Villan tuoksu neuloessa on ihan parasta!


Sukat pyörii jalaoissa, kun saa tuoksutella suomenlampaan villalankaa ja neuloa nautinnollisen hitaasti pienillä puikoilla. Ei ole kiire saada valmista, vaan neuloa ihan hissukseen. En tiedä miksi villan tuoksu saa mut niin onnelliseksi, mutta se on yksi parhaista asioista, minkä tiedän. 

Koitan laajentaa minimalismia käsitöihinkin ja päätin vakaasti,että hankin lankaa vain yhden kerän kerrallaan. Kun se on neulottu, saan hankkia seuraavan. Onneksi ihan nurkilla sijaitsee herkullinen lankamyymälä Nurja. Ostin sieltä kerän ohutta suomenlampaanvillalankaa, joka on tuotettu Aholaidan lammastilalla. Lampaat ovat luomuvalvonnassa, mutta valitettavasti luomuvalvonta ei vieläkään suomessa kata villan- ja kuitujen valvontaa. Koko villan tuotantoprosessia ei siis ole sertifikoitu, joten suomessa ei sinällään tuoteta luomuvillaa. Eläinten tuotannon osalta lampaat voivat siis kuitenkin olla luomuvalvonnan piirissä, joten luomulammastiloja kannattaa ehdottomasti suosia lankahankinnoissakin. 

Tietenkin joskus joillain saattaa olla vain muutama lemmikkilammas, eikä näin ollen luomuvalvontaan ole aina järkeä liittyä. Aina kannattaa kysellä kuitenkin ennemmän tuotanto-olosuhteista. 

Vielä joitain vuosia sitten villan jalostaminen langaksi ei oikein kuulemma kannattanut. Rahtikulut, sekä villan lajittelu vei aikaa ja rahaa. Jonoista riippuen, valmiit langat saattoi saada kehräämöltä kuitenkin vasta puolen vuoden päästä. Villassa oli kiinni iso raha, mutta villasta ei silti työmäärään nähden maksettu riittävästi. 

Kotimaisen lampaanvillan hinta on onneksi vuosien varrella hieman noussut, mutten tiedä kattaako se vieläkään kaikkia kustannuksia. 10 vuotta sitten muistan, että 100g suomenlampaan villalankaa saattoi saada seitsemällä eurolla. Nykyään hinta on vähintään 10. Tietenkin, jos lanka on jälleenmyynnissä, on selvää, että kauppiaankin pitää saada oma siivunsa. Nurjassa 100g vyyhti maksoi 13,20€, joka sekin on vielä tosi kohtuullinen hinta. Pitää tässä kohtaa ymmärtää, ettei kyse ole mistään tehotuotannosta. 

Jokatapauksessa älyttömän kauniiden maatiaislampaiden villa on kansallisylpeys, jota kannattaa vaalia ja tukea! <3 

- Riina

Niin ihanan hidasta ruokaa ja arkee, mutta miten käy kun hoitovapaa päättyy...

On vain harvoja asioita, jotka saa mut kiljahtelemaan ruokakaupan lihaosastolla innosta. Yksi sellainen on luomukarjalanpaistilihat! Karjalanpaisti on ihanan hidasta, tuhtia, lempeää ja lämmittävää, siis todellista talviruokaa! Vaikka perinteisesti porkkanat ja sipulit lohkotaan reiluiksi paloiksi, niin oikeastaan en ole huomannut niiden koolla olevan kauheesti merkitystä. Valmistamiseen kannattaa varata kolmisen tuntia. Jos malttaa hieman, niin miksei kauemminkin. 

Tosin jaksan kyllä liian harvoin tehdä antaumuksella ruokaa. Arkiruokamme on kuin suoraan silkinpehmeen biisistä... "kanat uuniin, kanat uunista..." Eikä siinä... Ainakin se on melko stressitöntä ruuanlaittoa..

Kannatan kyllä hitaampaa tekemistä ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Cittaslow-kaupungit, Slowfoodit, leppoistaminen ja tietty käsityöt on ihan lemppareita! Rakastamaani kasvivärjäysprosessiinkin menee kaikkineen helposti kolme päivää.... niin.... En tiedä kehtaako tätä edes sanoa, mutta pandemian mukanaan tullut super hidas elämänrytmi on ollu oikeesti kivaa. Museoita tietty kyll kaipaan valtavasti! 

Jännittää tosin vähän, kuinka hitaana arki tästä jatkuu, sillä kuopuksenkin hoitovapaa alkaa olla taputeltu. Pyrkimyksenä on tosin jatkaa leppoistamista sujuvasti hoitovapaankin jälkeen. Saa nähdä, koska alan selaan paniikissa työpaikkailmoituksia. HEH! 

- Riina 


Meille syötetty tarina omakotitalosta järvenrannalla on kuin amerikkalaisen unelman irvikuva.


Kassajono kiemurteli hyllyjen välissä ja lempeä puheensorina kuului olkani takaa. Pienten kaupunkien ruokakaupat tuntuu jotenkin erityisen ihanilta. Lastasin ruokaostokseni hihnalle ja huomasin kassalla istuvankin vanhan tuttavani. Hihkaisin ääneen, kuinka ihanassa paikassa hän olikaan töissä! Nainen kuitenkin laski päänsä alas ja mutisi, että pitihän se asuntolainakin jollain maksaa....

Jäin miettimään, onko omakotitalon omistaminen, kuin mieliimme istutettu vääristetty amerikkalainen unelma? Jos vaan jaksamme polkea oravanpyrää tarpeeksi kovaa ja pitkään, niin ehkä eläkeiän kynnyksellä olemme saaneet maksettua sen kaiken ja ehkä sitten ehdimme vihdoin nauttia omaisuudestamme. 

Suomalaisten keskimääräiset asuntovelat ovat kohonneet ennen näkettömiin mittasuhteisiin. Yli 60 000 Suomalaisella on asuntovelkaa yli 300 000 euroa. 

Jos asuntoa ei vuokraa eteenpäin, asunnon ostaminen lainarahalla ei kuulemma lähtökohtaisesti ole mikään sijoitus. Asunnon laina juoksee, kulut juoksee ja korjaustarpeitakin syntyy. Jos taloa pitää hamaan hautaan saakka, niin ei ole mitenkään varmaa, että kuolinpesä pääsisi siitä edes eroon. Omistamisen taakka saattaa siirtyä perikunnalle.

 Asunnon rakennuttaminen saattaa maksaa myös maltaita. Muistan, kun eräs kollegani kahvihuoneessa huokaillen kertoi, että heidän omakotityömaallaan pohjatöihin oli mennyt jo yli 20000 euroa, eikä yhtäkään seinää ollut edes vielä pystyssä. Uuden talon markkinahinta saattaa olla kuitenkin jopa alhaisempi, kuin rakennuskustannukset. 

Onko unelma omakotitalosta vesistön äärellä tosiasassa jokaisen Suomalaisen oma unelma, vai meihin istutettu satu, jolla saadaan valjastettua työikäinen ihmismassa polkemaan kovempaa? Kuva siitä, että  vielä joskus se asuntolaina on kokonaan maksettu...
 
Onneksi kohtuullisten asuinneneliöiden ja kustannusten puolesta puhuvia ihmisiä on edelleen roppa kaupalla. Johonkin muuhunkin hyvään törmäsin, nimittäin yle uutisoi tällä viikolla, että maksuhäiriöisten määrä nousi vain vähän koronavuonna. Ehkä ihmisillä ei ollut niin hirveää tarvetta tehdä muihin vaikutusta. Ei tarvinnut elää ylivarojen, kun kukaan ei kerran ollut näkemässä. 

- Riina 

Haluatko minimalistiksi? Aloita tästä, niin ympäristökin kiittää!


Joka kuukausi valtavat määrät ihmisiä aloittaa minimalismipelin, KonMarituksen, tai ihan vaan suursiivouksen. Usein he yllättyvät prosessin edetessä, että kuinka paljon suoranaista roskaa kaapeista löytyy. 

Suomalaiset ovat kuuluisia siitä, että kierrätämme yli 85% kaikesta käyttämästämme paperista. Sen sijaan oli karmaisevaa lukea, että elektroniikkajätteestä kierrätykseen päätyy vain alle puolet! 83% kotitalouksista jemmailee käytöstä poistunutta elektroniikkaa kaapeissaan. Tilastokeskuksen mukaan Suomalaisilla on vähintään viisi miljoonaa käytöstä poistettua elektroniikkalaitetta hylättyinä vaatekaapin perille. Luultavasti määrä on vielä paljon isompi. 

Esimerkiksi älypuhelimien litiumakut sisältää koboltia, jota pystytään hyödyntämään kierrätetystä laitteesta melko hyvin. Harvinaisten elektroniikkametallien kaivostoimintaan liittyy lisäksi maailmanlaajuisesti hyvin arveluttavia piirteitä, kuten lapsityövoimaa, vaarallisia työskentelyolosuhteita ja elämiseen riittämättömiä palkkoja. Kierrätysmetallit nousee tästäkin syystä hyvin merkittävään asemaan. Lisäksi elektroniikantuotanto on kiihtynyt niin käsittämättömiin mittasuhteisiin, että materiaalien kierrätys alkaa olla välttämätöntäkin. Kaivosteollisuus tuhoaa laajasti myös luontoa. Kierrättämällä elektroniikkalaiteemme, voisimme vähentää siis myös luonnolle aiheutuvaa taakkaa. 

Vanha kaappiin sullottu laite saattaa olla myös turvallisuusriski. Elektroniikka käsitellään palonestoaineilla ja vanhoissa laitteissa saattaa kemikaalit olla vielä jytkypiä, kuin uusissa. Lisäksi viottuneen sähkölaitteen akku, voi mennä pahimmassa tapauksessa oikosulkuun ja aiheuttaa vaaratilanteita. 

Valitettavasti etenkin puhelimet kulkeutuvat elektroniikkakierrätykseen todella huonosti, vaikka niissä olevat materiaalit olisi kiertotalouden kannalta merkittäviä. Ihmiset saattaa hillota puhelimiaan kaapeissa turhanpäiten tietoturvallisuudennimissä. Ser-kierrätys on kuitenkin yhdessä Postin ja Kuusankosken kanssa kehittäneet Seiffi nimisen palvelun, jonka kautta kuluttaja voi kierrättää laitteet melko huokeaan hintaan tietoturvallisesti. 
 
Turhien elektroniikkalaitteiden kierrättäminen asianmukaisesti, on yksi yksinkertaisimmista askeleista kohti minimalismia. Älä säilö siis kaapeissasi mitään turhaa paskaa, sillä sulle turhat laitteet voivat olla mittaamattoman arvokkaita materiaaleja kiertotaloudessa! Vie elektroniikkajätteesi SER-kierrätyspisteille, lähimpään kodinkonekauppaan, tai Tampereella vaikka Repe&Romu kuormuriin. Se on ilmaista! Halutessasi voit kuitenkin tilata myös maksullisen noutopalvelun esimerkiksi oman alueesi jätehuollolta. 

- Riina 

#kierrätänysaatana! 




Riittää.


Huh, kuinka onnekkaaksi itseni tunnen! 

Minimalismi on mulle etenkin voimavarojen tarkoituksenmukaista suuntaamista. Tänä talvena oon ollut valtavan kiitollinen siitä, että mulla on mahdollisuus valita, mihin keskityn. Kaiken epävarmuuden keskellä antaa hallinnantunnetta, kun arjessa on liikkumavaraa. Kaikki ei tietenkään ole aina kivaa ja lempeää, mutta on huojentavaa, että voin valita. 

Vapauden kaipuu sai mut innostumaan aikanaan minimalismista ja se on arvo, joka osaltaan vaikuttaa edelleen valintoihini. Vaikka olen tienannut joskus kuukausittain kaksi kertaa enemmän, kuin nyt, niin tienaamallani rahan määrällä on oikeastaan ollut hyvin vähän merkitystä vapauden tunteen vaalimisessa. 

Suuremman merkityksen on saanut kuitenkin se, että olen oikeasti ottanut aikaa oman elämäni suunnitteluun. Olen sirotellut elämäni muistikirjan sivuille ja miettinyt, että mitkä asiat oikeasti tuovat arvoa elämääni ja mitä asioita olen raahanut mukanani turhaan. Välillä on ollut kipeää huomata, että on kantanut jotain unelmaa mukanaan, joka ei oikeasti ole ollut omani. Olen saattanut kuvitella, että tarvitsen jotain lisää, tehdäkseni elämässäni sellaisia asioita jota rakastan. Myöhemmin olen tajunnut, ettei tuo tarve ole edes todellinen. Jos hankkii elämäänsä lisää vääriä asioita, se ei ole enemmän, vaan vähemmän.

Joskus myös se vaikuttaa, millaisilla ihmisillä ympäröimme itsemme. Se ei välttämättä tarkoita, että ympärillämme olevat ihmiset suoranaisesti vaatisivat elämään meitä toisin, kuin haluaisimme, mutta joskus on helpompi toteuttaa omaa polkuaan hieman sivussa vanhoista ympyröistä. Itse ainakin koen, että nykyinen asuinympäristöni tukee elämäntapaani ja tarpeitani. Se antaa vapautta valita hieman toisin. Sorruin välillä tekemään asioita oikein, tai siten, minkä kuvittelin olevan oikein, sen sijaan, että olisin tehnyt oikeita asioita.

Olen saanut kotoa takataskuun opiskelemaan lähtiessäni mukaani tietynlaisen yltäkylläisyyden tunteen. Tunteen siitä, että mulla on tarpeeksi huolimatta siitä, paljonko mulla on juuri nyt rahaa käytössäni. Vaikka vanhempani oli tukeneet minua välillä myös taloudellisesti, en tarkoita tässä kohtaa yltäkylläisyydellä rahaa, vaan sitä, että se kaikki runsaus ja yltäkylläisyys tulee itseasiassa jostain muusta, kuin valtavasta materiasta. Kokemus siitä, että tämä, mitä mulla on riittää, on paljon kutkuttavampi ajatus, kuin se, että tarvitsisin kokoajan hieman lisää. 

 Riina 

Unohda islantilaisneuleet ja ota haltuun suomalaiset perinneneuleet!

 

Luin jokin aika sitten, että ihmiset ovat taas ihan hulluina islantilaisneuleisiin. Islantilaisia lankoja kuulemma jonotetaan ja kun ne vihdoin saapuvat lankakauppojen hyllyihin, niin kaikki menee salamana. 

 Neulominen on aina hyvä juttu, mutta toivoisin samaa buumia tietenkin myös Suomenlampaan - ja ahvenanmaanlampaan villalangoille. Myös meillä on tietenkin perinneneuleita. 

Jussipaita on ehkä se loppuun kulutetuin. Itseasiassa jussipaidan synty on hieman hämärän peitossa, mutta se saattoi syntyä alunperin erästä näytelmää varten kansallisteatteriin 1914. Tosin on arveltu, että jussipaita saatettiin luoda pesäpallojoukkueen paidaksikin, tai sitten se syntyi vasta pohjalaiselokuvaa varten 1925. No miten se asia olikin, niin ainakin paikkansa se on ottanut suomalaisten verkkokalvoilla. 

Myös lumikukkat, hiutaleet ja revontulineuleet on ottanut paikkansa Suomalaisessa perinnekäsitöissä. Äiti muisti lapsuudestaan myös pilkkuneuleet. 

Oma mummuni teki kuulemma upean lumikukkaneuleen Suosikin päätoimittaja Jyrki Hämäläiselle. Hän tosin ei ihan siihenaikaan ollut vielä Suosikissa töissä, mutta kiva tarina silti. 



Tikkuröijy, hailuotolainen kalastajaneule, Kuva: Kansallismuro, kansantieteelliset kokoelmat, Tekijä: Sofia Björnholm.
    

Yksi ehdoton lemppari on Tikkuröijy, eli Hailuotolainen kalastajaneule. Luotolainen neule syntyi pienellä Hailuodon saarella lähellä Oulua. Alunperin saarella lampaat laidunsi vapaasti, eikä ollut väljä omistiko omaa maata. Se oli kuin saaren omaa porotaloutta. Syksyllä lampaat eroteltiin markkinoiden kynnyksellä. 

