Erityisherkkä minimalisti.


Se tuntui möykyltä rintakehässä, eikä se tunne tuntunut katoavan. Makasin valveilla, purin hampaita yhteen ja pelkäsin, ettei se koskaan häviä. Ajattelin, että se oli yhtä kuin minä. Että minä vaan olin sellainen epämääräinen mytty. Ehkä maaima oli vaan liian kova. 

En mää halunnut kuluttaa koko elämääni peläten stressaantuvani kuoliaaksi. Olin ehkä liian herkkä,  mutta kun löysin minimalismin, tajusin saavani ympärilleni riittävästi tilaa hengittää. Mitä enemmän luovuin, sen helpommin pystyin ottamaan vastaan pieninä annoksina haasteita ja tilanteita, jotka ennen olisi saanut mut taipumaan katki. 

Aika usein kaikki kulminoituu rahaan. On liikaa velkaa, liikaa kuluja... On pakko vaan jaksaa.... Tajusin kuinka onnekkaita olimme, ettei meillä ollut asuntolainaa. Ei tarvittukaan valtavia summia kuukaudessa, vaikka meillä onkin iso perhe. 

Karsin tavaraa. Pienensin kulujani, Opettelin sanomaan ei. Tyhjensin kalenterini. Mietin mikä on mulle tärkeää. 

Pitää aina välillä nipistää itseäni, jotta muistan, kuinka mahtava elämänvaihe tämä on. Meillä on aikaa toisillemme. Mulla on aikaa kirjoittaa tätä blogia. Mulla on aikaa vain olla. 

En oikeasti tiedä, olisinko jaksanut, jos en olisi hidastanut. Luulin oikeasti joskus, että sellaista elämä vain on. Ihan liian kipeää. Niin kipeää, ettei ole ihan varmaa, että pystyykö siihen. Tunsin olevani aina hiukan vääränlainen suhteessa ympäristööni. Lopulta muokkasin ympäristöäni sopivammaksi itselleni.  Yhtäkkiä oli tilaa leikille. Tilaa hengittää. 

Tajusin vasta paljon myöhemmin, että olin erityisherkkä. Jos suojelen omia rajojani, pystyn antamaan jotain myös takaisin, enkä olekkaan ihan kokoaikaa ylikuormittunut. Mulla on enemän aikaa palautua. Enemmän aikaa hidastella. Enemmän aikaa kuunnella itseäni ja tehdä juuri niitä asioita, josta nautin. Löysin itsestäni puolia, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Ne olivat sen ison möykyn alla. 

- Riina 

Olen miehen kanssa naimisissa mutta...



Puhuin yhden sukulaiseni kanssa jokin aika sitten puhelimessa ja keskustelu jotenkin vain ajautui siihen pisteeseen....Tunnustin hänelle, että olin huomannut jo murkkuikäisenä, ettei sukupuolella tuntunut ollevan mulle mitään merkitystä. Ihastuin ja rakastuin ihmisiin sukupuolesta riippumatta. 

Rakastuin yläasteikäisenä vuotta vanhempaan poikaan ja suhde kesti kolmisen vuotta. Sen jälkeen löysin hyvin pian nykyisen aviomieheni. Sitäkin voi tietenkin miettiä, miksi olen päätynyt yhteen aina miehen kanssa. Onko se vaan ollut jotenkin helpompaa?

Muistan, kun teini-iässä kipuilin uskonnollisessa lahkossa. Tuntui väärältä kuulua seurakuntaan, joka tuntui syrjivältä. Aloin käymään kokouksissa yhä harvemmin. Perustelin sitä tutuillani, jotka kuuluivat seksuaalivähemmistöön, vaikka todellisuudessa aihe kosketti minuakin. 

2000 luvun alussa biseksuaalisuudella tuntui olevan hieman epämääräinen leima. Jos ei ollut kunnon hetero, tai homo, niin mikä sitten oli? Olinko vaan päättämätön, enkö vain tiennyt, mitä halusin? Olinko vain heikko... Se tuntui samalta, kuin teini-iässä, kun koitin hallita kaaosta oksentamalla. Vaikka tunsin, että pystyin oksentamalla hallita edes jotain osaa elämästäni, se tuntui silti häviöltä. Oksennan, kun en kerran pysty luopumaan ruuasta kokonaan. Sori tää vertaus! Tuli vaan mieleen... Vertaus sinänsä oli todella huono. Siinä missä oksentaminen ja bulimia on häiriö, oma seksuaalisuus ei ole häiriötila, tai  jotain, jota vain päätetään, vaikkakin seksuaalisuus voi olla elämän aikana liukuvaa. 

Yksi poikakavereistani oli muuten ihan varma, että mulla on kaksisuuhtainen mielialahäiriö. Oikeasti mietin silloin sitäkin, että liittyykö se, että koen seksuaalista vetoa sukupuolesta riippumatta siihen... Onneksi sitä myöhemmin hyväksyy itsensä paremmin. Ei... se ei vieläkään ole mikään häiriö.

