Minimalismi tuo vihaa ja rikkauksia.

Tuntuu välillä, että mulle on käymässä, kuten Anniina Nurmelle. Samaan aikaan, kun rakastan hyödyllisiä tavaroita ja tekstiilejä, niin vihaan niitä myös. Tuntuu välillä, ettei koko maailmasta löydy kriteerini täyttäviä vaatteita.

Olen oikeasti etsinyt kohta vuoden itselleni mustaa toppia. Välillä tekisi mieli luovuttaa.. Kurkkaan riistovaateliikkeen verkkokauppaa ja mietin, ettei 5 euron paidan tekijät voi millään elää työllään. Lisäksi paidan valmistuksessa käytettävät kemikaalit sairastuttaa ja materiaalien tuottaminen saastuttaa ja köydyttää maaperää. Voisin tietenkin aina tilata vaatteita kaukaa euroopan laitamilta, mutta sitten mietin lentorahtien saasteita ja muutan mieleni. Mitä jos se paita ei sovi ja se pitäisikin palauttaa? Liian hankalaa...

Lastenvaatteiden hankinnassa en sentään vetkuttele näin kauaa. Teen kompromisseja materiaalien suhteen. Yritän silti hankkia mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettuja, eettistä ja ekologistakin. En silti voi ostaa useinkaan kirpparivaatteita, sillä edellisten käyttäjien pesuaineet saattaa aiheuttaa ihottumaa.

Välillä tietenkin tuntuu, että mikään ei riitä. Se mikä ei ole tänään niin paha, tappaakin huomenna jonkun eläinlajin sukupuuttoon, tai on suurin syyllinen ihmisten kummallisiin ihottumiin.

Silti tästä kaikesta purnaamisesta huolimatta huomaan että minimalismista on hyötyäkin. Mulla on oikeesti rahaa maksaa vaatteista hiukan enemmän ja syödä sitä luomuruokaakin, vaikka kuvittelin joskus ettei tavallisella perheenäidillä ikinä olisi varaa hankkia luomuna maitopurkkia ja banaaniterttua enempää.Tuntuu, että yhtäkkiä olisin super rikas, vaikkei rahavirta ole pahemmin kasvanutkaan. Vähemmän vaan on enemmän.

- Riina


Reimaa alesta ja hiekkaleluja kaikille.


Päätin lopettaa datapaason hieman ennen aikojaan. Ajattelin olla tämän viikon koneella vasta lasten mentyä nukkumaan. Ongelma oli vain siinä, että nukahdin lähes poikkeuksetta samaan aikaan itsekin. Esimerkiksi tämä niin ihana blogailu jäikin sitten vähemmälle...

Kuva liittyy postaukseen oikeastaan ainakin kahdesta syystä. 

1. Reimalla on edelleen ale. Vaikka Reiman ulkovaatteet ei ehkä täytä kaikkien ekotyyppien kriteerejä, niin on ne ainakin luopuneet perfluoratuista yhdisteitä, eikä ne peittele vaateidensa mahdollisesti aiheuttamaa mikromuovi ongelmaakaan. Reima yrittää vähentää kuitenkin vaatteidensa aiheuttamia haittoja tarjoamalla kuluttajille mm. pesupusseja, jotka vähentävät jonkin verran mikromuovien pääsyä vedenpuhdistamoiden kautta vesistöihin. Ulkovaatteita kannattaa kuitenkin pestä mahdollisimman harvoin, niin ympäristökin kiittää! 

 Reiman kuorihaalarit ja takit pitää kuitenkin tuiskua ja vettä. Olenkin kertonut täällä blogissa, että viime talven pärjäsimme Reiman kuorihaalareilla ja kuoritakeilla koko talven, kunhan alle vain laittoi tarpeeksi villaa. Yhdellä kuorihaalarilla voi siis pärjätä koko vuoden! 

Reiman ulkovaatteet on myöskin oikein kestäviä ja ne pystyy kierrättämään helposti lapselta toiselle. 

2. Meillä lapset vei omat ulkolelunsa pihan hiekkalaatikoihin yhteiskäyttöön ja niin tekee moni muukin. Minimalistin sieluani hivelee, kun kaikkea ei tarvitse hillota kaappeihin. Eihän me hiekkaleluilla sisällä mitään tehdä.... 

Tietenkin olisi ihanaa uskaltaa jakaa kaikkea muutakin, kuten suksia, monoja, polkupyörän, tai  vaikka värttinän koko taloyhtiön käytettäväksi. Olisi ihanaa, että taloyhtiössä olisi vaikka yksi kellarikomero lainattaville tavaroille. 

Pelkään silti hiukan, että lainattavat tavarat katoasi kuitenkin kokonaan, tai jos itse satun tarvitsemaan polkupyörää kerran viikossa, niin en sitä sitten sieltä saakkaan omaan käyttööni. Turhia pelkoja... tiedän! On silti hullua, että omistamme tavaroita, jotka on suurimman osan ajasta käyttämättömänä kaapissa, kuten vaikka ompelukone. 

Netissä on tosin nykyään kaiken maailman vuokraussivustoja, jossa voi vuokrata vaikka lastentarvikkeita. .. Pitäisi vaan luottaa siihen, että muutkin pitää hyvää huolta tavaroista.... 

- Riina 



Vähemmän nettissä onkin enemmän!


Päätin, että olen tällä viikolla koneella vasta lasten mentyä nukkumaan. On jännä, kuinka datapaastolla huomaa aina saman: en menetä mitään! 

Facebookissa, instassa ja vaikka sähköpostissa käydessä tulee tunne, että niitä olisi varmuuden vuoksi hyvä kurkkia pitkin päivää. Mitä jos joku on vastannut sähköpostiini, tai Facebookviestiini!? Mitä jos missaan jotain tärkeää? 

Koneella aika humahtaa, kuin varkain. Netissä surffailessa ei tule koskaan tylsää. Se on salakavalaa, sillä lopulta koneella saa tehtyä kaikella sillä ajalla vain hyvin vähän mitään järkevää. En ihmettele yhtään, että ihmiset asentavat koneilleen kaiken maailman fokusointi ohjelmia. On vaikeaa olla harhailematta vaikka blogipostausta kirjottaessa Facebookkiin.

Muistan lukeneeni, että Tim Ferriss lukee ja vastailee sähköpostiinsa vain kerran viikossa. Hänen asiakkaansa tietävät sen ja kunnioittavat hänen päätöstään. Olemme helposti kokoajan tavoitettavissa kaiken maailman älypuhelimien ansiosta, mutta onko se tarpeellista? 

Minimslismi ei ole vain tavaroiden karsimista. Se ulottuu tapoihimme ja ajankäyttöömme. Se on työkalu, jonka kautta alamme keskittymään olennaiseen. Siksi koneella roikkumisen vähentäminenkin on fiksua. Ihan samat asiat, mitkä tekee koneella päivänmittaan useissa venyvissä ja vanuvissa pätkissä,  voi oikeasti useimmiten tehdä yhdellä kertaa hetkessä. Sille vaan pitää pyhittää oma aikansa.

Tietokone ja netti on mahtava työkalu, mutta se saattaa viedä huomiomme tärkeämmiltä asioilta, kuten läsnäololta. Netti on väärällään meemejä puolisoista, jotka makaavat samassa sängyssä tuijotellen älypuhelimia, eikä toisiaan. 

Netissä roikkuminen saattaa saada meidät kokemaan olomme tarpeelliseksi ja antaa pika apua tylsistymiseen, tai yksinäisyyteen. Silti kehomme kaipaa toisen ihmisen kosketusta ja hunajaisia sanoja. 

Toisen silmiin tuijottelu ei ole yhtään sen huonompi ajanviete, kun Netfliksi, tai facebookin selailu. Suosittelen! 

- Riina 

Mulla on alle 100 tavaraa!



Tiedän tyyppejä, jotka on karsinut koko omaisuutensa sataan tavaraan. Dave Bruno on asettanut kuitenkin hieman inhimillisemmän perheellisellekin sopivan haasteen, jossa pyritään omistamaan vain enintään 100 henkilökohtaista tavaraa. Yhteiskäytössä olevia tavaroita ei lasketa. Lisäksi Dave laskee jotkut tavarat ryhmittäin, kuten kirjat ja alushousut.

Innostuin tietenkin tästäkin haasteesta, mutta laskiessani tavaroitani tajusin jo pääseeni karsimisessa tähän pisteeseen. Se siis siitä haasteesta! 

Ostan itselleni aika harvoin lisää tavaroita. Esimerkiksi hyvät kengät löydettyäni kulutan ne puhki ja senkin jälkeen kuljen niillä vielä yhden kesän. Ehkä olen tullut hiukan turhan krantuksikin minimalismi pyrkimyksissä, sillä uutta ostaessa tavaran pitäisi täyttää kaikki kriteerini... 

Toisaalta on jännä, että kaikki ne tarpeet, johon enne tarvitsi materiaa, onkin nykyään yhdessä laitteessa. Työ, ystävät,  musiikki, kirjat, pelit ja viihde kaikki ne löytyy koneelta. Vaikka tavara katoaakin ympäriltämme, niin jotenkin on huvittavaa katsella jonkun kerrostalon ikkunoihin, jossa sinisen valon ääressä näkyy kymmeniä päitä. Lopulta elinympäristömme kaventuu, tarvitsemme yhä pienempiä koteja ja elämme omassa kapselissamme, kun tietokone tyydyttää kaikki tarpeemme... 

Onneksi kuitenkin minimalismista innostuneena voin vähentää sitä koneella roikkumistakin. Ehdotinkin kahdelle isommalle lapselleni, että voitaiskin pitää koneeton viikko. Yllätys oli melkoinen, kun varhaisteini sanoi, että "Ok, jännä nähdä mitä tapahtuu". Yön pimeitä tunteja ei tosin mun kohdalla lasketa ;) 

Koska tavaran suhteen ei pahemmin ole enää ongelmaa, niin ehkä on oikeasti aika alkaa nauttimaan yksinkertaisesta elämästään syvemmin. Se yks lemppari elämänhallinta guruni Koppelomäen Ilkka sanoi, että vaikka ihminen olisi saavuttanut unelmansa ja olisi kaikki edellytykset olla onnellinen, niin siitä kaikesta pitää oikeasti erikseen muistaa nauttia! 

<3 Riina 


Kirjasin unelmani ja syntyi pieni katastrofi



Tapahtui ihan hullu juttu!

Osallistuin tällä viikolla Uskalla innostua nettiseminaariin. Ilkka muistutti taas yhdestäkin tekniikasta, jossa kirjataan sata haluamaansa asiaa paperille. Heti seminaarin jälkeen istuin alas ja kirjasin kaiken mitä vaan keksin haluavani. Lopussa tosin oli jo kaikkea tekemättömistä kotitöistä lähtien, mutta 100 tuli kuitenkin täyteen.

Seuraavana päivänä tapahtui jotain kamalaa. Laskin kahvikupin työpöydälleni ja otin lapsen syliini. Samalla kahvikuppi kaatui ja kasteli koneeni. Säntäsin hakemaan pyyhettä ja luulin hetken jo selvinneeni säikähdyksellä, mutta sitten huomasin, ettei koneella pysty enää kirjottamaan. Sen jälkeen se sekosi täysin ja kone oli mennyttä....

Se oli kamalaa, mutta samalla tajusin, että sitä saa mitä tilaa. Olin kirjannut listaan mm. sen, että olisin vähemmän koneella, tekisin tekemättömiä kotitöitä, kävisin enemmän kävelyillä ja kaikkea muuta, mitä koneelle jämähtäminen hieman rajoittaa.

Niin, kuin näkyy, niin it-mies taikoi mulle hätävarakoneen. Hetken ajan koneettomuus kuitenkin herätteli taas siihen, ettei todellakaan sinne sähköpostiin ja facebookkiin tarvitse ihan niin montaa kertaa päivässä kurkkia. Tässä hätävarakoneessa ei ole myöskään ääniä, joten tyhjänpäiväisiä "kissavideoita" ei tule vaan sitten katsottua.

Toden totta, niin kuin Ilkka sanoi, niin emme aina voi tietää miten unelmamme ja toiveemme toteutuu, mutta ne toteutuu tavalla tai toisella lopulta, kunhan kiinnitämme niihin huomiota ja annamme niille mahdollisuuden toteutua. Joskus se toiveen toteutuminen naamioituu pieneksi katasrofiksikin... mutta asenne ratkaisee aina!

<3 Riina

Hukkuuko unelmat ruuhkavuosiin?


Aika on tärkein valuutta ja tieto on valtaa, mutta miten käytät niitä?

Säkin saatat tasan tarkkaan tietää, mikä toisi elämääsi tasapainoa, muttet tee sitä. Sitä helposti syyttää ruuhkavuosia, rahatilannetta, puolisoa ja saamattomuutta. Sitä vaan ihan lamaantuu! Saatan kuvitella, että sillä naisella, joka toteutti unelmansa on takataskussa jotain supervoimia, mitä mulla ei ole...

Todellisuudessa ympärillämme on ihan valtavasti mahdollisuuksia. Ei rautaisten vatsalihastenkaan hankkimiseen tarvita salikorttia. Saatan unohtaa sen, mitä voin tehdä juuri nyt.

Voisin ajatella, että koska en pääse Disneylandiin, niin en sitten leiki ollenkaan... Sama pätee Suomalaisten mantraan siitä, mitä tekisi, jos voittaisi lotossa. Kuinka moni toteuttaa unelmansa siitäkin huolimatta, vaikkei voittaisikaan ikinä lotossa? Odotamme parempaa hetkeä ja parempaa rahatilannetta, mutta totuus on se, että kannattaa aloittaa jostakin jo nyt. Kun tekee jotain unelmansa eteen, niin huomaa nauttivansa matkastakin.

Mitä tekisit niillä resursseilla joita sinulla on juuri nyt käytettävissäsi, jotta voisit paremmin? Saatat yllättyä, kuinka pienet jututkin on merkityksellisiä.

Mikä on se pienin muutos, jonka voit tehdä juuri nyt?

Haluan muistaa nämä itsekin paremmin ja juuri siksi kirjoitan niistä täällä blogissa.

<3 Riina