Villapaita neulotaan perinteisesti pesemättömästä villalangasta, sillä villan oma villarasva lanoliini hylkii vettä ja likaa. Tikkuri oli etenkin kalastajien työvaate. Vaikka usein se neulottiin mihelle, niin Tikkuröijyä on käyttänyt myös naiset.  Löyisin kyseisen kuvan Kansallismuseon kokoelmasta ja on mahdollista, että juuri Sofia Björnholm teki ihan ensimmäisen Hailuotolaisen tikkuröijyn. Kuvan paitaan on ajan saatossa tehty uusi kaulus. 

Usein Tikkuröijyyn lisätään olalle napitus ja etumukseen neulotaan neliön muotoinen alue, jota kutsutaan usein västäräkiksi. Olkasaumat, kauluksen - ja hihansuun reunat virkataan. 

Myös muualla maailmalla on hullaannuttu tikkuröijystä. 

Jokaisella kylällä oli hieman omanlaisensa kalastajaneule. Jos merellä joku hukkui, hänet voitiin tunnistaa villapaidasta. 

Olisi hurjan kiinnostavaa löytää muitakin kalastajaneulemalleja. Isän sukua asui Merikarvialla ja kalastus oli verissä. Isä muistaa harmaat yksinkertaiset neuleet, muttei sen tarkemmin, oliko niissä mitään yksityiskohtia. 


Kuva: Kansallismuseo, Kansantieteelliset kokoelmat 

Vyörinpaita tehtiin alkujaan villasta, mutta myöhemmin sitä alettiin tekemään useimmiten puuvillasta, koska sitä pidettiin hienompana. Neulomiseen käytettiin ohutta lankaa. Useimmiten paitaa tehtiin pojille ja miehille. 

Myös Pirttikylästä (Pörtöm) löytyy oma perinnepaitansa. Löysin siitä kuvan Pinterestistä. 


Kuva: Kansallismuseo, Kansantieteelliset kokoelmat
Kuva: Kansallismuseo, kansantieteelliset kokoelmat

Kornäsinpaita on valmistettu Pohjanmaalla Kornäsissä. neuloen ja virkaten. 1800-luvulla värikästä paitaa käytettiin miesten juhlapaitana. Myöhemmin alettiin valmistaa naisille saman tyylisiä villatakkeja. Valkopohjaiset osat neulottiin ja muut kirjovirkattiin. 

Nähtävästi onkin niin, jos vertaa Kornäisin ja Vyörin ja Pirttikylän paitoja, niin neuloen tehdyt pilkkut on aika Suomalainen juttu. Myös kuvioinnin sijottelu tuntuu olevan melko yhdenmukaista. 

Kansallismuseo, kansallistieteellinen kokoelma, Siina Savijoki

Kuva: Kansallismuseo, Kansantieteelliset kokoelmat

Neuletaiteilijoita meillä on tietenkin ollut kautta aikojen. Mommalan Siina, eli Siina Savijoki oli Huittisissa toimiva kuuluisa Kankuri. Ehkä kuuluisin Siinan tekemä luomus on Kansallismuseon kokoelmaan kulkeutunut alusmekko, johon Siina oli virkannut omia hiuksiaan. 

On kuitenkin pakko mainita myös Sirkka Könösen valtavan upeat kirjoneuleet! Hänen suunnittelemansa villapaitamallit vie sellaiseen luonnon taikamaailmaan, ettei tosikaan! Värikkäät paidat vilisee kasvi ja eläinaiheita. Sirkka Könösen kettu aiheinen villapaita annettiin valtionvierailulla lahjaksi Prinssi Charlesille. Paidan mukaan Könönen oli sujauttanut oheisviestin, jossa hän pyysi lopettamaan ketunmetsästyksen. Tämä sydämmet pakahtava anarkistitaiteilija valitettavasti menehtyi v. 2018. Sirkan taideneuleet täyttää kuitenkin melko vahvasti kansallisneuleen kriteerit! Valitettavasti en löytänyt julkaisuvapaata kuvaa, mutta taisin itse hurahtaa!

Tiedätkö sinä jotain perinneneuleita? Olisi jännittävää kuulla löydöistäsi<3 Luodaan tänne islantilaispaitojen lisäksi myös hurahdus Suomalaisiin perinneneuleisiin, eks je! 

- Riina