Luulen että edelleenkin, naisen biseksuaalisuus on kuitenkin jossain määrin hyväksyttävämpää, kuin miehen. Vai kuvittelenko vain? Naisen biseksuaalisuutta ei nähdä ehkä niinkään uhkana. Janne Ahjopalon ja Olga Palon kirjassa Rakastan ihmistä eräs mies kertoo, ettei uskaltanut kertoa omasta biseksuaalisuudestaan, sillä pelkäsi uskottavuutensa laskevan. En silti itse usko, että oma uskottavuuteni laskisi, vaikka puhunkin biseksuaalisuudestani julkisesti. 

Teini valisti mua tosin jokin aika sitten, että on olemassa myös panseksuaalisuus, joka ehkä kuvaisi omaa seksuaalisuuttani vielä paremmin. Olen kuitenkin ollut 2000 luvun alussa teini, jolloin ei todellakaan puhuttu mistään panseksuaaleista.... Välillä tuntuu, että maailma muuttuu, minä en. 

Rakastan ihmistä kirjassa sanottiin, että jotenkin biseksuaalisuus on jotain, jota pitää aina jotenkin selitellä. Jos tästä aiheesta tulee helposti näinkin monta riviä selittelyä, niin tämä pitää varmasti paikkansa. 

Onneksi aika tekee tehtävänsä, eikä biseksuaalisuus ole mitenkään ihmeellistä. On hieman huvittaakin, että kirjoitan teille tästä aiheesta. Vielä huvittavampaa on se, että selittelen sitä. 

- Riina 

Minimalismi saa tuntemaan vaurautta



Eteisessäni oli kuusi paperikassillista tavaraa ja keittiön pöydällä kaksi kolmesta kannellisesta uunivuuasta, kun tajusin todella millaisten resurssien keskellä elän. Mulla oli todellakin enemmän, kuin tarvitsin! Eihän uuniinkaan mahtunut, kuin yksi vuoka kerrallaan... 

Kun karsin asioita elämästäni, käytin vapautuneet resurssit uudella tavalla. 56m2 kolmio ei tuntunut enää ahtaalta ja vaikka lapsia tuli lisää, meidän ei tarvinnutkaan vaihtaa isompaan. Ostin vähemmän, mutta pystyin maksamaan yksittäisitä tavaroista enemmän. 

Tunsin itseni super vauraaksi, kun pystyin ostamaan kaupasta luomukahvia tavallisen sijaan. Toi myös valtavasti taloudellista turvaa ajatella, että vaikka meille tulisi tiukempaa, pärjäisimme silti tosi hyvin. 

Tienaan vähemmän, kuin ennen, mutta koen, että pystyn käyttämään rahani paremmin. Puutteenfiktion tilalle tuli runsaustietoisuus. Elän valtavien resursssien keskellä. Multa ei puutu mitään. 

En tarvinnut runsauden kokemiseen lisää, vaan jotain vähemmän, jotta ymmärtäisin sen kaiken runsauden, jonka keskellä oon kokoajan elänyt. Mulla on kaikki tää aika, kaikki tää tila, kaikki nää resurssit. Mikään ei estä kuluttamasta niitä eritavalla kuin nyt. 

On jännittävää miettiä, et vautsi, mulla on tämmöset kortit, mitä kaikkee näillä voi tehdä, kun rajoja niiden käytölle purkaa. 

 Mikä saa tuntemaan sut vauraaksi? 

- Riina


Välillä kaikki murenee

 


Myönnän, että olen juuri se tyyppi, jonka maailma murenee kuukautisten aikana. Saan aina jonkun parisuhdekriisin aikaiseksi. Ahdistun, kun joku ei ymmärrä tunnemyrskyäni. 

En sinänsä ole pahoillani riidoista, koska tietenkin ne tuntuu musta välillä tarpeellisiltakin. Olen silti onnekas, koska emme oikeastaan riitele kauheesti muulloin. Tietenkin välillä toivon, että ympäristö ymmärtää homoonihirvötäkin. Ei aina voi olla kasassa, vaan välillä pitää olla ruma, kauhee ja kamala. Mustaakin mustempi. 

Luulen, että kuukautisten aikana on vaikeinta silloin, kun en ole kuunnellut tarpeitani tarpeeksi. Ne nousee silloin mökkynä ylös ja tietenkin tulilinjalle joutuu se kaikken läheisin, puoliso. On se tietenkin epäreilua myös häntä kohtaan... Joskus joku hänen ohimennen sanoma lauseensa osuu hiukan liian syvälle. Loukkaannun, mutta sitten mun jotenkin aina pakko selitellä hirveästi miksi loukkaannuin ja miksi sanat satutti. Yleensä se vaan menee kuitenkin lopulta vaan nahisteluksi. 

En tiedä, miten näin kolmekymppisenäkin toisen hyväksynnän ja ymmärryksen janoaminen on niin hirveän tärkeää. Tarvitseeko puolisonkaan aina ymmärtää kaikkia tunteen purkauksiani? Itsekin oon välillä todella kuutamolla puolisoni reakatiosta vieläkin, vaikka ollaan oltu yhdessä jo yli 15 vuotta. 

Ehkä se on toisaalta pitkän liiton salaisuuskin. En vieläkään ole selvittänyt puolisoni sielun saloja. En vieläkään ymmärrä tarpeeksi. 

