itseasiassa jo elää unelmaani. <3


  Riina

Mää sulan

hugo simberg, kuoleman puutarha

 Täytyy myöntää, etten todellakaan rakasta näitä tuskaisen kuumia hellejaksoja. Mää sulan!

Tuskaa lisää hieman sekin, että onnistuin kastelemaan _taas_ koneeni kahvilla. Tai oikeastaan kuopus kasteli, mutta oma vika, kun jätän tuolit ja kahvit vahtimatta. Onneksi sentään selvittiin ilman henkilövahinkoja.  It-mies yritti parhaansa mukaan hieman lievittää hyperventilointia, kun kuvittelin menettäneeni _KAIKEN_.

Kone heräsi ja sain otettua varmistukset tärkeimmistä. Tosin näppäimet ei toimi kunnolla ja joudunkin käyttämään ulkoista näppäimistöä. Vannon joka kuukausi ottavani varmistukset, mutta aina jotenkin se edellinen varmistus ennen katastofia unohtuu..

Onneksi ihan kohta vaihtuu elokuuksi. Hämärät illat ja ikkunasta tulviva kylmä ilma on parasta mitä tiedän. Miehellä lomat alkaa olla lusittu. mutta onneksi koulun alkuun on vielä melkein muutama viikko. Ehdin nuuhkia järviveden ja hiekan tuoksuisia lapsia vielä hetken. Olemme ottaneet kesän super rauhallisesti. Se on ollut itseasiassa aika ihanaa.

  Riina



En käytä rintaliivejä, vaikka imetän

rintaliivittömyys, free the niple, liivittömyys

Nännit kuultaa paidan läpi. On ihanaa, ettei mikään kiristä, tai purista. Olen siitä onnekas,että rintani on melko pienet. En tarvitse niille tukea edes juostessa. Miksi siis käyttäisin jotain sellaista vaatekappaletta, jota en edes tarvitse?!

On huvittavaa, että paidan läpi kuultavia nännejä yliseksualisoidaan. Rintaliivittömyys kuulemma vielä menee, mutta nännit on liikaa... Oon itse kuullut kummallisia "Hei sulla näkyy nännit"-kommentteja silloinkin, kun käytin hieman kevyempiä rintaliivejä. Mikä ihme niissä nänneissä nyt on niin siveetöntä?

 Ihmiset saattaa kokea myös ulkonäköpaineita siitä, kuinka paljon rinnat saisi roikkua, että kehtaa olla ilman liivejä. Onneksi on voimanaisia, kuten Chidera Eggerue, joka ei todellakaan pakota itseään enää mihinkään puss up liivien helvettiin, vaan antaa rintansa olla vapaasti ja voi kuinka kauniita ihan kaikenlaiset rinnat onkaan!

Kuopus on nyt 1,5v. Imetän edelleen, mutten käytä liivejä. Jos olen menossa johonkin kauemmas ilman kuopusta, niin imetän ennen, kuin lähden ja silloin, kun palaan. Joskus maitoa alkaa valua siitä huolimatta asioilla ollessani, muttei sekään ole niin vakavaa! Semmosta sattuu...

Jos maitoa alkaa herumaan, niin omaa mukavuudenhalua voi helpottaa sopivilla materiaalivalinnoilla. Esim. merinovilla on siitä ihana, ettei tuoksut pinty paitaan kiinni. Toisissa materiaaleissa ei pienet maitoläikät edes näy.

Yleensä ilmaantuu jotain tuntemuksiakin ennen herumista. Hyvällä säkällä ehtii vessaan lypsämään ylimääräiset maidot pois, mutta toisaalta näin taaperoa imettäessä ei heruminen edes ole enää kovin runsasta. Kun vastasyntynyttä imettäessä puhuttiin valtamerestä, niin nyt kyse on ehkä lusikallisista..

Kun tapetilla on kuukautisten aikana vapaa vuotaminen, niin miksei samaa vapautta voisi harrastaa imettäessäkin?

Vauvan ollessa vastasyntynyt maito nousi rintoihin ja liivit tuntui ahdistavilta. Vuorasin yöksi sängyn pyyhkeillä ja olin ilman liivejä. Aluksi päivisin kodin ulkopuolella käytin kyllä liivejä ja liivinsuojuksia, mutta kun maitomäärä ja imetyskerrat alkoi kohtaamaan, niin luovuin niistä mieluusti.

 Nykyään käytän liivejä vain silloin, kun se tuntuu jostain syystä tarpeelliselta... Eli en melkein ikinä...

  Riina