Kun on varaa valita...



Yksi tärkeimmistä asioista minimalismissa on se, että haluan tuntea hallitsevani omaa elämääni. En halua, että raha hallistee päätöksiäni ja tahdon olla vapaa valitsemaan, miten elän.

 Perustin jopa pelikanavan Twichiin, koska tajusin voivani tehdä niin. Ei kaikkien asioiden tarvitse olla tuottavia. Voin tehdä vapaasti aikuisenakin asioita, jotka ei tuota mitään ja jotka ovat vaan yksinkertaisesti hauskoja. Usko tai älä, sen ymmärtäminen on ollut vaikeaa. On ollut vaikeaa käyttää aikaa asioihin, jolla ei ole mitään suurempaa merkitystä ja on esimerkiksi ollut vaikeaa kirjoittaa tätä blogia silloin, kun tekisi vain mieli kertoa, mitä söin aamupalaksi. 

Elämän ei tarvitse olla niin vakavaa. Ymmärrän, että se saattaa olla vaikeaa, kun on valtava laina maksettavana, kaksi autoa ja lasten kalliit harrastukset, mutta mää tiedän ajan antavan paljon sellaista, mitä rahalla ei saa. Koitan pitää elämäni sellaisena, ettei omaisuus, tai lainat määritä esimerkiksi töiden vastaanottoa, vaan voin valita.  

Luulin oikeasti ettei kaikkea voi ikinä saada, mutta se, että voimme olla kotona arkena ja saan kirjoittaa tätä blogia kaiken ohella, on vakuuttanut mut siitä, että kaikki on mahdollista. Siihen kaikkeen ei tarvittukaan lottovoittoa. Se oli mahdollista minimalismin avulla. 

On silti totta, että meidän elämämme ei ehkä olisi ideaali ihmiselle, joka rakastaa vaikkapa matkustamista, tai ravintolassa syömistä. Asumme pienessä kodissa ja nautimme ruuasta, jonka voi valmistaa mahdollisimman yksinkertaisesti kotona. Se voisi olla joistakin todella tylsää,mutta meillä se tukee suurperheen arkea.

- Riina 

Ihan selkee ikäkriisi, mut en jaksais enää häpee

 


Elokuu tuli ja meni. Olen edelleen hiukan pihalla, mutta päätös antaa tän blogin olla alusta, jossa kirjoitan ihan kaikesta, tuntuu edelleen hyvältä. Tarvitseeko kaikella olla edes jokin suurempi agenda? 

Samaa oon kysyny tänä vuonna monta kertaa itseltäni, kun oon toteuttanut naurettavaltaltakin tuntuvia juttuja.  Viimeisimpänä perustin oman pelikanavan muutama päivä sitten Twichiin. Ei silläkään ole mitään sen suurempaa agendaa, kunhan pelaan... 

Tietenkin pelikanavan perustaminen +30 vuotiaana voi tarkoittaa myös ikäkriisiä. En halua kuitenkaan häpeillä, tai huolestua. Keski-ikä häämöttää, joten on ihan hauskaa tehdä asioita, joita olisi ennenkin halunnut kokeilla, muttei kehdannut. 

Toisaalta hullujen juttujen tekeminen liittyy siihenkin, että mulla on nyt oikeesti aikaakin kokeilla. Hitaampi arki tuo oikeesti pelivaraa enemmän myös niille omille jutuille. Mutta tietenkin etenkin antaa vipuvartta suuperheen arkeen, joka voisi muutoin olla aika moinen tikittävä aikapommi. 

Saan rentoutta arkeeni minimalismin myötä, mutta olisi tietenkin mahtavaa myös pystyä laskemaan stressaavat luonteenpiirteenikin taka-alalle. Ihailen älyttömästi niitä vanhempia, jotka oikeesti pystyvät olla rentoja ja jotka nauttivat täysin rinnoin vanhemmuudesta. Huomaan liian usein stressaavani pikkujutuista ja senkin takia on ollut pakko hidastaa. En halua olla mikään stressi-erkki Ehkä se ei olekkaan lapset, jotka tarvitsee normaalia enemmän aikaa esimerkiksi siirtymätilanteisiin, vaan minä. 

Tänään pitää lähteä kamerakaupoille. Pelien live-striimaaminen ei ole kuulemma mitään, jos ei edes näe, kuka pelaa. On pakko lainata lapsien koneita. Mun kannettavalla on kyllä kamera, mutta kuva kuulemma hiukan lagaa, kun pelaa ja striimaa samaan aikaan.... 

Ehkä yöllä vois pelaa,,,

<3 Riina

Minimalismi on voimavarojen tarkoituksenmukaista suuntaamista.


Oikeastaan otsikkoon on kirjattu kaikki se, mitä haluan sanoa minimalismista.

Lapsiperhearkea ei tarvitse välttämättä suorittaa verenmaku suusssa. Arjen voi rakentaa toisinkin. Se sattaa tarkoittaa sitä, että asuu pienemmässä kodissa ja tekee vähemmän töitä, jotta olisi olisi aikaa niille asioille, joita pitää tärkeänä. 