Ehkä pitääkin olla välillä hormoonihirviö, jotta muistaa taas, mitä oikeesti haluaa. 

- Riina 

Oon minimalisti vain, koska se on trendikästä... tai siis....

 niin.... Kyllähän sitä voisi miettiä, onko minimalismi vain tapa hakea huomiota tämän kaiken kulutusjuhlan keskellä?  Kun en kerta voi ostaa Teslaa, olen minimalisti, joka parsii sukkansakin. En saa somepisteitä kuluttamisesta, niin otan sitten ekopisteet. Paitsi että niissäkin on tietenkin vajetta, sillä en voi päheillä kasvissyönnillä. Rakastan liikaa meetvurstia!

Minimalismi ja pieni koti antaa kuitenkin hieman kättäpidempää hiilijalanjäljen mittaamisessa. Ehkä ne kompensoi sekasyöntiäni. Tosin jos lopettaisin lihansyönnin, pääsisin henkilökohtaisissa hiilipäästöissä alle 2000 kilon. Olisihan se päheetä. Saisiko sillä taivaspaikan? 

En itseasiassa tiedä, haittaako trendien seuraaminen oikeasti, jos kuitenkin siinä sivussa ympäristökin kiittää. Minimalismiblogit ja minimalismista kertovat youtubekanavat ovat kokeneet räjähdyksellisen lisääntymisen. Mietin vaan mikäköhän on seuraava trendi, kun minimalismista tulee liian yleistä. Olisiko se jokin varautumiseen ja selvitymiseen liittyvä juttu? Joku omaivaraisuusasteen kasvattaminen ehkä?  

Oon keväästä asti katsellut instagramin kuvavirtaa kuusenkerkkäsiirapeista-rouskuihin. Kuinka ihmiset hilloaa, kuivaa, mehustaa, ja säilöö kaikkea, mitä vaan paljain käsin saa riivittyä metsästä, parvekkeelta, tai viljelypalstoilta. Itse tyydyn katselemaan upeita kuvia, jonka jälkeen pelaan The long darkkia viis tuntia putkeen miettien, kuinka ihmeessä ihmisillä on aikaa tehdä tota kaikkee. 

Eipä siinä. Tykkään silti vietävästi kaikesta mihin saan kulutaa aikaani. <3

-Riina

Minimalismi auttaa atoopikkoa



Tutkiskelin lähikaupan pesuainehyllylle ilmestynyttä uutta saippuaa. Kyljessä komeili ecocert merkki ja tuotteen kehuttiin olevan hypoallergeeninen ja tuoksuton. Se sisälsi kasviöljyjä, mutten löytänyt kuitenkaan tarkempaa tuoteselostetta. Se oli valkoinen marseille saippua ja ajattelin kokeilla sitä siivouksessa. 

Kotona avasin muovisen kääreen ja haistelin neliön mallista saippuaa. Se ei tosiaan tuoksunut kauheesti miltään. Laitoin saippuan pöydänkulmalle ja menin viikkaamaan pyykkejä, mutta kohta huomasin ihoani kutisevan. Voi ei! Olin yliherkkä uudelle saippualle! Vein saippuan saman tien ulos taloyhtiön roskikseen. Harmitti rahanmeno ja mutta enemmän harmitti se, että olin tehnyt heräteostoksen, joka ei edes sopinut iholleni. Miksen pysynyt vain tuotteissa, jotka tiedän olevan sopivia...

Ihoni on edelleen näin yli kolmikymppisenä aika räjähdysherkkä. Lopetin meikkaamisen, koska se tuntui vain huonontavan ihoni kuntoa. Lopetin myös ihon puhdistusaineilla lotraamisen. Ihoni tuntuu pysyvän näin hallinnassa ainakin ihon kuivumisen osalta. Välillä puhdistan kasvoja esim. kaurahiutaleilla, tai teen itse kasvoveden esimerkiksi sitruunamelissasta, tai timjamista. 

Ihoni ei näytä tykkäävän riskeistä, joten yritän pysyä samoissa tuotteissa, jotka tiedän sopivan. (Tietenkin tutuillekin aineille voi allergisoitua)

En tarvitse siis laajaa tuotevalikoimaa. Flow kosmetiikan rhasulsavi- suola saippua käy hiuksista varpaisiin asti ja hoitoaineeksi sipaisen välillä joko Flow kosmetiikan hoitoainepalaa, tai Kaurialan saunan vastaavaa. 

Iholla käytän ruokaöljyjä, mutta perusvoiteet olen jättänyt kauppaan. Kaapista löytyy kuitenkin mietoa 0,5% kortisonivoidetta äkillisten reaktioiden varalle. Onneksi niitä sattuu nykyään melko harvoin, jos oikeasti muistan noudattaa ostoslistaani ja ostaa vain pesuaineita, jotka tiedän sopivan. 

Turhien aineiden karsiminen ja samoissa hyväksi havaituissa aineissa pysyminen auttaa siis ainakin mua pitämään atooppisuuteen taipuvaisen ihoni tasapainossa. 

<3 Riina