Tarvin rutosti itseni hellimistä, jotta jaksan taas antaa.


Aina välillä käy niin, että tasapaino särkyy. Juuri saavutettu hallinnantunne katoaa johonkin katupölyn sekaan. Kasaan helposti itselleni unelmia ja tavotteita, kunnes huomaan, että saavuttaakseni ne, mun tulisikin keskittyä ensisijaisesti hyvinvoinnin lisäämiseen, eikä armottomaan sähläämiseen.

Stressaan ihan turhista asioista. Liian usein aattelen, et oon itte tehny jonkun kauhean virheen vaikka yrityksen veroilmoituksissa. Saan sydämen tykytyksistä jo pelkästä virallisen näköisestä kirjekuoresta. Tosiasiassa niitä virheitä ei edes tuu, kun pyöritellään niin pieniä summia ja tapahtumia ja sitäpaitsi todellisuudessa kaikki on aina selvitettävissä. Tähän asti oon selvinny yrityksen kirjanpidosta itse, mutta välillä tekis mieli vaan lopettaa koko yritys, niin ei tarvis ilmotuksista ressata.

Tykkään silti kaikesta mitä teen. Verojen maksu näistä pienistä blogituloista on ollu helpointa yrityksen kautta, kun se oli jo olemassa kasvivärjäys juttuja varten. Aina välillä blogaaminen jää kuitenkin vääjäämättä suurpeheen arjen alle, mutta aina on hetken väljemmän kirjottelun jälkeen on jo kauhee hinku kirjottaa enemmän. Se tuntuu siltä, kun tulis kotiin.

Oon huomannu, kuinka tarvin aikaa kirjottaa, mutta myös oikeesti aikaa hyvinvoinnillekin. Sitä jotenkin ajattelee, et liikun sitten, kun mulla on aikaa ja jaksan, mutten todellakaan jaksa niin hyvin, jos en liiku. Huomaan, etten ole niin häilyvä, kun oikeesti pidän itsestäni huolta ja saan kirjottamiselle tarpeeksi aikaa.

On silti etuoikeus, että vaikka mää oon periaatteessa päivät lasten kanssa, kun mies tekee töitä, niin todellisuudessa etätyöt mahdollistaa myös tasa-arvoa vanhemuuteen. Ollaan kaikki ihan liki ja se on parasta, mitä tiedän!

<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti