Isän/puolison synnytyskokemukset

 

Kirkas loisteputki särisi katossa. Kuuntelin, kuinka kätilö patisti puolisoni kotiin nukkumaan, sillä mitään ei kuulemma tapahtuisi pitkään aikaan. Muutaman tunnin päästä soitin mieheni kuitenkin puoli paniikissa takaisin. Ne suunnittelivat keisarinleikkausta...

Mieheni pöllähti synnytyssaliin samaan aikaan, kun metalliselle pöydälle aseteltiin esilääkkeitä. Samassa huoneeseen harppoi kuitenkin synnytyslääkäri, joka siinä rytäkässä päättikin muuttaa suunnitelmaa. Kokeillaankin perätilasynnytystä!

 Huone oli yhtäkkiä täynnä ihmisiä. Joukossa saapasteli sisään muutama rehvakas lastenhoitaja sen näköisenä, että he nyt tämän synnytyksen sitten hoitavat maaliin. Tulessaan he tokaisivat miehelleni, että hän voisi istua huoneen perällä olevalle tuolille, jos ja kun alkaa heikottaa, jonka jälkeen he sysäsivät mieheni sängyn päähän ja tunkivat hänen kouraansa kutsunapin, jota pyysivät painamaan aina, kun käskettiin. Lastenhoitajat itse asettuivat sänkyni viereen kummalliseen muodostelmaan ja koko ponnistusvaiheen ajan he karjuivat ohjeita, kuin cheerleaderit kannustushuutoja. Välillä joku heistä kosketteli epämiellyttävästi, tai piteli jaloistani kiinni niin, että sattui. Mietin mielessäni, kuinka idioottimainen asetelma oli. 

Olen tietenkin väärä ihminen kirjoittamaan tästä aiheesta, sillä olen aina ollut se synnyttävä osapuoli. Mietin silti, että puhutaanko synnytyksessä mukana olevan kumppanin synnytyskokemuksesta liian vähän? Millainen olisi hyvä synnytyskokemus synnytyksessä mukana olevan kumppanin näkökulmasta? Entä, jos kumppanilla esiintyy synnytyspelkoa, tai hänelle kehittyy synnytystrauma?

Synnytyksessä puoliso ei ole tukihenkilö. 

Liian usein puoliso nähdään synnytyksessä vain tukihenkilönä, tai sysätään sivuun. Myös hän tarvitsee synnytyksessä tilaa omille tuntemuksilleen ja tunteilleen. Synnytys on kumppanillekin yhtä ainutlaatuinen hetki, kuin synnyttäjällekin. Onhan hänellä tunneside niin synnyttäjään, kuin syntyvään lapseenkin. Välillä tulee tunne, ettei isän/kumppanin synnytyskokemuksella olisi mitään merkitystä ja että hänen vaan pitää olla vahva ja jaksaa. 

Kumppanin hartioita saattaa painaa ne odotukset, joita hänelle laitetaan, tai ne, jotka hän on itse itselleen pukenut. Hän saattaa olla huolestunut niin lapsen, kuin äidin hyvinvoinnista ja kokea valtavaa riittämättömyyden tunnetta. 

Törmäsin opinnäytetyöhön, jonka kyselytutkimuksen mukaan isät eivät saaneet synnytyksessä rohkaisua tunteidensa ilmaisuun. Myös emotionaalinen tuki jäi vailinaiseksi. 

Mutkatonta blogin Markus on kirjoittanut todella hyvän postauksen isän synnytyspelosta. On käsittämätöntä, ettei synnytykseen osallistuvan puolison kokemuksista edes kysytä. Tässäkin kohtaa meillä on järkyttävän iso epätasa-arvo. 

Millainen kokemus sinulla on? Saako puolisot purettua synnytyskokemuksiaan tarpeeksi? 

- Riina