Meille eteen tuli niin paljon kaikkea, etten oikeasti tiedä olisimmeko selvinneet niistä täyspäisinä, jos meillä ei olisi ollut aikaa ottaa niitä vastaan. Ihan tavallinen arkikin on näin monen lapsen kanssa sellainen palapeli, että kaiken sen, mikä helpottaa sen kokoamista, otan kiljuen vastaan! 

Lapsiperhearki on kallista. Rahaa pitää tehdä jostain talvihaalareihin ja kurahousuihin, mutta tajusimme, että on paljon sellaista, josta voimme luopua. Pienempi koti ja kulutuksen vähentäminen on antanut meille mahdollisuuden valita. Pystymme elämään hitaammin. 

En halua kiirehtiä aamuisin. On ihanaa, että saamme viedä rauhassa yhden päiväkotiin ja olla kotona lähettämässä toista kouluun. Pienin unikeko voi kaiken keskellä vielä jäädä nukkumaan ja herätä silloin, kun huvittaa. 

Rakastan myös sitä, että mulla on aikaa kirjoittaa, hullutella ja ihmetellä. Pyrkimykseni ei ole täyttää kalenteria, vaan pitää se mahdollisimman tyhjänä. Tarvitsen riittävästi tilaa arkeeni. 

Olen kotona lasten kanssa. Mies tekee pääasiassa etätöitä ja minä saan tehtyä juuri sen verran rahaa, kuin tarvii. Meillä ei ole mitään hurjaa puskuria, mutta mun varatilillä on pari tonnia, jotka tuo mielenrauhaa. Joskus pistän karkkirahoja suoraan osakkeisiin. Niin... siis muutaman kympin sillon tällöin. Niin pienet summat ei harmita, vaikka ne menettäisikin. Voimme tehdä arjesta lempeämpää ja se on tärkeämpää meille, kuin isompi tilipussi. 

Lempein terkuin 
- Riina 


Onko härskiä käyttää gobeliinia näin?


Tavaroiden ja huonekalujen vähentämisen myötä, meille on kehkeytynyt pieni kaikumisongelma. Tiilitalo, jossa asumme ei omaa muutenkaan mietenkään kauheen pehmeää ääniolemusta, joten harkitsimme oikeasti karsittujen sänkyjen ja nojatuolien tilalle akustiikkatauluja. 

Mun äiti kuitenkin antoi mulle huikean kauniin vanhan gobeliinin joten halusin kokeilla sopisiko se meille. 

Se tietenkin kuuluisi oikeasti seinälle ja tiedän, että näin kauniin seinävaatteen säilyttäminen lattialla ei ole ehkä kovin järkevää... Seinälle se on tarkoitettu viriteltäväksi metalliputken avulla, mutta se on meille ihan tuhoon tuomittu idea! Nään sieluni silmin, kuinka pienet pampulat roikkuvat seinävaatteessa ja rautaputki kolahtaa ohimoon. 

Ei... Emme siis voi käyttää seinävaatetta seinällä ja tuntuisi hölmöltä hillota sitä vain kaapissa. Tietenkin voisin palauttaa sen takaisin antajalle, mutta toisaalta pidän siitä hurjasti. Sitä paitsi se ajaa asiansa juuri näin super hyvin! Se vaimentaa huoneen kaikumista ja lapsetkin rakastaa sitä. Tosin poikanen oli sitä mieltä, että seinävaate lattialla aiheuttaa hieman haastetta olohuoneessa liikkumiselle, sillä eihän kauriiden päälle voi astua... 

En usko. että kaapissa se kuitenkaan ilahduttaisi ketään.  Kotimme ei ole myöskään museo. En keräile koriste-esineitä, vaan tavaroilla pitää olla jokin funktio. Saako vanhaakin esinettä käyttää silläkin uhalla väärin, että se saattaa kulua? 

En itseasiassa tiedä kuinka vanha tää kyseinen gopeliini on, mutta se oli kuulemma Tuffan tuliainen meriltä.... 

Internet osasi kertoa, että gopeliini on kuvallinen seinävaate, joka on saanut nimensä Gobeliinien suvun tehtaasta Pariisista. Gopeliinien suku harjoitti siellä värjärin ammattia jo 1400-luvulla. Muutkin kyllä valmisti seinävaatteita, mutta Gobeliinien tekemät olivat kuulemma erityisen hengästyttävän upeita. Lopulta gobeliineja alettiin valmistaa myös teollisesti.

Muotiin gopeliinit pulpahtelee aina aika ajoin. 60-luvulla tehdasvalmisteisia Belgialaisia seinävaatteita pystyi tilaamaan postimyynnin kautta. Hieman myöhemmin Anttila myi edullisia DDR:ssä valmistettuja gopeliineja postimyyntiluettelossaan.

Viehättääkö sua gobeliinit?  
Voiko gobeliinia sun mielestä käyttää lattialla? 


Yhteinen aika on liian arvokasta myytäväksi työnantajalle.


Kun kolmetoista vuotta sitten suljin työpaikan oven tajusin, että haluan elää toisin. En enää palannut äitiysloman jälkeen takaisin, sillä yhteinen aika tuntui liian arvokkaalta myytäväksi työnantajalle. 

Se oli valinta, joka on pitänyt vielä näihin päiviin asti, kun yhteisiä lapsia on neljä ja pienin kaikista on jo täyttänyt kolme. 

En nostele työttömyyskorvausta, tai toimeentulotukea, vaikka kaiken järjen mukaan mun pitäisi vähintään lopettaa yritykseni. Eihän se edes tuota paljon mitään... Määritin itselleni kuitenkin millainen elintaso mulle riittää ja se antaa vapauden tehdä valintoja, jotka ehkä muista näyttäisi hieman hulluilta. 

Musta on ihanaa, että arkea rakennetaan tukemaan kaikkien hyvinvointia. Me ollaan kotona, kun lapset lähtee ja tulee koulusta. Toiseksi nuorin on päiväkodissa, mutta vain muutamana päivänä viikosta, muutaman tunnin kerrallaan. Juuri sen verran, että päiväkotiin meneminen on siisteintä ikinä! En ole koskaan joutunut  viemään, tai jättämään nyyhkivää lasta päiväkotiin ja se tuntuu kyllä uskomattoman hyvältä.

Korona ei maskeja lukuunottamatta ole vaikuttanut elämäämme lainkaan. Voisin sanoa, että olemme onnekkaita, mutta on se kiinni valinnoistakin. Asumme pienessä edullisessa vuokra-asunnosssa, joka mahdollistaa hitaamman elämänrytmin. On ihanaa voida tehdä arjesta lempeää. 

Emme halua tehdä valintoja, jotka pistäisi meidät taloudellisesti liian ahtaalle.Teemme asioita hitaammin, ja se tuo tasapainoa silloinkin, kun ympärillä myrskyää. Haasteet ei tunnukkaan enää maailmanlopulta, kun on tarpeeksi tilaa niiden ratkaisemiseen.

 Näitä hitaita vuosia en ole katunut, mutta olisin varmasti ahdistunut kiireisessä ruuhkavuosiarjessa. Olemme huomanneet sen, että isonkin perheen arki voi olla hitaampaa... 

- Riina 





Kissanmaan leikkipuistot ( Majavapuisto ja Tapiolanpuisto)




Kävimme valloittamassa tänä kesänä kaksi Kissanmaan leikkipuistoa. Kalevasta Majavapuistoon on vain kivenheitto, eikä Tapiolanpuistokaan ole kovin kaukana. 

Hippoksenkadun ja Majavakadun välissä Tampereen Kissanmaalla tuuheat pensasaidat kätkee taakseen sympaattisen Majavapuiston. Se on kuin pieni salaisuus, jota ei heti ohi kävellessä edes huomaa. Puistossa on tilaa juosta, muutama pilviä hipova puu ja juuri tärkeimmät leikkivälineet: hiekkalaatikko, liukumäki, kiipeilyteline ja keinut.  

Sympaattisia on myös Majavapuistoa kiertävät rivitalot, jotka luo persoonallinen tuulahdus jostain viiskyt-kuuskyt luvulta. Rivitalojen pihoilta lapset juokentelivat puiston läpi ovelta toiselle. Varmasti aika idyllinen paikka asua ja vain kivenheitto Kalevan maauimalasta. 




Tapiolanpuisto löytyy Karhukadulta ison puistoalueen laitamilta. Puistossa on todella runsas leikkivälinevalikoima, joskaan esim puiston suurin kiipeily-liukumäki-hässäkkä ei sovi ihan pienille. Puistosta löytyy kuitenkin sen lisäksi ainakin tavallisia keinuja, rengaskeinu, jousikeinuja, auto, pieni liukumäki, sekä tietty hiekkalaatikko.

Kotimatkalla napattiin jäätelöt Kissanmaan K-marketista ja huokailtiin Hipposkylän puukerrostalojen kohdalla. Kaupunki purkaa sotien jälkeen rakennetuista kulttuurihistoriallisestikin merkittävistä puukerrostaloista seitsemän rakennusta ja Tampereen vuokra-asuntosäätiö rakentaa tilalle uusia. Vielä ei remontin alkamisesta ei näy merkkejä, vaikka asukkaat joutuivat muuttamaan pois jo toukokuussa. 

Ihan lähellä Tapiolanpuistoa, toisella puolen tietä Karhukadun varrella on Nallepuisto. Sinne ei vielä ehditty, mutta ehkä ensi kerralla. 

- Riina

Katso myös muut puisto postaukset: 

Saako päiväkodin pihassa leikkiä?

Kalevankiven Puistikko