Villiä arkea ilman disneylandia.


Kesä oli kaikessa rauhallisuudessaan mahtava! Rakastan sitä, kun aamuisin  ei ole kiire mihinkään, vaan voi heräillä pienten kanssa nautinnollisen hitaasti. Höpötellä patjoilla auringon kurkotellessa jo keskitaivasta ja juoda aamukahvin hitaasti. 

En voi päheillä syksyn tullen, monenko muusikon konsertissa kesällä kävin, enkä kertoa mega super mahtavasta asuntoautoseikkailuista keskieuroopassa. Voisin kuitenkin puhua tunteja siitä, kuinka ihanaa on katsella hitaaasti heräileviä lapsia, nauttia nuorimman hellistä kampaamopalveluista ja ihmetellä toisiksi nuorimman käsittämätöntä tasapainoa, saadesssani olla osa hänen ihmispyramidiaan. Kuinka ihmeellista on kuunnella poikasen intoilua teknisistä yksityiskohdista, tai käydä hyviä keskusteluja hölkkölenkeillä esikoisen kanssa. Kuinka pakahduttavaa kiitollisuutta tunnen, kun bonuslapset ehtivät käymään. 

Elämä tuntuu niin käsittämättömän rikkaalta, eikä siihen tarvita mitään lisää. Kaikki on tässä. Tavallisissa hetkissä. Turhien asioiden karsiminen antaa mahdollisuuden nähdä enemmän. Ei tarvitse piilottaa enää mitään, vaan voi käsitellä sitä rumaa, kaunista, rikkinäistä, rajua, kamalaa ja ihanaa. Tehdä virheitä ja olla keskenräinen. Teen töitä sen kanssa, että häpeä muuttuisi hyväksynnäksi. 

Toivon, että lempeys säilyy myös ensi viikosta alkaen, kun arkeen tulee koulujen alettua lisää muuttujia. 

Lempeyttä ja rakkautta,.. eipä sitä paljon muuta edes ihminen tartte. 

- Riina 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti